Pimeyden kaamosmasennusta kerrakseen...

Pitkään olen halunnut aloittaa vihdoin blogin kirjoittamisen. Rakastan lukea todella paljon blogeja. Blogit, joita luen painottuu aika paljon perinteisiin arkisiin aiheisiin. Välillä jopa mietin, että onko oma tämänhetkinen elämä tarpeeksi mielenkiintoista, jotta siitä saisi edes jotain aiheita raapusteltua.

Varsinkin kun tämä nykyinen maailmalla vallitseva tilanne on myöskin vaikuttanut omaan arkeeni, jonka seurauksena paljon tärkeitä asioita on karsiutunut kokonaan tai osittain pois. Vaikka muutos onkin ollut todella suuri ja jatkunut erittäin pitkään - jo viime keväästä alkaen, olen kuitenkin yrittänyt niinä haastavina hetkinä keskittyä positiivisiin asioihin. Näitä on esimerkiksi kodin sisustaminen ja kohta joulu jo kolkuttaa ovella, joten kaapeista saa pikku hiljaa kaivaa kaikki iki-ihanat joulukoristeet ja -valot.

Näinä etäilyaikoina olen löytänyt uuden mielenkiinnon blogien lukemisen lisäksi myöskin kirjallisuuteen. Nimittäin olen tämän vuoden aikana kuunnellut äänikirjoja tai lukenut e-kirjoja, iltaisin on ihana sukeltaa viltin sisään sohvalla ja vieressä kuppi kuumaa kaakaota sekä mukaansatempaava tarina. Olen todella stressiherkkä ihminen, joten nukahtaminen äänikirjaan on osoittautunut todella loistavaksi ratkaisuksi. Luen tai kuuntelen todella paljon eri tyylisiä kirjoja, niin jännittävistä dekkareista ja true crime - kirjallisuudesta aina itsensä kehittämiseen liittyviin kirjoihin.

Opinnot ovat vieneet todella paljon aikaa tämän syksyn osalta sekä myöskin osaltaan on aiheuttanut tälläiselle stressiherkälle ylimääräistä stressiä, mutta kuukauden päästä alkaa vihdoin joululoma, jolloin voi sitten oikein luvan kanssa keskittyä pelkästään itseeni.

<3: Viivi

Tykkää-merkinnät

Kommentit