Lotta Backlundin Sano kyllä!

Lojun sohvalla etätyöpäivän jälkeen mahdollisimman epäreippaana, kuten lähes joka arki-ilta teen palautuakseni työpäivästä (joo, kävelylenkki olisi se parempi tapa, tiedetään). Napsautan telkkarin tottumuksesta päälle ja Netflixin sijaan surffaan kanavia. Kaukosäätimen namiska pysähtyy Maikkarille, Viiden jälkeen -ohjelman kohdalle. Joanna Kuvaja haastattelee Lotta Backlundia tämän uuden kirjan ”Sano kyllä!” tiimoilta. Laitan kännykkäpelin sivuun ja jään kiinnostuneena kuuntelemaan. Joku Lotan tavassa innostuneena ja positiivisena kertoa kirjan teemoista saa mut kuuntelemaan tarkkaan ja innostumaan aiheesta. Toki on selvää, että tässä iässä tiedän jo, että reippaampi ja rohkeampi pitää olla eikä vaan antaa ajan lipua ohi. Selvää on myös se, että mun pitää lukea tuo kirja. Lotta vaikuttaa juuri oikealta tyypiltä vakuuttamaan mut ja muistuttamaan, nostamaan teemoja esille mun pölyttyneistä aivoista. Ensimmäinen rohkea teko oli hankkia kirjan arvostelukappale kustantajalta. Kirja siis saatu. Mä rakastan fyysisiä kirjakirjoja, tämäntyyppisiä pitää päästä pläräämään ja palaamaan jo luettuihin kohtiin.

Aloitin kylläkin kuuntelemalla äänikirjana työmatkalla, sillä oli mukava saada ääni asioille. (Lotta Backlund lukee itse kirjansa). Äänikirjan kuuntelemisella on riskinsä nolata itsensä liikenteessä, välillä kun liikennevaloissa innostuin komppaamaan kovaan ääneen ”Just niin!” ja sain naapuriautossa pään kääntymään. Huom! Isäni oli huolissaan, että onko mulla kuulokkeet päässä kun ajan ja kuuntelen jotain. Ei toki, ääni tulee auton audiojärjestelmästä ja pystyn samalla havainnoimaan liikennettä. Nolaamisen riskillä nyt ei niin ole väliä, kun innostuu. Kotiin päästyäni tartuin kirjaan.

Mä olen kirjan luettuani hengästynyt Lotan reippaudesta, hän on ehtinyt olla monessa mukana ja lahjakkuuden lisäksi siksi, että on ilmeisen peloton ihminen. Mulla menee paljon turhaa aikaa ja energiaa jonkun asian kysymisen jännittämiseen. Se, mitä itse hoen aina tyttärelleni on: ”No mikä on pahinta mitä voi tapahtua, kun kysyt. Ja jos sanovat ei, mitä sitten tapahtuu?” (Tässä kohtaa huusin liikennevaloissa just niin! kun Lotta kertoi minulle tämän saman. Ehkä mä nyt uskon sen itsekin, kun joku sen mulle sanoo…) ”Asioiden tekeminen on paljon helpompaa kuin niiden uskaltaminen. Kannattaa ajatella vähemmän ja tehdä enemmän” -Lotta Backlund.

Yksi mulle tärkeimmistä teemoista kirjassa on se, ettei kannata miettiä sitä mitä muut ajattelevat. Että he ajattelevat todennäköisesti lähinnä sitä, mitä muut ajattelevat heistä. Kun aloin kirjoittamaan blogiani, olin varma, että porukka nauraa itsensä tärviölle mun selän takana. Tai jopa suoraan päin naamaa. No ei siinä ole niin käynyt, päinvastoin. Olen mitä oudoimpia reittejä kuullut kuinka blogiani on suositeltu luettavaksi. Pelko kylmäsi pyllyä, kun jaoin blogitekstini erääseen Facebookin ruokaryhmään. Yksi kiukkuhymiö (toivottavasti oli vahinko) ja muuten kannustusta ja tykkäyksiä. Otin rajumman askeleen, kaupunginosaryhmään alueen kiehtovasta paikasta kertova teksti. Melkein voin pahoin, kun jännitin kuraviestejä. Ei. Kehuja tuli. Järkyttävää miten mulla meni turhaan energiaa siihen, että etukäteen tuomitsin itse itseni. Tämä on Lotan kirjassa hyvin vahva teema, sellainen minkä koin tärkeäksi muistutukseksi. Oli kyseessä sitten blogi, työhakemus, Tinder-pyyhkäisyt… ei yliajattelua ja toisten ajatusten arvailua enää kiitos.

Toinen, mitä myös hoen aina tyttärelleni, on se, että ole kiva. Reippaus ei ole kusipäisyyttä, sanoo Lottakin kirjassaan. Asioita saa edistettyä paljon paremmin olemalla inhimillinen ja kannustava. Verottajalle, bussikuskille ja TE-keskuksellekin saa olla kiva. Nettikeskusteluissa ei kannata lähteä ruotimaan mitään ikäviä, asiallinen palaute on eri juttu. Tämän hetken maailmassa, kun nallet on otettu pois ikkunoista, on alkanut käsittämättömän negatiivinen keskusteluilmapiiri. Ihmiset purkavat turhautumistaan jopa täysin tuntemattomille ihmisille ja rumalla tavalla, mennen ihmisten persoonaan. Mun hyvä ystäväni ihmetteli joku aika sitten hienoja juttuja, mitä mulle on tapahtunut vuoden sisään, että miten olen ollut siellä ja tuolla ja päässyt mukaan kivaan projektiin. Totesin hänelle olleeni kiva. ”No ei se nyt voi niin olla, onhan sun nyt oikeasti pitänyt muuta tehdä?”. No, ollut kiva, sosiaalinen ja ehkä kyllä vähän rohkeakin. Mulla on t��hän hyvä esikuva, ystäväni HH, joka pääsee oikeasti melkein mihin vain positiivisuudella ja rohkeudella. Ja hän on kiva!

Kirja kehottaa luottamaan intuitioon, siitä on mielenkiintoista asiaa. Mä uskon vahvasti siihen, että se ”gut feeling” on aina oikeassa. Sano kyllä! muistuttaa siitä kuinka hyödytöntä on yliajattelu, mä teen sitä jatkuvasti. Mietin paljon juuri sitä mitä muut ajattelevat ja muistan omat naurettavan pienet mokani ja hassut sanomiseni vuosikausia. Miksi ihmeessä? Mitä ihmeen hyötyä siitä on. Ja juuri se asioiden turhanpäiväinen yliajattelu, kun voisi vaan jo toimia. Ei nyt silti hölmöjä kannata tehdä tästä innostuneena, eikä ottaa liikaa tehtäviä, kun sanoo kaikkeen kyllä. Rajansa kaikella, älä kohtele itseäsi huonosti ja uuvu. Tee haaveistasi tavoitteita, se oli hyvä pointti.

Lotta Backlundin Sano kyllä! on mainio kirja kannustamaan reippauteen ja rohkeuteen. Seuraavaksi pakotan tyttäreni lukemaan tämän ja sen jälkeen otan itse kirjan uudelleen luentaan, tällä kertaa teen marginaaleihin merkintöjä ja tekstiin alleviivauksia. Mä sain jo nyt kirjasta reippautta, sohvalla kyllä palaudun edelleen sen iltapäivähetken. Rohkeasti julkaisin ensimmäisen IG-storyn, missä olin kameran edessä. Vaikka mulla ei ollut huulipunaa ja hampaat näyttivät oudoilta kun puhuin. Ihan sama, siinähän kauhistelevat, mutta vain sen 24 tuntia. Olen asettanut itselleni haaveiden sijaan tavoitteita ja menen nyt reippaasti niitä kohti. Kirja jää esille, että saan siitä vahvistusta niihin hetkiin kun puhun itsestäni pahaa ja huijarisyndrooma iskee.

Suosittelen kaikille vatvojille ja vatuloijille tätä kirjaa. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia tarinoita tutkimuksista, joilla on todistettu (positiivisen) mielen voimaa. Kirjassa on kivasti aina luvun loppuun kiteytetty ”opetus”. Toivottavasti perehdyt tähän lukemalla tai kuuntelemalla ja löydät sisäisen Paavo Väyrysesi.

*) kirja saatu kustantajalta

Tykkää-merkinnät

Kommentit