Musiikkia aamusta iltaan

*Yhteistyössä Denon

Kotona tulee tällä hetkellä vietettyä paljon aikaa, joten ollaan panostettu aiempaa enemmän kodin viihtyvyyteen ja järjestykseen. Pienilläkin asioilla on suuri vaikutus. Olen muun muassa (sen mukaan kun on ollut aikaa) myynyt ja hävittänyt turhia tavaroita pois, järjestellyt laatikoita ja kaappeja, ostanut kauppareissun yhteydessä leikkokukkia, laittanut parveketta ja juuri tilasin olohuoneeseen uuden maton sekä tauluja...
Yksi hyvä parannus tähän kotona olemiseen on ollut laadukkaan kaiuttimen hankkiminen. Kuunnellaan usein musiikkia kotona niin kotitöiden, treenin kuin ruuanlaitonkin yhteydessä. Iltaisin laitetaan monesti rauhallinen lista pyörimään. Kun teen koneella töitä tai opiskelen, kuuntelen poikkeuksetta musiikkia. Kun meille saapui tämä kaiutin, ihmettelin usein, miksei hankittu hyvää kaiutinta aiemmin.

Tämä pieni Denon Home 150 -kaiutin sulautuu kodin sisustukseen eikä vie paljoa tilaa. Vaikka tämä on pieni, tässä on kuitenkin todella hyvä äänenlaatu. Minua ainakin ottaa aina päähän jos pitää jossain kuunnella musiikkia ja äänenlaatu on heikkoa - sellaisesta ei saa kuin päänsärkyä. :) Tämä on ollut kaikin puolin niin minun kuin mieheni mieleen ja erityinen plussa tulee kaiuttimen nätin ulkonäön lisäksi juurikin hyvästä äänenlaadusta.

Meillä kaiutin on löytänyt paikkansa eteisestä, olohuoneen lähettyviltä. Tämän voi kuitenkin sijoittaa halutessaan myös keittiöön tai kylpyhuoneeseen, koska kaiutin on ympäröity vettä ja tahroja hylkivällä kankaalla. Olisipa ihana jos yksi tällainen olisi kylppärissä ja voisi laittaa rauhallisen listan pyörimään esimerkiksi saunomisen ajaksi.

Kun meille tulee uusi, isompi koti, näitä voisi siis olla kaksi tai kolmekin eri puolilla kotia. HEOS-sovellus löytyy App Storesta tai Play-kaupasta ja sillä voi integroida kaiuttimen kotiverkkoon muutamassa minuutissa. Puhelimeen ladatun HEOS-sovelluksen kautta voi siis hallita kaikkia kodin yhteensopivia laitteita. Jokaisessa kodin huoneessa voi siis olla ns. oma ääni tai sen sijaan on mahdollista kuunnella eri huoneissa samaa musiikkia samanaikaisesti.

Yksi kiva ominaisuus on myös se, että kaiutin aktivoituu ja siihen tulee valo, kun käsi lähestyy laitetta, jolloin on mahdollista esimerkiksi pienentää musiikkia tai vaihtaa kappaletta.

Lisätietoa tästä Denon 150 home -kaiuttimesta ja sen ominaisuuksista voit lukea esimerkiksi täältä.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Noin 2 kuukautta vauvan kanssa

Pitkästä aikaa kuulumisia. :) Instagramissa (@verakautto) moni onkin varmasti huomannut, että meille syntyi 8.1 tyttövauva ja kaikki meni hyvin. Nyt ollaan vähän vajaa 2 kuukautta tutustuttu vauvan kanssa toisiimme ja tuntuu ihan uskomattomalta, miten nopeasti tämä aika on mennyt! Mies jäi synnytyksen jälkeen kahden viikon isyyslomalle ja silloin tietysti vietettiin paljon aikaa perheenä ja nähtiin meidän molempien perheitä myös. Kun mies jatkoi etätöitä isyysloman jälkeen, ollaan vietetty päivät tyttöjen kanssa ja opeteltu uutta arkea.

Se on yllättänyt positiivisella tavalla, miten hyvin Karla otti pikkusiskon vastaan. Niin ihanaa katsoa vierestä, kun hän menee halaamaan vauvaa ja silittää hänen päätä tai auttaa hoitamisessa. Tietysti olen myös huomannut sen, miten tärkeää Karlalle on meidän kahden keskeinen aika. Olenkin yrittänyt löytää hänelle parhaani mukaan aikaa, mikä on tietysti välillä vähän hankalaa, kun päivät ovat niin täynnä. Ollaan kuitenkin käyty välillä kahdestaan lenkillä, kaupassa, leikkipuistossa tai ollaan leivottu jotain vauvan nukkuessa. Onhan tämä tällaista tasapainottelua kieltämättä, mutta onneksi Karla ilahtuu pienistäkin jutuista, mitä voidaan tehdä kahdestaan, jo pelkästä kauppareissusta. :) Näillä näkymin Karla aloittaa päiväkodissa maaliskuun puolessa välissä ja on hoidossa noin 2-3 päivää viikossa, jotta saan gradun tekemiselle paremmin aikaa. Vauva nukkuu päivisin paljon, joten saisin Karlan päiväkotipäivinä tehtyä gradua myös päivisin. Mulla on suunnitelmissa, että saisin koulun valmiiksi tänä vuonna niin sen takia pohdittiin tällaista järjestelyä. Karla saisi myös enemmän ohjelmaa sekä virikkeitä ja tietysti kavereita, joita selkeästi kaipaa jo kovasti. Gradun suhteen mulla on tavoitteena edistää sitä pikkuhiljaa, tietysti pitää mennä nyt ihan vauvan mukaan.

Vauva-arjessa meillä on mennyt hyvin, tämä pikkuinen on ollut tosi tyytyväinen ja kiltti vauva. Karlan vauvavuosi me nukuttiin todennäköisesti Karlan maitoallergian takia aika huonosti, joten nyt en uskaltanut edes toivoa, että yöt voisi mennä hyvin. Tämän toisen lapsen kanssa yöt ovat kuitenkin menneet todella hyvin, ainakin tähän saakka. Hänellä tuntuu olevan aika selkeä rytmi ja herää aina yöllä samaan aikaan. Imetän noin 21 aikaan, jonka jälkeen hän nukkuu noin 23 saakka. 23 aikoihin imetän ja annan päälle korviketta yötä vasten. Oikeastaan joka yö hän on herännyt syömään noin 4 maissa ja siitä nukkunut aamuun saakka.
Oon itse mennyt nukkumaan 23-00 aikaan, heti, kun oon saanut vauvan nukahtamaan ja se on ollut toisaalta helpottavaa, kun tietää, että saa itse nukkua siihen noin 4 saakka. Tosin sen 4 jälkeen en oo itse saanut enää kunnolla unta, en tiedä mitä mun kannattaisi kokeilla, että itsekin saisin siitä nukuttua vielä aamuun saakka. Vauva herää aamulla 7-9 aikaan (jos imetän yöllä, hän herää aamulla aikaisemmin, jos annan korviketta, hän nukkuu pidempään).

Siitä päästäänkin tähän imetys ja korvike -asiaan. Karla oli pääsääntöisesti täysimetyksellä, mutta tällä kertaa imetys ei oo mennyt niin hyvin kuin Karlan kanssa. Imetän siis monta kertaa päivässä, mutta oma maito ei riitä, joten vauva saa lisämaitona korviketta. Sähkökäyttöinen rintapumppu on kyllä ollut tosi hyvä, kun vain olisi enemmän aikaa pumpata maitoa... Mutta sitä voin suositella! Huomattavasti tehokkaampi kuin käsikäyttöinen rintapumppu. Vaikka jotain haasteita imetyksen kanssa on tälläkin kertaa (vauva ei yleensä syö kauaa rinnalla, ei aina suostu syömään rinnalla ollenkaan, oma maito ei riitä jne) nyt osasin ehkä paremmin varautua niihin. Onhan se toisaalta harmi, ettei täysimetys ainakaan vielä onnistu, mutta olen myös iloinen siitä, että edes osittaisimetys sujuu. Ja voihan tilanne vielä muuttuakin.

2 ekaa viikkoa hän vain nukkui ja söi. Kuukauden kohdalla tuli ensimmäiset ihan pienet hymyt ja nyt on selkeästi enemmän hereillä ja alkanut ottamaan eri tavalla kontaktia ja yrittää myös "jutella". Lisäksi on alkanut nostamaan päätä hyvin mahalla ollessaan. Nämä pienet kehittyvät kyllä niin vauhdilla! Pituutta ja painoa oli tullut ihan reippaasti 1 kk neuvolassa ja ensimmäiset pienet vaatteetkin on saanut jo pakata talteen/myyntiin. Miten haikeaa!

Nämä tyttöjen yhteiskuvat otettiin vain hetki sen jälkeen, kun tytöt näkivät toisensa ensimmäistä kertaa. Karla oli synnytyksen ja sairaalaoloajan mummolassa hoidossa. Kirjoitin synnytystoivelistaan perhehuonetoiveen ja saatiin onneksi se! Siellä saatiin rauhassa tutustua vauvaan, mies oli apuna vauvan hoidossa sekä sain itse levättyä synnytyksen jälkeen.

Synnytyksestä sen verran, että se meni tällä kertaa paljon paremmin ja helpommin kuin ensimmäisellä kerralla. Synnytys käynnistettiin ballongilla viikolla 38 ja kun se lähti käyntiin, kaikki meni nopeasti. Vauva syntyi siis raskausviikolla 38+4. Synnytyksen kestoksi merkattiin 3 tuntia ja se ei sattunut tällä kertaa lähellekään niin paljoa, kun sain epiduraalin ajoissa. Lisäksi saatiin aivan ihana kätilö, joka kävi usein kysymässä tarvitsenko jotain, kivunlievitystä ym. Synnytyksen jälkeen tuntui ihan epätodelliselta, että voiko olla edes mahdollista, että tällä kertaa synnytys oli niin nopea ja helppo verrattuna Karlan synnytykseen. Olin niin iloinen, että sain kokea myös tällaisen synnytyksen. Vaikka Karlan synnytyksessä meni paperilla kaikki hyvin (ja siltä osin jäi hyvä kokemus, ettei käynyt mitään oikeasti pahempaa), se oli kuitenkin aika rankka kokemus ja jouduin käsittelemään sitä pitkään. Mutta onneksi nyt näin. <3

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kosmetiikkaa Bangerhead verkkokaupasta

*Kaupallisessa yhteistyössä Bangerhead

Oikein mukavaa viikon alkua kaikille! Seuraavaksi esittelyssä jo vuosien takaa mun kosmetiikkalemppareita kuin myös itselleni uusia tuotteita, joista olen lukenut paljon kehuja ja halunnut jo pitkään testata. Nämä tilasin Bangerhead-verkkokaupasta, jonka valikoimaan kuuluu yli 20 000 tuotetta (meikki-, ihonhoito- ja hiustenhoitotuotteita, tuoksuja, muotoiluvälineitä sekä korealaisia K-beauty-tuotteita). Merkkeinä löytyy mm. Lancome, Estee Lauder, Clinique, Redken, Mac Cosmetics, Kerastase, bareMinerals jne. Verkkokaupalla on nopeat toimitukset ja kaikki yli 50€ euron tilaukset saa ilman toimituskuluja. Verkkokaupassa on laadukkaita tuotteita ja tälläkin hetkellä paljon tuotteita hyvillä alennuksilla, joten jatkossa kun tarvitsen jotain kosmetiikkaa, aion kurkata täältä. :) Mutta nyt tarkemmin niihin tuotteisiin, mitä valitsin Bangerhead-verkkokaupasta.

Huulipunien ystävänä naputin ensimmäisenä ostoskoriin alennuksessa olevat huulipunat, joita olen halunnut pitkään testata.

Tämä YSL Rouge Volupte Shine Lipstick -huulipuna on puolipeittävä, kiiltoa antava ja kosteuttavan tuntuinen huulilla. Tämä on sellainen, jota on helppo levittää myös kiireessä, kun ei ole niin peittävä. Tämä kulkeekin nykyään mulla laukussa aina mukana. Antaa sopivasti sävyä arkimeikkiin. Nämä Yves Saint Laurent -huulipunat ovat kyllä niin kauniin näköisiä! Tämä on ihanan tuntuinen huulilla, tuntuu ihan huulirasvalta. Tuoksuu myös hyvältä. Valitsin sävyksi "Shine 91" -sävyn. Tähän tykästyin tosi paljon. Ennen käytin melkein aina kirkkaan punaista huulilla, mutta nyt olen alkanut käyttämään paljon myös tämän sävyisiä.

Täydellisen kirkkaan punaisen huulipunan löytäminen voi olla hankalaa. Tässä Yves Saint Laurent Rouge Pur Couture 87 -punassa on kuitenkin kaikki mitä etsin punaiselta huulipunalta: hyvin vahva pigmentti, pysyy pitkään huulilla, on kosteuttavan tuntuinen ja levittyy tasaisesti. Tämä kävisi hyvin myös iltameikkiin vahvan pigmentin ja erinomaisen pysyvyyden takia. Tämän postauksen kuvissa mulla on juuri tätä kyseistä huulipunaa huulilla. En ihmettele, miksi tämä on niin suosittu tuote. :)

Näistä molemmat huulipunat ovat muuten nyt alennuksessa ja ne löydät täältä ja täältä.

Tämä ripsiväri on kerännyt paljon kehuja, joten odotin kovasti tämän testaamista. Sensai 38 pidentävää -ripsiväriä kokeillessa yllätyin siitä, miten tarkasti se erotteli ripset eikä tullut yhtään paakkuja, vaikka laitoin ripsiväriä monta kerrosta. Koska ripsiväri erotteli ripset niin tarkasti, eikä tehnyt ollenkaan paakkuja, ripsistä tuli luonnollisen, mutta kuitenkin kauniin ja pitkän näköiset. Ripsivärin harjaosa oli sopivan kokoinen, joten sillä oli helppo levittää ripsiväriä. Itse tykkään enemmän ehkä tuuheuttavista ripsiväreistä, mutta tällä sai kyllä hyvin luonnollisen ja nätin lopputuloksen aikaan.

Aluksi tuntui ihmeelliseltä, miten tuote voi lähteä pelkällä vedellä pestessä pois, mutta niin se vaan lähtee ja ihan helposti vielä! Mä inhoan ripsivärejä, joita saa hangata silmämeikinpuhdistusaineella pois, mielestäni ärsyttävin vaihe meikkien pesussa muutenkin. Niinpä tästä ominaisuudesta suuri plussa. Miten helpolta ja vaivattomalta tuntuikaan pestä ripsivärit pois pelkällä vedellä!

BareMinerals-merkin meikkipuuteri on mun yksi lempparikosmetiikkatuote jo vuosien takaa. Näissä kuvissa näkyy bareMinerals Foundation Fairly Light -sävyssä sekä "Original" ja "Matte" -versiona. Nämä eivät sisällä synteettisiä ainesosia tai säilöntäaineita. Välillä olen kokeillut myös muiden merkkien mineraalimeikkipuutereita, mutta edelleen tämä bareMinerals Original taitaa pysyä mun lempparina hyvän peittävyyden takia. En ole käyttänyt pitkiin aikoihin enää meikkivoiteita, koska näillä mineraalimeikkipuutereilla saa hehkuvan ja luonnollisen ihon ilman meikkivoiteiden rajoja. Muistan, kun kokeilin näitä ensimmäisen kerran ja yllätyin siitä, miten peittävä mineraalimeikkipuuteri voikaan olla. Tämä peittää myös ihon punoitusta ja juonteita eikä kuivata ihoa. Tuntuu mielestäni iholla paremmalta ja ns. kivemmalta kuin meikkivoiteet. Tykkään! Nämä bareMinerals-merkin tuotteet ovat myös meidän perheen muidenkin naisten yksiä suosikkeja. :)

Itselleni käy paremmin "Original", mutta jos tykkää enemmän mattapinnasta ja siitä, että tuote imee itseensä ylimääräistä talia ja häivyttää kasvojen kiiltäviä osia, sitten kannattaa valita BareMinerals Matte Foundation. Ja pakko mainita, että nämä kestää yllättävän pitkään, koska tätä riittää ihan pieni määrä kerralla. Levitän tätä mineraalimeikkipuuteria tollaisella kabuki-siveltimellä, mikä näkyy alapuolella olevassa kuvassa.

Poskipunien suhteen oon aina suosinut edullisia tuotteita, joten oli kiva päästä kokeilemaan tätä kuvissa näkyvää Estee Lauder Pure Color Envy Sculpting Blush-poskipunaa. Valitsin sävyksi mattapintaisen 410 Rebel Rose -sävyn, koska se näytti kivalta nyt syksyyn.

Tämä Estee Lauder -poskipuna tuntuu iholla pehmeältä ja kevyeltä sekä levittyy tasaisesti. Mielestäni poskipunissa ei ole merkittävää eroa, minkä hintainen tuote on kyseessä, mutta onhan tässä tosi kaunis pakkaus ja plussaa peilistä sekä siveltimestä. Tätä pidän myös laukussa mukana, koska tässä on hyvän kokoinen peili ja jos korjaan meikkiä päivän mittaan, lisään monesti hiukan poskipunaa sekä huulipunaa/kiiltoa. Tällä poskipunalla voi tehdä joko hyvin luonnollisen meikin tai lisäämällä poskipunaa kerroksittain saa muotoillumman lopputuloksen.

Valokynä mm. häivyttää väsymyksen merkkejä, tasoittaa juonteita ja ryppyjä, korostaa piirteitä sekä antaa iholle hehkua ja valoa. Jos haluat lisätä kasvoille hehkua, käytä valokynää esimerkiksi nenänvarressa, poskien yläosassa sekä kulmaluissa. Tykkään käyttää valokynää myös tummiin silmänaluksiin, koska se antaa hetkessä raikkautta ja valoa silmien ympärille.

Vauvavuonna hehkua tuovat ja väsymyksen merkkejä poistavat tuotteet olivat mulla aika usein käytössä ja koska valvomista on jälleen pian edessä vauvan syntymisen myötä, tämä tulee olemaan minulla todennäköisesti usein käytössä. Vaikka kotona ei tietenkään tarvitsisi meikata, tykkään kuitenkin laittaa edes ihan hiukan meikkiä aina aamuisin, vaikka olisi vain kotipäivä tiedossa. Pienikin määrä meikkiä tekee itselleni heti pirteämmän ja sellaisen "reippaamman" olon.

Tätä YSL valokynää olen kokeillut nuorempana, kun testasin äidin kosmetiikkaa (on myös hänen yksi lempituotteista) ja nyt taas muistin, miten hyvä tämä valokynä onkaan. Tämän aion pitää jatkossa mun meikkipussissa, koska tämä on mielestäni todella hyvä tuote, vaikka onkin vähän hinnakkaampi. Tällä hetkellä Bangerhead -verkkokaupassa tämä on kuitenkin alennuksessa (28,72€, normaalihinta siellä 35,90€). Tuote on lukemani mukaan riittoisaa, joten kovin usein ei tarvii ostaa uutta. Tämän aion jatkossa pitää mun meikkipussissa.

Tätä Lancomen Effacerner Concealer -peitevoidetta oon käyttänyt pitkään. Erityismaininta siitä, että tämä on hyvin riittoisaa, koska tätä riittää todella pieni määrä yhdellä kertaa. Vaikka tuotetta ottaa kerralla hyvin pienen määrän, se levittyy kuitenkin hyvin koko silmänympärysiholle. Kosteuttavan tuntuinen ja peittää hyvin. Ei ärsytä silmiä ainakaan itselläni, kuten osa peitevoiteista, jotka tulee silmien lähettyville. Itselle parhaiten sopiva sävy kannattaa valita mahdollisimman tarkkaan, liian tumma tai vaalea sävy ei näytä hyvältä silmänympärysiholla.

L'Occitane Aque Reotier Mineral Moisture Masque on mineraalirikas ja kosteuttava kasvonaamio. Tämä olikin minulle aivan uusi tuttavuus! Jos iho on nyt syksyllä tai talvella kuiva, tämä on ihanan kosteuttava. Kasvonaamio on öljytön. Kun tätä levittää iholle, siinä on ns. geelimäinen koostumus. Tämä jättää ihon pehmeän ja ja raikkaan tuntuiseksi. On muuten nyt alennuksessa hintaan 27,12€ (normaalihinta 33,90€). Tämä voisi olla hyvä joululahjaidea (käy kaikille ihotyypeille, on hellävarainen ja hyvin kosteuttava, joten käy monille). :)

Ps. Mun Instagramin puolelle (@verakautto) on tulossa pian arvonta, jossa voittaja saa 100€ Black Friday shoppailurahaa Bangerhead-verkkokauppaan. :)

Tykkää-merkinnät

Kommentit