YLIOPPILASPUHEENI 2020!


Sain tehtäväkseni kirjoittaa joulun ylioppilasjuhlaamme juhlapuheen, jaiks! Ensimmäinen ajatukseni oli: Miten muka pystyn lukemaan ääneen noin 5 minuutin pituisen puheen, itkemättä?! Puheessa tuli muistella vanhoja, miettiä syntyjä syviä tai höpistä muuta merkittävää, joka liikuttaisi ihmisiä jollakin tavalla. Jännitin puheen kirjoittamista sekä pitämistä jo kolme viikkoa etukäteen, ja koin identiteettini kanssa monia kriisejä. On varmasti melko vaikea uskoa näin blogia kirjoittajavana henkilönä, että olen melko epävarma kirjoittamistani tuotoksista, ja tiesin, millainen painoarvo ylioppilaspuheella valmistujaisjuhlassa on. Tämä ei varsinaisesti auttanut panikointiani :D. Vaikka kirjoittelenkin melko huoletta blogiini mitä sylki suuhun tuo, niin valmistujaispuheen kirjoittaminen sekä sen ääneen esittäminen yleisölle oli jotakin aivan muuta. Olen esiintynyt elämäni aikana hyvin paljon ja ottanut paljon erilaisia esiintymisrooleja jos jonkinmoisissa tapahtumissa, joten itse esiintyminen ei jännittänyt. Pahin oli se, että jouduin lukemaan itse kirjoittamani tekstin. Tuntui, että minut revittiin täysin paljaaksi esiintymishetkellä, kun lausuin itse kirjoittamiani virkkeitä ihmisille, jotka tiesivät sanojen tulleen "suoraan omasta kynästäni".

Juhlan harjoituksissa oli ainut hetki, kun jännitin puheen pitämistä. Vaikka kanssani valmistuvat henkilöt olivat tuttuja, niin jännitin juurikin sitä, mitä he pitäisivät minun omasta kirjoittamastani tekstistä. Vaikka on varmasti vaikea uskoa, niin en ole kovinkaan itsevarma tuollaisten itse kirjoittamieni puheiden pitämisestä, varsinkaan kun puheella on melkoinen painoarvo tulevaisuuden muistoissa. Juhlassa improvisoin viimeiset lauseet puheessani, ja kun katsoin puheen jälkikäteen nauhalta, vaikutin omasta mielestäni hyvinkin neutraalilta ja luontevalta. Meni siis nappiin :D

Yritin heijastaa puheeseen omia kokemuksiani sekä ajatusmaailmaani. Puhe on 100% jotain sellaista, mitä voisin paasata läheisilleni ihan muutenkin kuin valmistujaisjuhlan yhteydessä. Heijastin arvomaailmani sekä omat mietteeni virallisemmaksi puheeksi, joka toivottavasti vetosi kanssavalmistujiin. Seison täysin kirjoittamieni sekä ääneen lausumieni sanojen takana, eikä puheeni teema loppujen lopuksi yllättänyt minua lainkaan. Puhe on minunnäköiseni ja vastaa persoonallisuuttani. Toivottavasti puheen taustalla olevat tuntemukseni välittyvät myös sinulle, ja puhe on mielenkiintoista luettavaa! :)


PS! Nythän piti julkaista viimeisin osa John Greeniä, mutta koin kuitenkin luontevammaksi julkaista tämän postauksen ensin. Tämä vain ihan sen takia, että valmistujaisjuhlani on juuri takanapäin lähitulevaisuudessa, ja tuntuisi hölmöltä julkaista tämä postaus viikkoa myöhemmin. :)

(En tiedä mitä fonttien kanssa kävi, eivät suostu muokkautumaan sen mukaan mitä siitä korjailen :o. )


Joulun 2020 valmistuneiden ylioppilaspuhe, by me:


"Rakkaat ylioppilaat, vanhemmat, läheiset sekä opettajat. Tervetuloa minunkin puolestani vuoden 2020 syksyn ylioppilasjuhlaan. Heti alkuun tahdon kiittää äidinkielen opettajia tästä arvokkaasta mahdollisuudesta, joka minulle suotiin. Kiitän myös Porin Lyseon lukiota siitä, että sen tilat ovat toimineet ikään kuin turvapaikkana ja mahdollistaneet kaiken sen uuden tiedon oppimisen, jota ylioppilaslakin saamiseksi tarvittiin. Mikään tästä ei ole itsestäänselvyys, eikä hyvää koulun ilmapiiriä, yhteishenkeä tai loistavia opettajia voi korvata. Tahtoisin kiittää myös tänään valmistuvia tuoreita ylioppilaita siitä, että kaikesta huolimatta olette tänään täällä, ottamassa vastaan ylioppilastodistusta sekä valmistautumassa siihen, mitä tuleman pitää.

Sanotaan, että lukio on yleissivistävää. Opimme derivoimaan, muodostamaan englanninkielisiä lauseita, pohtimaan filosofian tunnilla etiikan ja moraalin vaikeita kiemuroita, lukemaan erilaista kirjallisuutta sekä pyytämään ruotsiksi ”Anteeksi, että olen myöhässä”, jonka osaamme tänäkin päivänä vaikka unissamme. Kuitenkin tärkeimmät asiat, jotka olen itse henkilökohtaisesti lukiossa oppinut, ovat kurssien ja kurssikirjojen ulkopuolella. Olen oppinut voittamaan epävarmuuteni, uskaltautunut hyppäämään tuntemattomaan, tehnyt lukuisia uusia tuttavuuksia ja jopa ylläpitänyt niitä. Kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta sitä se ehkä vähän onkin. Olen juhlinut, itkenyt, nauranut, nukkunut laittoman lyhyitä yöunia sekä nauttinut. Nauttinut ystävistä, yhteisöllisyydestä, uuden oppimisesta sekä lukemisesta. Olen oppinut kohtaamaan epäonnistumisia ja pettymyksiä aivan uudella tavalla, johon en olisi ikinä uskonut pystyväni. Kuvittelin, että pahinta lukiossa voisi olla kaikki se stressin ja työn määrä tai se, ettei pääse kursseista läpi. Kun epäonnistuin elämäni ensimmäisellä kirjoituskerralla, kuvittelin, ettei olotilani voisi siitä huonommaksi mennä. Olin kuitenkin väärässä, sillä erikoisjärjestelyjen sekä pandemian tuoma paine tekivät tulevista kirjoituskerroista entistäkin kuormittavammat sekä ahdistavammat, ja kaikki tuntui jopa epätodelliselta. Kaikki se epätietoisuus, pelko sekä ahdistus velloivat keskuudessamme, jättäen sotkua jälkeensä. Uskon, että monet muut jo valmistuneet, tänään valmistuvat tai tulevaisuuden ylioppilaat ovat kanssani samaa mieltä. Kuitenkin, tässä me nyt olemme, kaiken edellämainitun jälkeen. Kohtaamme tämän päivän voittajina, menetetyistä taisteluista huolimatta.

Kuten espanjalainen sanonta kuuluu: ”Juntos somos más”. Sen täysin suora käännös tarkoittaa, ”yhdessä olemme enemmän”. Ilman läheisteni tukea tai lukiossa löytämiäni rakkaita ystäviä, en olisi tänään täällä. Ilman abiristeilyn ja abiviikon tuomaa iloa, onnellisia hetkiä sekä muistoja, en painaisi tänään valkoista lakkia päähäni valmistumisen kunniaksi. Ilman yhdessä jaettuja suruja, itkuja, panikointia yo-tuloksista, yhteisiä illanviettoja, opettajien kanssa jaettuja tsemppihetkiä sekä vanhempieni taloudellista tukea en valmistuisi tänään Porin Lyseon lukiosta, omasta mielestäni kiitettävin ansioin.

Riippumatta todellisista arvosanoista, suoriuduimme jokainen kiitettävästi, jopa erinomaisesti. Epäonnistumisten ja niistä seuraaman tuskan ansiosta luonteenlujuutemme ovat kasvaneet huomaamattamme supersankarien mittakaavoihin. Olemme kuin kaksi eri ihmistä, jos vertaamme lukion ensimmäisen vuoden ensimmäisien päivien minää nykyiseen minään. Ulkonäkömme, vaatetyylimme, kiinnostuksenkohteemme tai kaveripiirimme ovat saattaneet muuttua radikaalisti, mutta mikä tärkeintä: olemme kasvaneet ihmisinä mittaamattoman paljon kohti parempaa minää, joka kohtaa paremman huomisen.

Ja parempi huominen koittaa. Jätämme Porin Lyseon taaksemme, ja lähdemme marssimaan kohti päämääräämme. Lukio saattoi olla ikään kuin välinearvo tai välipysähdys pitkällä bussimatkallamme. Tänään, kun poistumme täältä juhlasalista, matkamme jatkuu kohti päämääräämme, itseisarvoamme. Vaatii rohkeutta kohdata omat ongelmansa sekä epäonnistumisensa silmästä silmään, ja jatkaa siitä huolimatta eteenpäin. Meidänkin joukossamme on ihmisiä, jotka ovat nousseet epätoivon kierteestä ja päihittäneet oman henkilökohtaisen kadotuksensa. Olemme kaikki rohkeita, koska teimme tarvittavan työn tähän pisteeseen pääsemiseksi ja voitimme ovat hirviömme. Selvisimme kursseista sekä etäkoulusta ja erikoisjärjestelyistä kirjoitusten suhteen, sopeuduimme yo-päivien muutoksiin sekä selvisimme vallitsevan tilanteen aiheuttamasta sekasorrosta ja epävarmuudesta loistavasti. Nousimme suosta, johon pandemia meidät ajoi. Jatkoimme kaikesta lisääntyvästä stressistä ja paniikista huolimatta eteenpäin, ja tänään se palkitaan. Istumme täällä yhdessä, valmistumme yhdessä, lähdemme yhdessä. En voisi olla tällä hetkellä pisaraakaan kiitollisempi ja ylpeämpi jokaisesta tänään valmistuvasta lukiotoveristani. Olemme valmiita kohtaamaan mitä tahansa. Selvisimme tästä, joten selviämme mistä tahansa!"



Lukemisiin, Nitta <3


Näin saat minuun yhteyttä:

ig: nittakangas

snapchat: nittakangas

s-posti: [email protected]

Tykkää-merkinnät

Kommentit