Olen pitkään pyörinyt tämän asian äärellä. Pohtien, omia valintojani, polkuja ja niiden strategioita. Kuten blogistani ja edellisestä postauksesta on käynyt ilmi, olen pitkään pyörinyt yhden tavoitteeni kanssa. Välillä juurikin kyseenalaistaen, että olenko ihan oikealla tiellä ja teenkö oikeita asioita.

Monesti ihmiset pelkäävät epäonnistumista. Näen myös, että meidän kulttuuriamme leimaa tietynlainen normi siitä, että epäonnistuminen on pahasta. Harvoin tuomme esille epäonnistumiamme, vaan usein kerrotaan vain ne huippuhetket. Itse myös pitkään painelin tämän asian kanssa ja koin todella paljon epävarmuutta itsestäni sen takia, että en ollut päässyt tavoitteisiini siinä ajassa kun olin itse ne laatinut. Tähän aikatavoitteisiin tietysti vaikutti se keskimääräinen arvio siitä miten muut ovat päässeet samaan tavoitteeseen.

Iän ja kokemusten myötä olen kuitenkin oppinut ja tajunnut sen, että suurin asia mikä voi lannistaa meitä olemme me itse ajatustemme kanssa. Kun annamme pelolle vallan ja emme usko epäonnistumisen olevan vahvuus vaan pelkästään negatiivinen asia, joudumme aaltoilevaan taisteluun oman päämäärämme kanssa.

Itse ajattelen nykyään, että onnistuminen vaatii aina kompastumisia. Se kuinka paljon niitä on riippuu niin monesta tekijästä, joista useimmat tulevat jopa ulkopuolelta ympäristöstä. Et voi itse niihin siis edes vaikuttaa, mutta voit oppia miten suhtaudut niihin.

Omassa matkassani kohti opiskelupaikkaa sorruin usein aliarvioimaan itseäni, kuuntelemaan muiden mielipiteitä ja sitä kautta aiheutin itselleni kompastuskiviä. Se miten esimerkiksi painottaa muiden mielipiteitä eli kuinka paljon antaa niille painoarvoa voi joskus olla todella tuhoisaa. Oman päämäärän tavoittelussa vain sinä tiedät lopulta mikä on oikein ja mikä on väärin.

Halusin listata kuusi asiaa mitkä itse olen oppinut omasta matkastani. Nämä viisi asiaa ovat sellaisia, jotka uskon avaavan kenelle tahansa mahdollisuuden tavoittaa mikä tahansa unelma, haave tai tavoite.

1. Usko itseesi ja siihen, että tiedät parhaiten, mikä on sinun oma tiesi. Kukaan muu ei tiedä sitä. Äläkä silloin anna valtavaa painoarvoa muiden mielipiteille, käsityksille ja ajatuksille sinusta tai sinun tekemisistäsi. Kukaan ei tiedä mitä sinun elämäsi taustalla on ja tällöin kukaan ei voi tietää miten sinä saavutat sinun tavoitteesi.

2. Elä tässä hetkessä äläkä pelkää huomista. On turhaa, mutta vaikeaa miettiä mitä vuoden päästä tapahtuu ja sitä tuleeko loppujen lopuksi epäonnistumaan siinä mitä tekee. Monet sanovat, että ajatukset manifestoituvat todellisuudeksi. Tämän voin tavallaan allekirjoittaa. Älä siis haudo kauhukuvia epäonnistumisesta tai tulevaisuudesta.

3. Edelliseen vedoten on kuitenkin järkevää olla suunnitelma. Strategia jota noudattamalla voi luottaa siihen, että lopputulos tulee saavutetuksi jossain vaiheessa.

4. Tunnista ydintavoitteesi. Tiedosta siis mitkä ovat ne todelliset halut unelmasi takana, että haluat saavuttaa tämän unelman. Jos haluat unelmien työpaikkasi, onko tavoitteesi saada mahdollisimman paljon mainetta vai kunniaa vai päästä toteuttamaa itseäsi mielekkään tekemisen parissa. Tämän tunnistaminen vaikuttaa motivaatioon ja sen ylläpitämiseen.

5. Kerro unelmistasi. Näytä ne välittämättä muiden mielipiteistä, sillä silloin yhä varmemmin tavoitteesi konkretisoituu.

6. Ole kärsivällinen. Enemmin tai myöhemmin tavoitteesi tulee täytetyksi. Usein arvotamme nykyhetkeä ja meidän on vaikea ymmärtää sitä, että kaikki asiat eivät tapahdu hetkessä. Tämä voi kuulostaa itsestään selvältä asialta, mutta omalla kohdallani tuntui, että jatkuvasti odotin tavoitteeni täyttymistä. Lopetin hetkittäin elämisen ja ajattelin, että ”sitten kun, niin alan elämään”. Tällöin usein tukahduttaa arjesta pienetkin ilot ja matka voi tuntua ikuisuudelta.

Millaisia neuvoja tai ohjeita teillä on joita noudattamalla olette päässeet johonkin tiettyyn tavoitteeseen?

On vihdoin tullut sen aika, että haluan jakaa netin syövereihin oman kokemuksen yliopistoon pääsemisestä ja hakemisesta jossa oleellisena osana oli avoin väylä kauppakorkeaan. Muistan itse joskus etsineeni kokemuksia avoimesta yliopistosta ja avoimesta väylästä yliopistoon joten haluan nyt jakaa omat kokemukseni aiheesta.

Tänne blogiinkin olen vuosien varrella kirjoitellut vinkkejä ja ajatuksia hakuprosessista, mutta itse pääsemisestä olenkin vajennut. En siksi, että ei olisi ollut kiinnostusta kirjoittaa asiasta, vaan siksi, että olen odottanut sitä ”oikeaa” hetkeä kirjoittaa asiasta.

Oikeastaan tästä matkastani voisi kokonaisuudessaan kirjoittaa kokonaisen kirjain. Tai vähintään 20 sivun eepoksen. Tämän vuoksi haluankin käsitellä tässä postauksessa asiaa yhdestä näkökulmasta. Siitä miten vahva sisäinen motivaatio, päättäväisyys ja sinnikkyys eli a.k.a sisu vaikuttavat oman päämäärän saavuttamiseen.

Oleellista voisi olla kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi miten päädyin Jyväskylän kauppakorkeakouluun opiskelemaan ennen kuin selitän mitkä tekijät mahdollistivat tämän onnistumisen. Matkanihan alkoi jo vuosia sitten yhden välivuoden pidettyäni lukiosta. Osallistuin valmennuskurssille, jonka itsessään ajattelin takaavan koulupaikan. Osallistuin luennoille, mutta en opiskellut omatoimisesti ollenkaan. Lukiosta oli lähinnä jäänyt käteen lausahdus ”lukematta läpi lukion” ja ajattelin sen toimivan tässäkin tapauksessa. Toisin kävi ja koulupaikka jäi todella kaukaiseksi haaveeksi. Yksi asia mitä tästä kerrasta jäi käteen, oli halu ja ajatus siitä, että kauppakorkea on itselleni oikea paikka. Ensimmäisen pääsykokeen jälkeen päätin, että tulen joskus vielä pääsemään yliopistoon sisään kauppatieteelliselle puolelle.

Seuraavaan pääsykoe urakkaan olinkin jo asennoitunut ihan eri tavalla. Aloitin kirjastolla ravaamisen tammikuun 2 päivä ja olin päättänyt lukea kesäkuuhun asti viikottain. Samat pääsykoemateriaalit olivat edelleen voimassa edelliseltä vuodelta. Tuolloin kuitenkin tajusin, etten ollut oppinut mitään viime keväänä. Käytännössä aloitin siis kaiken puolityhjältä pöydältä. Luin todella paljon, mutta elämässäni oli tuohon aikaan myös paljon asioita mitkä vaikuttivat negatiivisesti opiskeluun. On vaikeaa jopa välillä määrittää, että mitä tein tuona puolen vuoden aikana, sillä jaksamiseni oli hyvin vaakalaudalla.

Yllätyksenä koulupaikka ei tuolloinkaan irronnut. Mikä jäi todella harmittamaan, sillä kuvittelin, että olin lukenut todella paljon ja tehnyt töitä päämäärän eteen. Tämä jälkeen itselleni kehittyi tietynlainen epärealistinen kuva siitä mitä tulee tehdä päästäkseen opiskelemaan. Epärealistinen kuva alkoi osittain vaikuttamaan kaikkeen tekemiseeni ja aloin hyvin kriittisesti arvioimaan tekemisiäni ja tavoitetasoja joihin minun tulee yltää. Muistan kesän lopulla päättäneeni kun kuulin, että pääsykoemateriaalit vaihtuvat lukion oppimateriaaleihin yhteiskuntaopista, historiasta ja matikasta, että menen aikuislukioon suorittamaan nuo kurssit. Tuolloin myös päätin, että alan lukemaan jo syksyllä pääsykokeisiin, sillä viimeksi puolivuotinen luku-urakka ei riittänyt. Kävin syksyllä töissä ja aikuislukiossa, luin pääsykokeisiin, kunnes tammikuussa irtisanouduin töistäni ja aloin lukea täyspäiväisesti alkuun 5-6 päivää viikossa pääsykokeisiin. Ja tämä jatkui aina toukokuulle, kunnes luin materiaaleja ilman vapaapäiviä.

Järjetöntä eikös? Sitähän se siis todellisuudessaan oli. Olin asettanut oman päämääräni niin korkealle, että siinä samalla tiputin realistisuuden matkasta pois ja leijuin pilvien seassa ilman minkäänlaista järjen valoa. Myöhemmin kun olen miettinyt tätä aikaa elämästäni, olen tajunnut, että kuinka moni asia oli tuolloin pielessä. Välillä olen jopa ahdistunut siitä, että oliko tuolloin omasta päämäärästäni kasavanut enemmän pakonomainen, väkisin väännettävä tähtäin jossa itse lopullisella tavoitteella ei ollut merkitystä. Merkitystä olisi ollut ainoastaan sillä, että pääsen sisälle. Tämä koko vuoden kestänyt taistelu päättyi siihen, että sain pääsykokeissa paniikkikohtauksen ja aloin itkeä. Tein useita huolimattomuusvirheitä ja koulupaikka jäi jälleen saamatta.

Tämän jälkeen voimani olivat aika loppu. Olin kolme vuotta jo hakenut kouluun. Kokenut, että olin tehnyt asian eteen paljon töitä. Käyttänyt yhteen summattuna useita tuhansia tunteja aikaa kouluun pääsemiseen. Tuolloin myös elämässäni tapahtui jälleen paljon isoja muutoksia ja muita haittatekijöitä. Jostain kuitenkin kaivoin voimaa siihen, että tein jälleen päätöksen, jonka perusteella aioin yhä tavoitella koulupaikkaa kauppakorkeasta. Ison romahduksen jälkeen, jonka koin jo heti pääsykokeiden jälkeen aloin etsimään tietoa vaihtoehtoisista tavoista päästä kouluun. Mielessäni kävi jo, että lähtisin ulkomaille kuten Viroon suorittamaan tutkintoa. Lopulta paneuduin tarkemmin avoimeen yliopistoon ja avoimeen väylään. Avoin yliopisto ei ollut uusi asia minulle. Se oli kuitenkin sen verran tuntematon ja vähän esillä oleva asia, että en koskaan tullut aikaisemmin ajatelleeksi ottavani selvää asiasta enemmän. Päivien selailujen jälkeen tulin lopputulokseen mikä tarkoitti sitä, että oma matkani yliopistoon tulisi menemään avoimen yliopiston kautta. Ja niinhän siinä loppujen lopuksi kävi.

Vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen päädyin Jyväskylän yliopistoon. Tälle on myös oma tarinansa, että miksi juuri Jyväskylä. Avoin väylä oli oma tieni kauppakorkeaan.Tein muutaman vuoden avoimessa opintoja ja nyt tänä syksynä minut vihdoin valittiin uudistetussa väylähaussa tutkinto opiskelijaksi. Olisin varmasti hakenut jo ensimmäisen avoimen yliopisto vuoden jälkeen, mutta silloin väylän kautta hakeminen noudatti vanhaa kaavaa, jolloin opintopisteitä tarvitsi enemmän kuin vuodessa olisi ollut mahdollista suorittaa.

Vaikka voisi kuvitella, että omalla kohdallani ympäristöstä heijastunut negatiivisen palaute kohdistettuna päämäärän intensiteettiin olisi jo aika päivää sitten pysäyttänyt matkani, niin silti näin ei käynyt. Välillä olen pohtinut syitä tähän, että mikä sai minut jatkamaan polkuani niin määrätietoisesti ja sinnikkäästi. Kuinka olinkaan pystynyt luomaan niin vahvat motiivit tavoitteeni ympärille ja pitämään niistä sinnikkäästi kiinni. Osaksi osaankin luetella näitä asioita, mutta takaisinpäin tarkastelu on osittain vielä keskeneräinen tämän suhteen. Joka tapauksessa tiedän ne vahvimmat motiivi tekijät, jotka ovat olleet päämääräni takana.

Koen, että tärkein tekijä saavutukseni taustalla on tieto arvosta ja sen merkityksestä päämäärän saavuttamisessa. Olin tehnyt hyvin selväksi itselleni, että mitkä ovat ne syyt mitkä tekevät päämäärän saavuttamisesta itselleni tärkeää. Lisäksi uskalsin nähdä kompastukset ja epäonnistumiset voimavaroina. Kasvattavina tekijöinä, joista minulle olisi tulevaisuudessa vain hyöytä. Käänsin monet asiat ympäriinsä ja ajattelin, että se mikä ei tapa se vaan vahvistaa. Yritin löytää pienistäkin asioista toivon kipinää mikä nyt myöhemmin ajateltuna on opettanut valtavasti siitä mihin asioihin tulee fokusoida. Lisäksi opin paljon itsestäni ja esimerkiksi itselleni soveltuvasta opiskelutekniikasta. Oppimisen myötä sain motivaatiota jatkaa ja aloin huomaamaan, että pelkästään itse päämäärä ei ole merkitystä. Vaan sillä matkalla kohti päämäärää. Lopulta ehkä tajusin, että kun osaa nauttia matkasta voi päästä kohti loppupistettä.

En voisi olla kiitollisempi päätöksestäni aloittaa opiskelut avoimessa yliopistossa ja hakea kouluun avoimen vöylän kautta. Se oli itselleni se oikea reitti kauppakorkeaan ja yliopistoon.

Olet vuoden päivät odottanut, että saat pukea haalarit jalkaan, nauttia opiskelijaelämän tuomasta huolettomasta vapaudesta ja tutustua uusiin kanssa kulkijoihin. Olet vuoden tehnyt työtä, raatanut niskalimalla ja kyynelehtinyt Itä-meren kokoisen lammikon johon olet syvimpinä hetkinä uppoutunut. Olet mielessäsi monesti pyörittänyt ajatusta siitä millaista on sitten kun pääset vihdoin opiskelemaan. Pääset vihdoin siihen koulupaikkaan johon olet käyttänyt elämästäsi useampia vuosia hakuprosessissa sekä lisäksi opiskellut jo ennakkoon avoimessa yliopistossa. No sitten tietenkin tulee korona.

Haastavinta ehkä tässä syksyssä on ollut sopeutuminen uuteen kotikaupunkiin. Olen aina asunut pääkaupunkiseudulla ja muu Suomi on jäänyt tunnettavuudeltaan heikoksi. Opetuksen ollessa etänä sekä kaikkien sosiaalisten kontaktien lähes olematon olemassaolo on vaikuttanut siihen, että koen usein kaipaavani kotikaupunkiani. Omalla kohdallani on käynyt sen suhteen vielä huono tuuri, että asuinpaikkani sijaitsee hieman syrjässä mikä entisestään lisää eriytymistä ja vaikuttaa siihen, että arkinen ympäristö on 28 neliön sisällä.

Itse etäopiskeluhan on tuttua puuhaa ja ei sinänsä tuota varsinaisia ongelmia opiskelussa. Olenhan jo etäopiskellut viimeiset puolitoista vuotta tätä ennen. Koen itseasiassa, että etäopiskelu on varsinaisesti ihan mukavaa, mutta pitkällä aikavälillä tulee raja vastaan ja kaipuu siihen, että pääsee kasvotusten käytävään interaktiiviseen opetukseen. Kaikella on nimittäin rajansa ja oma rajani on tullut vastaan.

Tällä hetkellä mietin vain, että tulenko ikinä kokemaan sitä kuuluisaa opiskelijaelämää? Aikaisemmin en edes niinkään välittänyt siitä, että pääsenkö sitä kokemaan, mutta nyt kun tämä asia saattaa käydä toteen, tuntuu hieman haikealta. Monta vuotta olen painanut duunia, opiskellut avoimessa yliopistossa ja koronan takia voi olla, että ehdin valmistua ennen kun ehdin kertaakaan pukea haalarin päälle.

Vuosien duuni sitten kiteytyy tähän. Lopuksi hieno siteeraus Arttu Wiskarilta, että tässäkö tää nyt oli?