TAMMIKUU, KUUMEMPI KUIN KOSKAAN

No okei. Ehkä se ei nyt kovin kuuma oo, muttei kyllä kovin kylmä ja luminenkaan. Näiden kuvien perusteella voisi olettaa kevään jo olevan. Ei näytä semmoiselta tammikuulta mihin on tottunut. Lumi ja pakkanen puuttuu.

Töihin palasin jo viime viikon torstaina, mutta tällä viikolla arkeen tuli palattua kunnolla. Talleilua, kaupassa käytiä, töitä ja ostinpa mulle sohvapöydän jota olin jo hetken katsellut. Vaikka arkeenpaluu viikkoni onkin ollut väsyttävä, niin silti se on ollut siitä väsymyksestä huolimatta oikein hyvä. Väsymys vain on ilmennyt monina päänsärkyinä ja yhtenä alkavana migreeninä. Tiistaina sain myös lähetteen ortopedille, sillä polvi ei ole vieläkään täysin kunnossa. Nyt se sitten olisi tarkoitus kuvata mangeettikuvilla.

Tässä vähän kuvasaldoa lähiympäristöstäni. Perjantai aamupäivä 10.1.2020.

Tässä ostamani sohvapöytä. Pöytä on Jyskistä. Isäni kysyi, että saanko pöydän kasattua. Johon vastasin, että näyttää helpolta. Siltä, että pitäsi vain jalat kierittää paikoilleen. Voin ainakin ensin yrittää itse. Epäili hän vielä etten onnistu ja menetän malttiini. No mahdollista se olisi ollut, mutta niin vain jalat liittyi paikoilleen. Pienempään pöytään heti ja helposti, isompaan parin yrityksen jälkeen.

Mukavaa viikonloppua tämän sananlaskun kera.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Sini,
Näistä kuvista voisi luulla, että eletään jo toukokuuta! :O Täällä on onneksi paljon lunta, mytta silti kunnon tammikuun pakkaset puuttuvat ja haikailen kovasti niiden perään. Aurinkokin esiintyy harmillisen harvoin, mutta onneksi tänään sitäkin näkyy hieman 😊
mahdollisestiehka.blogspot.com/
SuviAnnika
SuviAnnika,
Kieltämättä! Pitkään toivoin ja odotin lunta, mutta enää en. Nyt vain odotan, että kevät tulisi nopeasti. 😊
nouw.com/suviannika
IP: 2a01:4f8:140:2281::2