TOKIO 2018


Olen elänyt viime viikot niin hektisesti, etten kerennyt blogin puolella aiheesta kirjoitellakaan, mutta palasimme poikaystäväni kanssa Tokiosta noin viikko takaperin. Tokiosta on tullut meille sellainen kohde, jonne on aina mukava palata uudestaan ja uudestaan. Poikaystäväni alkoikin suunnittelemaan jo uutta matkaa ensi vuodelle ennen kuin olimme aikaerosta toipuneet! Aikaisemmat matkani ovat sijoittuneet sadekauteen tai aikaiseen kevääseen, mutta tänä vuonna kävimme toukokuun puolessa välissä. Mitä näytti Tokiossa tällä kertaa?

Suunnittelimme päiväreissua johonkin Tokion ulkopuolelle, sillä meillä oli suunnitellussa aikataulussa ylimääräistä aikaa. Jostain syystä kuitenkin ylimääräinen aika aina katoaa johonkin ja lopulta se tuntui loppuvan kesken. Koska olemme molemmat käyneet Tokiossa jo aikaisemmin, jätimme ihan yleisimmät turistirysät käymättä tällä kertaa ja keskityimme muiden paikkojen tutkimiseen.

Majoituimme Shinjukussa, kuten aina ennenkin, enkä voi kuin suositella sijaintina! Hotellit evät siellä ole halvimmasta päästä, mutta Shinjukussa kaikki huvitukset ovat lähellä ja liikenneyhteydet Tokion parhaimpia. Meillä ei tällä kertaa ollut täydellistä näkymää hotellihuoneesta suoraan, sillä hotelli oli pienempi, emmekä valitettavasti päässeet ihailemaan Tokion valoja ja auringonlaskua Mori towerin katolta, sillä tasanne oli suljettu kovan tuulen vuoksi. Vaikka korkealta ei pääsisikään näköaloja ihailemaan, Tokiossa riittää nähtävää viikoiksi!

Perinteisen shoppailun ja loputtomien konbinista haettujen naposteltavien lisäksi teimme tällä kertaa paljon sellaista, mitä emme ole aikaisemmin tehneet, - vaikka olisi ehkä pitänytkin.

Akihabara - Olen aikaisemmin käynyt vain kääntymässä Akihabarassa tekemättä kunnon taustatyötä ensin. Tällä kertaa poikaystäväni otti etukäteen selvää parhaista myymälöistä, hinnoista ja valikoimista, joten Akihabaraa tuli koluttua läpi, useana ei päivänä. Tämä on sellainen paikka, jossa kannatta ehdottomasti vierailla, mikäli on millään tasolla kiinnostunut videopeleistä, sarjakuvista, japanilaisesta musiikista tai vaikka näkemään, kuinka suuren rintavarustuksen hahmolle voi piirtää ja olla silti tosissaan. Turisteja Akihabarassa oli jonkin verran, mutta huomattavasti rauhallisempaa kuin muualla.

Yoyogi - Yoyogi-puistossa sijaitsevassa Meijin pyhäkössä on tullut käytyä joka kerta, mutta itse puiston puoli on jäänyt vähemmälle huomiolle. Mikäli etsii rauhallista ja rentouttavaa paikkaa aivan Tokion sydämessä, kannattaa suunnata Yoyogiin. Hanamin aikaan puisto täyttyy paikallisista sekä turisteista, mutta nyt toukokuussa käydessä ihmismassa oli hyvin maltillinen ja ilmapiiri rento. Paikallisia tulkiten yoyogi on ihanteellinen paikka piknikille, lenkkeilylle tai ihan vaikka valokuvaamiselle. Mikäli olisimme ymmärtäneet mennä tänne aikaisemmin kuin viimeisenä päivänä, olisi nurmella voinut viettää pidemmänkin aikaa.

Nezun pyhäkkö - tai ihan mikä tahansa uusi samankaltainen kohde. Tokiossa tulee helposti kierrettyä nämä tunnetuimmat, eli Meiji ja Sensoji, läpi, kun etsii hienoa pyhäkköä tai temppeliä. Nämä on kuitenkin ihan mielettömät turistirysät, ja mikäli haluaa jotain hieman rauhallisempaa, suosittelen suuntaamaan muualle. Toki kaikkialla on turisteja, mutta ei missään nimessä samassa määrin kuin esimerkiksi Asakusassa. Nezun pyhäkkö valikoitui ihan sattumalta, mutta osoittautui todella hyväksi kohteeksi. Täältä löytyy ihana torii-porttien kehystämä polku, sekä kävellessä Uenon asemalle matkalla näkee puistoa ja usean muun pyhäkön.

Koska reissusta tarttui mukaan vaikka millaisia ostoksia, teen näistä erikseen ostospostaukset. Takaisin tullessa meillä oli yksi matkalaukkun pelkästään täynä kourapeleistä voitettuja pehmoleluja ja matkalaukut painovat sen verran, että kentällä virkailija kurtisti kulmia ja totesi "it's okay but no more shopping please". Sanomattakin selvää, että juoksin tiskiltä suoraan tuhlaamaan viimeiset kolikkoni tax free-ostoksiin.

Ps, tokio- ja japani-tagin alta löytyy muutkin postaukseni menneistä matkoista!

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229