NÄIN VALEHTELEN SOMESSA


Näin valehtelen somessa-haaste on tullut monille tutuksi blogeista viime aikoina. Otan harvoin osaa blogihaasteisiin, mutta tämä tarjoaa kaikille mielestäni hyvää pohdittavaa. Olen aina ajatellut olevani rehellinen somessa, sillä en koskaan valehtele tai erityisesti taio itseäni kauniiksi photoshopilla. Näitä postauksia lukiessa kuitenkin aloin ajattelemaan, valehtelenko sittenkin?

Mikä lasketaan valehtelemiseksi? Onko se, että jättää asioita kertomatta, epärehellisyyttä? Oikeassa elämässä vastaisin kyllä, hieman asiayhteydestä riippuen, mutta somessa ehdoton ei. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen, vaikka haluaisikin jakaa asioita netissä. Jokaisella on oikeus vetää itse ne rajat siihen, mitä haluaa elämästään jakaa. Jonkun blogi on päiväkirja, jonkun blogi raapaisee vain pintaa, mutta aihealueen rajaaminen ei tee kenestäkään epäaidompaa. Olen puhunut aikaisemminkin ihmisten medialukutaidoista ja sen puutteesta. Kaunis kuva tai asetelma ei välttämättä ole mitenkään epäaito, vaikka siitä näkyisikin vain osa totuutta. On ok rajata helmassa oleva tahra pois kuvasta, sillä se, ettei näytä kaikkea, ei kiellä sen olemassaoloa. Jos joku minulta kysyy, onko aamiaismurot kaatuneet syliin, vastaan rehellisesti. Todennäköisesti kirjoittaisin sen vielä blogitekstiin mukaankin, mutta tahra ei vain näytä kauniilta kuvassa, joten niissä sitä ei olisi. Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää luoda sisältöä, joka miellyttää itseäni visuaalisesti, pidän kauniista asioista. Tällaista sisältöä myös haen muiden blogeista. Ymmärrän, mikä työmäärä sisältyy ns. täydellisisiin, eli joidenkin mielestä epäaitoihin, kuviin. Ymmärrän kuitenkin myös, mikäli jotakin ahdistaa seurata kiiltokuvablogeja oman elämänsä kaaottisuuden ja epätäydellisyyden keskellä. Itselleni tällaiset kuvat ja blogipostaukset kuitenkin edustavat niitä elämän parhaimpia paloja ja pieniä valittuja hetkiä, jotka bloggaaja on valinnut jakaa omasta elämästään.

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällistä tai kaunista kuvattavaa.

Ei. Silloin harvoin kun missään käyn, paikkojen valintaan vaikuttaa ratkaisevasti budjetti. Halvalla saa yhtä kivoja kokemuksia kuin kalliilla, vaikkei ehkä niin silmää miellyttäisikään. Mikäli kuitenkin rahaa olisi pois heittää, kävisin mielelläni kuvaamassa kauniissa paikoissa, oli sitten kyseessä hotelli tai ravintola. Samalla tavalla kuin kiipeän mäkeä ylös ottaakseni kuvan aurinonlaskusta, nautin kaikenlaisista kauniista kuvista.

Sisustan, pukeudun tai teen kattauksen niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Ehdottomasti, jos tiedän, että tarkoitus on kuvata. Koska blogissani ei kattauksia tai sisustuskuvia oikeastaan nähdä, en näihin kiinnitä huomiota valokuvauksen kannalta. Ostan kaiken kuitenkin niin, että ne miellyttäisivät omaa silmää. Koskaan en mitään jätä ostamatta siksi, ettei se näyttäisi hyvältä kuvissa, mutta toisaalta, se mikä näyttää hyvältä oikeassa elämässä, miellyttää silmää todennäköisesti valokuvassakin.

En ota itsestäni kuvia tai insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Ei ja joo. Ihonhoitoon keskittyvän instani puolella olen laittanut useinkin meikittömiä kuvia tarinoihin, sillä se palvelee tilini tarkoitusta. Tänne en kuitenkaan ole laittamassa siksi, ettei niillä olisi mitään pointtia. Pyrin blogin puolella pitämään kuvamateriaalin hieman insta storiesia laadukkaampana, enkä halua meikitöntä naamaani tunkea järjestelmäkameran eteen. Kyse ei ole siitä ettäkö minua suuresti hävettäisi sitä näyttää tai se rikkoisi jotain täydellistä (hehe) illuusiota, vaan en vain yksinkertaisesti halua nähdä itsestäni sellaista kuvamateriaalia. Olen paljon onnellisempi ja itsevarmempi, kun laajentuneita ihohuokosiani ja syvän violetteja silmänalusia ei tarvitse katsoa HD:nä suurelta näytöltä.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Minulla on tietynlaiset asiat mitä haluan täällä jakaa, mutta näin laiskalta harrastuspohjalta blogin ympärille on aivan turhaa alkaa luomaan mitään varsinaita brändiä. Toki joskus teen tiettyjä asioita vain siksi, että pääsisin kirjoittamaan niistä blogiin, mutta tämä on osa bloggaamisen hauskuutta. Saan idean jostain, mikä olisi mukavaa jakaa täällä, teen sen innoissani bloggaaminen mielessä ja lopuksi julkaisen.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

Kyllä. Koskaan en mitään ala manipuloimaan, piirteitä en muuta tai vyötäröä hoikista, mutta pieniä korjauksia teen. Korjailen sellaiset asiat mitkä valokuvauksessa on normaalia - esimerkiksi toisen silmän alle jostain tullut tumma varjo, keskeltä naamaa menevä hius, ylimääräinen lanka vaatteessa tai finni otsassa. Poistan asioita, mitkä olisin korjannut jo kuvaustilanteessa, mikäli olisin niistä tiennyt. Kun ihoni oli vielä kurjemmassa kunnossa, en muokannut sitä - akne oli sillä hetkellä osa minua. Nyt kun minulla tulee yksittäisiä finnejä vain satunnaisesti, poistan sen joskus sattuessa kuvaan. Miksi? Finni poskessa ei ole pysyvä piirre ja seuraavan kerran kun kukaan minut näkee, se on todennäköisesti poissa.

Silottelen elämääni somessa.

Jos tämä on sama kuin asioiden kertomatta jättäminen tai vain tietynlaisten asioiden jakaminen, niin kyllä. En koe, että moni asia on somessa jakamisen arvoista tai edes tarpeeksi julkista jaettavaksi. Minulle blogi ja instagram on hyvän mielen paikkoja, jonne haluan jakaa kivoja asioita, joita ei tarvitse katua myöhemmin. Kirjoitan tätä postausta hiukset likaisina, yöpaidassa ja pienessä mytyssä polvi niskan takana, mutta tämä näky ei tule koskaan näkemään päivänvaloa, koska se olisi vain todella outoa jaettavaa someen. Koen monen asian hyvin henkilökohtaiseksi, enkä niitä halua kaikkien nähtäville. Kaikilla on joku raja siihen, mitä haluaa jakaa.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

Joo ja ei, sillä kaikista on opittu. Huonoista kokemuksista olen kirjoittanut aikaisemmin ja tästä on itseasiassa noussut blogini luetuin postaus! Olen torjunut yhteistöistä suurimman osan, sillä en halua lähteä mukaan mihinkään, minkä takana en itse voi seisoa.

Bloggaajien elämä on glamourista.

Tämä harjakäsitys tulee bloggaajilta, jotka ovat nousseet bloginsa avulla julkkiksiksi ja tienaavat huikeita summia rahaa. Tähän stereotypiaan vaikuttaa myös se, että monen jo valmiiksi varakkaan ihmisen blogi on noussut suosioon ihan vain siksi, että ihmisiä kiinnostaa yleellinen elämäntyyli. Harrastajaa ja ammatikseen bloggaavaan ei voi oikein mitenkään verrata - keskivertobloggaajan elämä on ihan tavallista.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

En, sillä kuvaan nykyisin instagramiin harvoin. Kuljetan myös kameraa mukana vain silloin, kun tarkoituksena on erityisesti kuvata. Tällöinkin etsin kuvaamiselle erityisesti paikan ja ajan, enkä häiritse asialla muita hetkiä.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googletan nimeni tasaisin väliajoin.

En oikein osaa yhdistää keskustelupalstojen seuraamista somessa valehteluun, mutta ei, en seuraa. Jaksoin Jodelia selata ehkä pari viikkoa, kunnes kyllästyin sisältöön ja poistin koko sovelluksen. Keskustelupalstoja en oikeastaan seuraa, sillä niistä on vaikea saada irti oikeaa keskustelua kaiken trollailun ja provoilun seasta. Nimeäni googlettelen joskus, en juoruja löytääkseni, vaan ihan vain mielenkiinnosta, kuinka vanhaa sisältöä löytyy. Näin muistan myös poistella jotain teininä tehtyjä deviantart-taideteoksia ja ensimmäisiä blogipostauksia!

Tutustun blogin/somen kautta ihmisiin, joiden toivon auttavan minut kuuluisuuteen.

Ei, eikö tämä ole sitä kuuluisaa hyväksikäyttöä? Enkä muutenkaan oikeastaan tutustu ihmisiin, en somessa enkä oikeassa elämässä. En myöskään koskaan haluaisi olla kuuluisa, vaikka usein toivoisinkin blogipostausteni saavuttavan paljon lukijoita.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229