Tulossa elämässä: hyppy tuntemattomaan

Nyt oikeasti aion ylittää riman ja kirjoittaa blogipostauksen myös muiden kun itseni nähtäväksi. Tämä saa olla se postaus, kun herätän taas blogini eloon. Kirjoitin näköjään 5.3. viimeksi postauksen otsikolla: "umpikujassa, mutta riittävä", mutta se ei nähnyt päivänvaloa, koska pelko siitä omasta valittamisesta ja heh no elämän huonompien puolien näyttämisestä, tuntui ylitsepääsemättömältä. Nyt kuitenkin haluan pitää tämän postauksen positiivisena ja ajattelin vain tulla kirjoittelemaan vähän että missä mennään mun elämässä ja jakamaan muutamia kuvia meidän viime viikon weekend -reissulta Roomaan. Tosiaan ensi viikolla on luvassa tämän yliopistopolkuni viimeisten kurssien viimeiset palautukset ja seminaarit, mikä tarkoittaa sitä, että on aika aloittaa kandin kirjoitus ihan urakalla. Täytyy sanoa, että kyllä on omia stressirajoja testattu ja tullaan varmasti vielä tulevan kevään aikana testaamaan, mutta nyt vaan asenteella mennään. Olen kuitenkin niin innoissani omasta kandiaiheestani, että siitä tulee todella mielenkiintoista. On siis myös nautittava tästä ainutlaatuisesta hetkestä elämässä. Ei sitä tiedä, tullaanko sitä enää elämässä toista kandia kirjoittamaan vai ei. Nyt kuitenkin yksi etappi kerrallaan, ja se on nyt tämä kandini.

En tiedä kuinka moni blogiani lukenut muistaa, että mainitsin joskus tammikuun puolella, että en vielä ole valmis kertomaan tulevaisuudesta sen enempää, mutta tiedättekö nyt on tullut aika puhua siitä hiukan. Koska asia alkaa olla jo täällä Ruotsissa julkista tietoa (ihan kun olisin joku julkkis, no lol ei :DD), niin tulen muuttamaan opiskeluiden jälkeen takaisin Suomeen. Siis ihan kokonaan. Ja olen siihen koittanut henkisesti valmistautua jo viime syksystä lähtien. Tuota ei siksi, että en haluaisi kotiin Suomeen, vaan siksi, että tänne on kuitenkin syntynyt sellaisia ihmissidoksia, joista irrottautuminen on todella koskettavaa. Elämä kuitenkin menee eteenpäin ja on tehtävä mikä itselle oikealta tuntuu. En vain osaisi kuvitella asuvani täällä kaupungissa pysyvästi. Tämä paikka ei vain ole mulle tarkoitettu pidemmän päälle. Valitettavasti. Ja se ei ole kenenkään syy. Se on vaan oma sisäinen tunteeni. Toki tulen aivan varmasti siis 110% varmuudella ikävöimään niiiiiin paljon tätä kaikkea, mitä olen täällä päässyt kokemaan. Uskon myös, että mieleni valtaa kultaiset muistot kun eräänä päivänä muutan pois täältä. Okei kyllä nyt tulee kyyneleet pintaan. Hitsi ei tule olemaan helppo kevät. Vaikka tiedän ja tunnen, että kotini ei tule olemaan täällä, niin silti, silti sattuu jättää tämä paikka ja en olisi ikinä voinut kuvitella, että ensimmäistä kertaa tuntuu jopa pelottavalta jättää tämä tutuksi ja turvalliseksi muodostunut Ruotsi -kotipiirini kun muutan Suomeen. Siis kuinka voi Suomeen muutto jännittää? Varmasti siksi, että nyt se onkin hyppy tuntemattomaan. Hyppy ihan uuteen aikakauteen. Ja en tiedä miten pystyn luopumaan Ruotsin kielestä ja kulttuurista ja näistä ihmisistä. Onneksi aina pääsee myös moikkaamaan. Niin ristiriitaista tekstiä että ei rajaa.. Pahoittelut! Tuntuu, että elän aika pitkälti sellaisessa ristiriidan aikakaudessa itseni kanssa muutenkin, mutta se on varmasti aivan luonnollista. Varsinkin kun kyseessä on isoja elämänmuutoksia. Toisaalta olen kokenut niitä ennenkin. Ja tiedän, että elämä jatkuu sen jälkeen. Täällä olen antanut itsestä kaikkeni, ja toivon, että myös ihmiset täällä ovat saaneet jotain minulta, koska olenhan ollut joka paikassa "se ainoa suomalainen" ja btw myös kavereiden kesken "finskapinne". (kandee muuten googlettaa, en voi ymmärtää miksi näitä kyseisiä herkkuja ei ole suomessa, vaikka niiden nimi liittyy meihin, haha :D)

No joo, ehkä tämä ei kuitenkaan tule olemaan mikään "Ruotsin hyvästely postaus", vielä, koska tässä on vielä paljon tehtävää ennen sitä. Todella paljon. Halusin kuitenkin jakaa vähän sekavia tuntemuksiani, ja yhden syyn sille, miksi olen kokenut päämäärätiedottomuutta elämässäni muutenkin. On tulossa iso elämänmuutos. Ja olen koittanut liikaa etukäteen hallita sitä. Ja jopa liikaa valmistautua siihen, että varmasti tulisin pärjäämään. Mutta kun hitsi vie kyllä asioilla on aina tapana järjestyä, liika hallinta vaan koituu rajoittavaksi hidastukseksi asioiden järjestymisen kannalta. Mutta haluan vielä tähän loppuun sanoa, että voi olla, että blogini tulee viettämään hiljaiseloa vielä muutaman kuukauden, koska aion priorisoida koulun täysin tässä elämänvaiheessa. Ja se ei tarkoita sitä, että haluaisin unohtaa blogini, siis tiedättekö, mulla on vaan vahvistunut tunne siitä, että tämä on se juttu just mulle. Tätä haluan tehdä täysillä heti kun tämä elämänvaihe on ohi. Blogi ja mun molemmat instagram -käyttäjät on se mun juttu täällä somessa, ja haluan laittaa kaikkeni peliin. Entistä enemmän. Mun aika koittaa vielä. Niin haluan ainakin uskoa. Toivottavasti just sulla on kaikki hyvin!<3 Ja muista oot mieletön. Olen tosi kiitollinen jos jaksoit lukea tänne asti, you rock<3 Ihanaa viikonlopun jatkoa! :)

Sydämellä, Seidi

P.s. Ootko käynyt Roomassa?

En halua liikaa spoilata, mutta mun monttu ei meinannut pysyä auki missä ikinä käppäiltiinkään. Mun on päästävä kokemaan se kaikki vielä uudestaan!<3

Tykkää-merkinnät

Kommentit