Ongelmallinen Suomi-suhde

Suomi on Euroopan Unionin rasistisin maa.

Perussuomalaiset ovat Suomen suurin puolue.

Vihapuheesta tuomittuja ylistetään ja he saavat toimia kansanedustajina.


Mitä nämä kertovat Suomen tämänhetkisistä arvoista?

Tämä Suomi-kuva ahdistaa, suututtaa ja turhauttaa. Tämä ei ole Suomi josta koen ylpeyttä. Välillä tekee mieli itkeä ja huutaa kun näkee facebookissa typeriä kommentteja Hesarin artikkeleiden alla. Facebookissa nauretaan sille, että somaleja syrjitään työpaikoilla. Samalla huudellaan heille, että lakatkaa ravaamasta sossun-luukulla. No pitääkö vai eikö pidä mennä töihin ja integroitua? Päättäkää jo! Silti myönnän meneväni niitä lukemaan, toivoen näkeväni jotain positiivista, vaikka pitäisi se tietää mitä on luvassa.

Yli 50% suomalaisista uskoo median liioittelevan ympäristönmuutoksen vaikutuksia, mutta samalla nuoret potevat ilmastoahdistusta päivittäin ja sen tähden itketään kirjastossa esseetä palauttaessa. Puhelimeni ei vielä tunnista sanaa ilmastoahdistus, enkä minäkään tuntenut sanaa vielä vuosi pari taaksepäin. Nyt ei tule elettyä päivääkään sitä kohtaamatta. Suomalaiset ovat aina ylpeilleet erityisellä luontosuhteellaan, mutta teemmekö me tarpeeksi sen eteen, että myös tulevat suomalaiset saisivat nauttia pohjoisen luonnosta?

Suomalaiset ovat ylpeilleet myös yhtenäisyydellään; kuinka sisällissodan, veljessodan jälkeen kansa tuli yhteen Talvisodassa ja vei Suomen voittoon. Nyt kuitenkin kysyn, onko Suomessa enää tätä yhdessä tekemisen henkeä? Suomi on polarisoitunut muun Euroopan mukana, ja vaikeaa on kuvitella yhtenäistä Suomea, jossa ensimmäisenä luettelemani kolme faktaa pitävät totta. Suomessa on tekijöitä ja ryhmiä, jotka haluavat jakaa ihmisiä: ovat me ja ne, me suomalaiset ja ne ulkomaalaiset. Itsenäisyyspäivänä Helsingissä marssivat taas "äärioikeistolainen" 612 sekä Helsinki ilman natseja -mielenosoitukset. Joka vuosi jään ihmettelemään sitä, kuinka on edes tarpeellista järjestää "Helsinki ilman natseja"-mielenosoitus. Tämä kuitenkin on se Suomi jossa nyt elämme.

Miksi näin itsenäisyyspäivänä muistelemme aina sitä Talvisotaa? Oliko se se itsenäisyytemme helmi, ja se on sitten ollut alamäkeä siitä lähtien? Sotahistoria on aina ollut yksi suurimpia kiinnostuksen kohteitani, joten kyllä minäkin arvostan sotasukupolvea. Siitä ei tässä Talvisodan muistelu -kritiikissä ole kyse. Suomalaisuus on vaan niin paljon enemmän kuin muisto sodasta, eikä suomalainen ole pelkästään valkoinen luterilainen, jonka isovanhemmat taistelivat Talvisodassa. Suomalaisuus on niin paljon enemmän, ja on sääli, jos sitä ei haluta nähdä voimavarana.

Miksei voitaisi keskittyä itsenäisyyspäivänäkin keskustelemaan enemmän siitä, mitä me olemme suomalaisina nyt ja mihin suuntaan haluamme kehittyä? Juhlistaa Suomea itsenäisenä, mutta osana Euroopan unionia? Juhlistaa Suomea, joka voisi olla edelläkävijä ilmastopolitiikassa? Juhlistaa Suomea, joka voisi olla edelläkävijä ihmisoikeuskysymyksissä? Juhlistaa Suomea, joka voisi olla edelläkävijä myös tasa-arvon saralla. Näitä minä toivoisin tulevaisuuden Suomelta. Silloin ehkä voisin itsekin kokea taas suurempaa ylpeyttä suomalaisuudestani. Suomi on niin ylpeä sellaisista arvoista kuten yhdessä tekeminen, rehellisyys ja ahkeruus. Miksemme pystyisi rakentamaan tulevaisuutta, josta myös tulevaisuuden suomalaiset voisivat olla ylpeitä?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229