Jos mulla olisi silmälasit

​YhteistyössäInstrumentarium kanssa

Mä tykkään kaikenlaisista laseista, oli ne sitten silmälasit, aurinkolasit tai esimerkiksi mun eilisissä asukuvissa vilkkuneet asustelasit. Lasit saavat kasvot näyttämään symmetrisemmiltä ja symmetrisyys puolestaan on yleisesti yhteydessä kokemukseemme subjektin kauneudesta. Siksi monet esimerkiksi kokevat näyttävänsä kuvissa paremmalta aurinkolasit päässään.

Mäkin toisinaan olen toivonut, että mulla olisi silmälasit. Nyt olen kuitenkin kiitollinen siitä, että näköni on ainakin toistaiseksi riittävän hyvä ilmankin. Mikäli laseja ei tarvitse, niin niitä voi onneksi aina käyttää ilman vahvuuksia! Jos mulla olisi silmälasit, niin suosisin niissä ehdottomasti vähän retrompia malleja. Mun lemppareita on pyöreähköt lasit ja sangoissa tykkään enempi joko ohuista metallisista sangoista, tai sitten muovisista vähän läpikuultavista sangoista.

Jos mulla olisi silmälasit, niin ne näyttäisivät siis juurikin tältä - multahan löytyy hyvin saman tyyliset Zaran asustelasit, jotka näkyvät esimerkiksi tässä postauksessa. Toiset lasit jotka multa löytyisivät, olisivat ehkä nudet, läpikuultavaa muovia olevat isot 70/80-luvun retro-lasit - kuten Stranger Things sarjan Barbilla. Mua harmittaa, kun meidän laatikoista löytyisi aivan täydelliset isäni vanhat yksilöt, mutta niissä on tietenkin vahvuudet...

Pyöreät linssit ovat omaan silmääni mieleiset, mutta niitä on yleisestikin nyt todella paljon valikoimissa. Kirjoittelinkin mun aiemmassa Instrun kanssa tehdyssä postauksessa siitä, että pyöreät linssit ovat juuri nyt in niin silmä- kuin aurinkolaseissa. Tein äsken itseasiassa aika hauskan testin. Kirjoitin googleen "glasses 20XX" aloittaen vuodesta 2010 ja kelaten vuoteen 2018. Vuoteen 2014 saakka lasit ovat sellaisia kapeita ja suorakuutiomaisia. Tuolloin 2014 linssien koko alkoi kasvamaan. 2015 vuoden lasien joukossa on jo yksilöitä, joita itsekin viitsisin käyttää. Tämä pyöreä trendi näyttää saaneen jo hitusen tuulta alleen vuonna 2016. Vuonna 2017 se näyttää voimistuneen ja muovisten sankojen tilalle ovat tulleet ohuet metalliset sangat, tai sellaiset, joissa muovia on vain linssien yläosassa. Tämän vuoden lasien tuloksissa ei näy kulman kulmaa, vaan lasit ovat pyöreitä, metallisia ja kultaisia.

Mun lemppari lasit tuntuvat siis olevan juuri nyt hyvinkin "on trend". Aina välillä sitä miettii, määräävätkö trendit sen mikä miellyttää, sillä yleensä ihmiset tuppaavat pitämään sellaisesta, joka tuntuu tutulta ja turvalliselta. Jos jotain näkee paljon, alkaa se usein omaa silmää miellyttämään. Tämän olen huomannut erityisesti töissä; vaikka jokin tuote ei olisi alkuun miellyttänyt, niin kun sitä tarpeeksi kauan päivittäin tuijottelee, niin yhtäkkiä se alkaakin jo olemaan "aikas kiva". Nämä 60-luvun Oxfordissa opiskelevan kirjastonörtin lasit ovat kyllä kuuluneet estetiikkaani jo vuosien ajan. Tällä kertaa siis trendit ovat sattuneet osumaan yksiin oman makuni kanssa. Tästä pyöreiden lasien trendistä en siis yhtään pistä itse pahitteeksi!

Millaisia silmä- tai aurinkolaseja sinä suosit?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

enkeleitahiuksissani
enkeleitahiuksissani,
Noi pokat sopii sulle kyllä ihan älyttömän hyvin!!<3
nouw.com/enkeleitahiuksissani
SaraV
SaraV,
Kiitos Emilia! ❤️
nouw.com/sarav
Emmikristiinan
Emmikristiinan,
Nää on kyllä todella persoonalliset kehykset ja pukee sua <3
nouw.com/emmikristiinan
SaraV
SaraV,
Kiitos paljon Emmi! ❤️
nouw.com/sarav
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229