URBAN WEAR BY PEAK PERFORMANCE

Pidin tässä syksyllä melkein kuukauden kirppispöytää ja päätin luopua myös todella monesta takistani. Isoin syy päätökseen oli se, että en halunnut kaapin enää täyttyvän niillä ihan kivoilla takeille, joita on tullut hamstrattua kaupoista vaan siksi, kuin ei sitä täydellistä olekaan löytynyt. Siitä syystä ne takit olivat myös jääneet aika vähäiselle käytölle. Kaikki takit meni kaupaksi ja olin niin iloinen, koska talvitakit vie niin älyttömästi tilaa.
Päätin, että enää en hanki niitä korvaavia takkeja sitä oikeaa etsiessäni, vaan etsin niin kauan että the takki löytyy. Kaappiini ei jäänyt yhtäkään fluffy coattia ja olo oli jotenkin alaston. Pörröiset ja isot takit ovat ehdottomasti heikkouteni, koska ne on niin pehmoisia ja lämpimiä. Tällaiset takit myös jakavat mielipiteitä aika rankasti ja meidän taloudessa esimerkiksi on vain yksi, joka näitä pörröisiä unelmia rakastaa. Olen etsinyt sellaista oversize pörrötakkia oikeasti useamman vuoden ajan. Näihin vuosiin on mahtunut monta ihan kivaa hankintaa, mutta enemmän kyllä niitä ihan kamalia. Miten ihmisen mielipide voikaan muuttua niin paljon jostain tietystä vaatteesta!? Ensin se on ihana ja hetken päästä aivan kamala. En usko että olen yksin tämän asian kanssa, mutta mulle käy tätä ihan liian usein.
Mutta nyt olen jo peräti viikon ollut sitä mieltä, että se täydellinen fluffy coat on vihdoin löytynyt. Takki on jo viikossa ehtinyt herättämään paljon ihastusta ja myös ihmetystä. Kukaan kun ei ole meinannut uskoa, että tämä pörröunelma on Peak Performancen. En kyllä olisi itsekään uskonut suunnatessani Peakin uuteen liikkeeseen yhteistyön merkeissä, että löytäisin sieltä jotain tuon tyylistä. 
Peak Performance onkin laajentanut valikoimaansa Urban Wear mallistolla ja se tuli ainakin itselleni positiivisena yllätyksenä. Peakin laatu ja street style henkisyys on aika täydellinen yhdistelmä. Miltä tämä yhdistelmä teistä kuulostaa? Olitteko tietoisia, että Peakiltä löytyy myös tällaisia Urban Wear vaatteita?
Ensi viikoksi luvataan lunta, joten nyt viimeistään kannattaa kaivaa ne lämpimät takit esiin. Ihanaa viikonloppua kaikille!❤︎
XX Reetta






Kuvat: Natalie / NATALIE VILEN
Sunnies, Aldo
Fluffy Coat, Peak Performance (collaboration)
Shirt, Pull & Bear
Skin Pants, Katri Niskanen (gifted)
Sneakers, Superga
Ps. Kiitos Natalien, mulla on nyt ihan hirveä kamerakuume. Otettiin nämä asukuvat hänen kameralla ja tykkään näistä ihan älyttömästi. Dear Santa...

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Maria,
On kyllä tosiaan ihanat kuvat ja toi takki on ihan mahtava, ei voi muuta sanoa! <3
www.blogger.com/profile/014571498830407345
Maiju,
Oi miten ihana takki! Ei kyllä tosiaan uskoisi Peakin takiksi 😊
www.dashingdesigners.net
Reetta Ekström,
Toi takki on kyllä niin rakkaus ja vielä ihanan lämminkin! <3

Kiitos Maria! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
No niinpä! 😊 Aika hienoa että Peak on tällä tavalla lähtenyt uudistamaan brändiään.

Kiitos Maiju! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
hanna,
Miten nyt on menny ihan ohi koko Urban Wear, vaikka niin kartalla yleensä olenkin;) Mutta tosi hyvältä näyttää tuo takki!!! Ainakin sun päällä:) nimim. maailman hirveimmän pörrötakin jemmaaja
www.blogger.com/profile/072300701888651683
Reetta Ekström,
No niin oli kyllä mennyt multakin ennen tätä yhteistyötä! Nyt vaan mietin, että miten monta takkia oon tässä ehtinyt missaamaan!? 😃

Kiitos ihana ja hei, rohkeasti vaan ne pörrötakin käyttöön! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159