#NORDENRUNTSTYLE

Syksy on ehdottomasti se vuodenaika, jonka muoti inspiroi itseäni eniten. Pehmeät materiaalit ja rennot leikkaukset ovat aina yhtä inspiroivia. Ja tietenkin ne takit, suurin heikkouteni, ovat tänä syksynä jotenkin entistä houkuttelevampia. Pääsin viime viikolla katsastamaan syksyn muotia muotinäytöksen merkeissä ja ajattelinkin jakaa muutamia sieltä bongaamiani tyylejä teidänkin kanssa. 
Fashion & Dinner idealla järjestetty Stockmannin Norden Runt muotinäytös oli todella ihana kokemus. Ruokailu tapahtui catwalkkia pöytänä käyttäen: enpä ole ennen ollut moisessa kattauksessa. Norden Runt teema oli läsnä niin ruoan kuin muodinkin suhteen. Ruokien suhteen lempparini oli savustettu lohi kera kukkakaalin. Oletteko muuten kuulleet, että kukkakaali on se tän hetken the juttu kasvisten osalta? Itse olin tästä semisti tietoinen, mutta nyt tuli asiaan varmuus kun ennen muotinäytöksen alkua kävimme läpi trendikkäitä ruokajuttuja.
Mitä sitten tulee itse muotinäytökseen, niin tykkäsin kovasti. Pohjoismainen tyyli on klassisen trendikästä. Norden Runt Fashion Show oli stylisti Mia Dillemuthin stailaama. Näytös piti sisällään peräti 69 asukokonaisuutta. Useamman kokonaisuuden pukisin juuri sellaisenaan mieluusti itsellenikin. Yksittäisiä omaa silmää miellyttäviä osasia olikin sitten jo ihan hirmuinen määrä. 
Eniten taisin ihastua Marimekon asuihin. Missä välissä Marimekosta on oikein tullut näin upea, mietin näytöstä katsellessani. Tyylikkäitä takkeja tuntui löytyvän kaikilta näytöksessä mukana olleilta brändeiltä. Ihan jokaista asua en nyt kuitenkaan tähän postaukseen laita, vaikka kattaus todella onnistunut olikin. Kiinnitin näytöksessä huomioni myös pipoihin. Olen tykännyt käyttää pipoja osana asukokonaisuutta jo kauan, mutta tänä syksynä olen hullaanutunut niistä jotenkin entistä enemmän. Kassan kautta olenkin kiikuttanut tätä syksyä varten jo peräti kolme pipoa.
Ehkä olisi vihdoin aika vaihtaa sanat kuviksi. Joten kurkataanpa, että miltä Norden Runt Fashion Showssa näytti. Ja vielä sellainen juttu, että pahoitteluni kun kuvien laatu ei ole mitään sataprosenttisen tarkkaa: liikkuvan kohteen kuvaaminen ei kuulu omiin vahvuuksiini, mutta onneksi sentään asukokonaisuuksista saa hyvin selvää.









 Löytyikö näiden asujen joukosta teille jotain lempparia? 
Entä mitä löytyy teidän syksyn must have -listalta?
Rentouttavaa ja inspiroivaa viikonloppua kaikille!❤︎
XX Reetta

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Pinja,
Oioi tuo Selected Femmen look kyllä osui ja upposi! ♥︎ Oman listan kärkipäässä on mokkapintainen biker-takki, oon kuolaillut niiden perään nyt jo hyvän tovin 😃
www.blogger.com/profile/140226776086791213
Iina M.,
Kääk, tarvin ton mekon! 😃
www.blogger.com/profile/002641787100852460
Susanna Kajala,
Tuo valko-mustaraidallinen villatakki (?) on ihana.
www.blogger.com/profile/156525054079217108
Reetta Ekström,
Toi Selected Femmen look on kyllä niin huippu! <3

Oi, sellainen olisi kyllä niin ihana! 😊
Aloin oikein ton sun kommentin luettua pohtia tätä asiaa enemmän ja tajusin että ei, ei mulla sellaista takkia ole, mutta aviator takki feikillä mokkapinnalla kyllä! 😃
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Tulit niin mieleen tosta mekosta!! 😃 <3
Olis muuten aika täydellinen sinne Pariisiin! 😉
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Toi Vero Modan? 😊
Kyllä se mustakin just villatakilta näyttää ja on kyllä ihana! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
IP: 173.208.194.50