ISO PÄÄTÖS

Tänä vuonna musta on tuntunut useampaankin otteeseen, että blogini on tullut tiensä päähän. Kirjoittaminen, jota yleensä rakastan, ei ole tuntunut sujuvan oikein mitenkään ja postauksienkin määrä on ollut vähäisin vuosiin. Pelkästään blogin avaaminenkin on tuntunut työläältä.

Miten ihmeessä tässä näin on käynyt? Sitä olen miettinyt vuoden alusta asti. Mietin joitakin hetkiä ihan tosissani, että lopetan. Inspiraatio oli jossain tavoittamattomissa, enkä tuntunut saavan siitä millään kiinni.

Toisaalta myös tunsin suurta luopumisen tuskaa kun sanoin muutamille ystävillenikin ääneen sen, että mitä jos vaan lopetan. Lopettamisen ääneen sanominen sai minut tajuamaan, että en mä ole sellainen ihminen, joka ensin näkee hirmuisesti vaivaa bloginsa eteen ja sitten vaan lopettaa.

Kadonneen motivaation ja inspiraation löysin lopulta päätöksesta, josta olen päivä päivältä onnellisempi: blogini on aika palata juurilleen.

Kyllä vaan, muutto on edessä ja takaisin juurikin sinne ensimmäiseen ja rakkaseen bloggerin blogikotiin, josta reilu vuosi sitten lähdin matkalle tänne Bellaan. Edessä on työntäyteiset kaksi viikkoa kun kasaan osaavien naisten kanssa blogilleni täysin uutta ulkoasua. Olen samaan aikaan innoissani ja kauhuissani. Niin paljon on mietittävää, vaikka isoimmat päätökset onkin jo tehty.
Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että aikataulu pitää ja 1.6 alkaen blogini löytyykin osoitteesta:
reettaekstrom.com
Siihen asti jatketaan normaalisti täällä. Tuon uuden osoitteen alta ei vielä löydy yhtään mitään, mutta kannattaa se silti napata talteen jo nyt. Yksi helppo tapa pysyä matkassa mukana on ottaa blogin fb-sivu seurantaan viimeistään nyt, koska sinne tulen jatkossakin päivittämään uudet postaukset.
Tässä kohtaa ujosti kysynkin, että seuraattehan mukanani uuteenkiin osoitteeseen? ♥
Jotenkin on tuntunut tosi vaikealta tehdä tätä postausta, koska päätös on itselle ollut niin iso. Mutta nyt kun sain näpyteltyä tämän tähän niin tuli jotenkin ihanan kepeä olo. Uuden osoitteen kertominen teki lähestyvän muuton samalla entistä todellisemmaksi, mutta vain hyvällä tavalla.
Tällaista tänne, mitäs teidän viikkoonne on kuulunut? Ja jos jotain isoja päätöksiä on siellä ruudun toisellakin puolella tehtävänä niin tärkeintä on, että kuuntelette itseänne niitä tehdessänne. ♥
 Kuva: Camilla Bloom
SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Milka,
Ehdottomasti seurailen sua sinnekin, kaikkea hyvää jatkoon Reetta <3 😊
milkainnamaaria.bellablogit.fi
PlusMimmi,
Onnea uusiin tuuliin Reetta! Harmi kun lähdet, mutta kyllähän me tapahtumissa nähdään!
www.plusmimmi.com
Reetta Ekström,
Kiitos, aivan ihana juttu! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Kiitos tsemppaavasta kommentista Maria! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Jee, ihanaa! <3

Tiiätkö niin ootan mäkin ja jännittää aika hulluna, että miten kaikki loppupeleissä tulee sujumaan! 😊
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Milla oot niin ihana, kiitos! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
No niinpä, oot ollut mitä mahtavin bloginaapuri! <3

Ihana kuulla, että lähdet matkaan mukaan! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Jee, nähdään siis jatkossakin! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Ihanaa! <3

Kiitos samoin Milka! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
Kiitos! 😊

Juu, kyllä me varmasti nähdään! 😊
www.blogger.com/profile/174198754531559159