I LOVE ME

Hektisen arjen keskellä on vähän liiankin helppoa unohtaa itsensä. Sitä vaan miettii, että miten ehtii suoriutumaan siitä kaikesta, mitä pitää tai täytyy tehdä. Itsensä unohtaminen on kuitenkin pahinta mitä itsellemme voimme tehdä ja siksi onkin välillä erittäin tervettä pysähtyä ja tehdä jotain ihan muuta. Varsinkin kun se loputon pitää ja täytyy lista on usein täynnä vähän vähemmänkin tärkeitä asioita. Itse ainakin syyllistyn tähän turhankin usein ja siksi tuntuikin ihan älyttömän hyvälle viettää viikonloppu ilman läppärillä istumista.
Sain tehtyä vaikka mitä kivaa kun jätin kerrankin läppärin avaamatta. Peräti kahtena päivänä viihdyin ihanien tyttöjen kanssa I Love Me -messuilla. Siitä ajatus tuohon otsikkoonkin lähti.Perjantaina sain nauttia messuista sellaisten blogikamujen kanssa, joita en ollut ehtinyt näkemään ihan liian pitkään aikaan. Riikka innostui näkemisestäni jopa niin kovin, että siihen väliin ei enää edes puhelinta tarvittu, vaikka messukeskuksessa ei ihan hiljaista ollutkaan. Messutiimiimme kuului Susanna, Maria, Jenna ja Riikka. Kiitos vielä kaikille ihanasta päivästä!❤︎
Tytöt olivat saapuneet messuille jo yhdeksän aikaan kuuntelemaan biohakkeroinnin tiedotustilaisuutta. Itse päätin nauttia vähän pidemmistä unista kummitädin luona ja se oli kyllä niin hyvä päätös. Suuntasin messuille vähän ennen yhtätoista ja pääsin meikattavaksi Silk Oil Of Moroccon osastolle. Heidän mineraalimeikkinsä tuntuivat ihanalta kasvoilla ja kokemuksesta teki spesiaalimman se, että meikki tehtiin juuri lanseeratuilla meikkiharjoilla. Olisin voinut istua vaikka koko perjantain siinä meikkituolissa, niin kivalle ne meikkiharjat tuntuivat. Sain myös yhden meikkiharjan mukaan testattavaksi ja se on täydellinen esim. kulmavärin häivyttämiseen. Kerrankin olen ehtinyt testaamaan jotain silleen aivan supernopsaan.

Eilen treffasin ystäväni Diinan heti aamusta. Laitoimme hänen ripset kuntoon ja sitten hyppäsimme junaan kohti I Love Me -messuja. Perinteiset bussimeikit vaihtuivat junameikiksi ja täytyy sanoa, että junassa on kyllä paljon helpompi meikata kuin bussissa. Messujen suhteen meillä oli vain yksi tavoite: halusimme kiertää sen isomman hallin ihan kokonaan. Reilu seitsemän kilsaa kertyi eiliselle kävelyä ja sillä määrällä se messualue tuli kierrettyä täydellisesti. Jalat niin huusi illalla hoosiannaa, mutta hymy oli herkässä vielä nukkumaan mennessä. Tuntui ihanalle, että takana oli viikonloppu, jolloin olin antanut aikaa itselleni.
Messuilla oli paljon mielenkiintoisia pisteitä. Tein hyvien tarjousten innoittamana vähän ostoksiakin, mutta palataan niihin myöhemmin. Maistelin kaikkea hyvää, joista suurimman must have reaktion aiheuttivat Health Lab vitamiinivedet ja Gefiluksen raikas mehu. Entä oletteko jo maistaneet Celsius juomia? Itselleni ne olivat tuttuja jo ennen messuja, mutta toki niitäkin tuli messuilla maistettua, koska virkistysjuoma tuli tarpeeseen kaiken kiertelyn keskellä.Juon päivittäin tosi paljon vettä, mutta tykkään kanssa kaikista vitaminoiduista juomista. Ne on niin paljon parempia vaihtoehtoja limsoille.
I Love Me -messujen mainoksissa käytettävä lause: ole tärkeä itsellesi, on sellainen lause, että sitä kannattaa jäädä tuumimaan ihan pidemmäksikin aikaa. Välillä on tervettä unohtaa muut ja edes hetken ajatella vain itseään. Kun rakastaa itseään on helpompi rakastaa muita. Pienillä jutuilla saa ihmeitä aikaan ja juuri ne pienet jutut on tosi tärkeä osa sitä omaa jaksamista.
Tällaisilla hyvillä fiiliksillä ja ajatuksilla on kiva startata uusi viikko.
Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja muistakaa rakastaa itseänne!❤︎
XX Reetta 

 Kuvat: Diina-Maria / DIISKUNEITI

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Iina M.,
Ihanat noi ilmapallokuvat. Söpöliini! 😊
www.blogger.com/profile/002641787100852460
Susanna Kajala,
Kiitos itsellesi seurasta. Pitäisi ehdottomasti nähdä useammin.:)
www.blogger.com/profile/156525054079217108
?Saga?,
Oii ihanalta näyttää! Oot niin kaunis <3
www.blogger.com/profile/174598641563438231
Reetta Ekström,
Lapsi-Reetta jaksaa aina innostua ilmapalloista! 😃

Kiitos ihana! <3
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,
No niin pitäisi! 😊

Ja hei, viikon päästä varmaan nähdäänkin? 😊
www.blogger.com/profile/174198754531559159
Reetta Ekström,