Olen tällä viikolla ollut koneella vähemmän kuin aikoihin. Se on näkynyt suhteellisen hiljaisena blogiviikkona ainakin näin perjantaihin asti. Olen kyllä ollut mukana sosiaalisessa mediassa kännykkäni kanssa eikä Torppa ja hänen älyvapaat juttunsa ole jääneet huomaamatta. En ole kuitenkaan jaksanut tarttua siihenkään asiaan, koska olen koko viikon jännittänyt. Jännityksen kohteena oli työhöni liittyvä ripsikoulutus, jonka jännittäminen näin koulutuksen käytyäni oli maailman turhinta.

Mutta minkä sitä itselleen mahtaa. Olen jännittäjä, pahemman luokan sellainen. Se aiheuttaa minulle päänsärkyä, enkä puhu mistään pienestä särystä. Tilanne laukeaa aina siihen kun se päivä koittaa, jolloin itseäni jännittävä asia tapahtuu. Tänään jo heräsin siihen, että päätäni särki, mutta onneksi olo siitä helpotti kun löysin perille koulutuspaikkaan. Lähdin koulutuksesta sillä kuuluisalla voittajafiiliksellä - kun niin hyvin olin siitä selvinnyt. Sillä hetkellä kun uskalsin iloita, iski päänsärky takaisin ja kovaa.

Tää on mulle enemmän kuin tuttu tilanne, kun jännitys laukeaa niin kutsumaton vieras on enemmän sääntö kuin poikkeus. Miksi? Onko mitään keinoa estää tätä tapahtumasta?

Tai miksi ylipäätään jännitän niin paljon? Olen ollut jännittäjä niin kauan kuin muistan, mutta en oikein tiedä, että miksi. Tämän päiväisen jännityksen syyt osaan kyllä arvata. Kyse kuitenkin oli työstäni, elinkeinostani ja siihen liittyvästä koulutuksesta. Olen toiminut päätoimisena yrittäjänä kohta kuusi vuotta ja lokakuussa kuusi vuotta täyttää oma liikkeenikin. Päätyöni on kaikkien näiden vuosien ajan ollut ripsipidennysten tekeminen, joita olen tehnyt sillä sarjalla, jonka koulutuksen aikoinani kävin. Yhtäkkiä suurin osa sarjan maahantuonnista vaan lopetettiin, mitään ilmoittamatta. En suostu käyttämään muita kuin ammattilaisille suunnattuja materiaaleja ja kun ripsisarjani loppujenkin tuotteiden saannin kanssa alkoi olla niin paljon ongelmia, en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa sarjaa.

Ammattilaissarjoja ei kuitenkaan vaihdella vaan sormia napsauttamalla ja siksi koinkin sen ahdistavana. Mitä jos en olekaan tarpeeksi hyvä? Mitä jos jäädyn, enkä osaakaan tehdä mitään? Pelkoni oli siinä mielessä aiheellinen, että olihan kyseessä työni, mutta järjellä ajateltuna siinä ei ollut mitää järkeä. Jos olen pystynyt lähes kuusi vuotta elättämään itseni tekemällä ripsiä, niin kai minun se homma on osattava.

Koulutus oli hyvä ja sain paljon uutta ajateltavaa. Mietittävää myös sen suhteen, että voisin sarjan kautta kouluttaa itseäni lisääkin. Nyt olen kuitenkin selvinnyt vasta tästä koulutuksesta ja pää alkaa tuntumaan normaalimmalta. Voin kertoa, etten ihan heti uskalla edes haaveilla mistään uudesta koulutuksesta. Mutta siitä olen varma, että sarjan vaihdon suhteen tein enemmän kuin oikean valinnan. Palaan tähän asiaan varmasti vielä uudelleen, kunhan saan kokonaisvaltaisemman käsityksen sen laajasta valikoimasta.

Ehkä nyt uskallan uudelleen asennoitua siihen voittajafiilikseen, viikonloppukin melkein on jo osaltani alkanut.

Entä tunnistaako joku itsensä tästä postauksesta? Onko jännittämisen kukistamiselle mitään hyviä vinkkejä?

Kaikesta jännittämisestä huolimatta, ihanaa viikonloppua kaikille! ♥

SEURAA BLOGIANI: BLOGLOVIN | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM