Näin heti alkuun haluan sanoa, että tämä postaus ei tuonut mielipiteitäni ilmi niinkuin olisin halunnut ☹️

.... MUTTA

Heipparallaa! Halusin avata hieman mieltäni koulukiusaamisesta, nyt kun koulut on taas alkanut ja kiusaaminen on ympärivuotinen asia, mitä aivan liian moni nuori joutuu kokemaan.

Itsehän en koulua ole käynyt loppuun asti syystä tai toisesta. Yhtenä suurena tekijänä on se kiusaaminen koulussa ja koulun ulkopuolella. Sitä on niin monenlaista, kaikki eivät välttämättä "pieniellä" nimittelyllä tajua, että sekin saattaa loukata toista todella paljon. Monet ovat vähätelleet minun tapaustani, ettei se edes ole ollut kiusaamista. Leikkiä vain, mutta ihan ala-asteen sekä yläasteen ajan olen joutunut kokemaan haukkumista, syrjintää ja "leikkimielistä" kiusottelua ja muuta epämiellyttävää käytöstä.

Koko peruskouluni on mennyt ohi korvien, alussa se johtui vain motivaation puutoksesta, mutta loppujen lopuksi se muuttui vain pelkäksi paniikkihäiriöksi ja itkuksi, jonka takia lopulta luovutin kokonaan. Minulla ei ollut enää voimaa, tahtoa tai intoa taistella ahdistusta ja koulua vastaan.

7-9 luokat olivat pahimmat vuoteni, ne jättivät minuun pahat arvet ja synkät mielikuvat koulusta. Olen varmaan jo ihan ala-asteesta asti ollut tosi pelokas lähtemään mihinkään yksin. Kaupassakaan en uskaltanut ikinä itse maksaa, annoin aina rahani kaverille ja menin kassahihnan päähän odottamaan ostoksiani jotka äkkiä koukkasin reppuuni. Vuonna 2016 kun tapasin mieheni, tämä yksin ulos meneminen hieman helpotti, mutta vasta silloin uskalsin ekaa kertaa mennä yksin lähikauppaan. Sekin oli vain sillä ehdolla, että laitan kuulokkeet päähän vaikken sieltä välttämättä mitään kuuntelisikaan. Ja silloin lähikauppaan oli ehkä 3 metriä rapun ovelta kaupan ovelle....

Näinkin monen kouluvuoden jälkeen pelkkä ajatus siitä, että minun pitäisi joskus mahdollisesti mennä takaisin koulun penkille ahdistaa minua. Joka ikinen kerta kun menen uuteen paikkaan, oli se sitten koulu, haastattelu, työ tai vaikka illanistujaiset ja uusi porukka. Niin menen ylikierroksille, vaikken sitä välttämättä ulospäin näyttäisikään. Mietin aina vain mitä uskallan sanoa ilman, että minua katsotaan eri tavalla kun muita. Tai uskallanko olla äänessä ollenkaan! Olen myös aina uusissa piireissä joutunut syrjinnän kohteeksi, minulla oli noin 12 vuoden ajan yksi ainoa kaveri joka ei ikinä sitä tehnyt, mutta sekin ystävyys hiipui pikkuhiljaa pois. Siksi minulla myös saattaa olla jonkilainen luottamus pula ja en täysin uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Aina jossain vaiheessa minulla tulee pakenemisen tunne jonka takia peräännyn ja sulkeudun pois.

Olen aina ollut ujo ihminen, kiusaaminen teki siitä vain pahemman. Jopa sukulaiseni haukkuivat minua lihavaksi, mitä tapahtuu näinäkin päivinä. Kuten jotkut jo tietävät niin olen puoliksi Vietnamilainen, vaikka ymmärrän lähes kaiken, mutta en puhu kieltä niin sukulaiset olettavat automaattisesti etten myöskään ymmärrä mitään. Jonka takia aikuisten ihmisten mielestä on niin hauskaa haukkua toista naaman edessä ja nauraa päälle. Ei se ole kivaa kuunneltavaa kun sukulainen tai pahimmassa tapauksessa perheen jäsen haukkuu jatkuvasti. Tästä syystä myös välttelen kaikkia sukujuhlia, koska kiusaannun siitä kun minusta ruvetaan puhumaan aina kun liikahdan edes, mutta en pysty sanomaan mitään kun en osaa puhua takaisin.



Koulun pitäisi olla paikka missä opitaan uusia asioita, välitunnilla vietetään aikaa porukassa. Isommassa tai pienemmässä, mutta kenenkään ei kuuluisi olla yksin. Kaikki eivät kuitenkaan saa ystäviä ja kokevat kouluvuotensa aivan eritavalla. Heille koulunpenkki saattaa olla maanpäälinen helvetti. Kaikki eivät pysty ymmärtämään tätä tillannetta heidän silmin, ellei ole itse kokenut, nähnyt tai ollut osallisena kiusaamisessa.

Muiden arvostelu on myös viimeaikoina noussut aikalailla pinnalle, siksi on paljon nuorisoporukoita missä suurin osa näyttävät lähes samalta, kun eivät joko uskalla olla erilainen tai haluavat olla samanlaisia kun muut, jotta eivät joutuisi kenenkään silmätikuksi.

Vaikka kuinka kiusaaminen tapahtuisi vitsillä, niin sitä ei saisi tapahtua ollenkaan. Kun sama toistuu päivästä toiseen, alkaa se vaikuttamaan kiusatun käytökseen ja mieleen. Se jättää pahat arvet jopa pitkäksikin aikaa. Monet jopa joutuvat ihan lääkärille asti masennuksen takia ja myös itsetuhoisia ajatuksia saattaa pyöriä mielessä. Ajattele kun sinä olisit ollut viimeinen joka olisi sanonut kiusatulle jotain rumaa ja seuraavaksi kuulet, että hän on joutunut sairaalaan kiusaamisesta johtuneen romahduksen takia. Tuntuisiko se hyvältä? - Aivan varmasti tulisi omatunto kolkuttelemaan olkapäätä. Siihen pisteeseen asti ei pidä odottaa vaan ryhdistäytyä. Eroa itse porukasta, mene pyytämään anteeksi ja ystävysty kiusatun kanssa.



Koulussa kiusaamista ei tapahtu vain oppilaille, lapset kiusaavat myös opettajia. Muistan itsekkin hämärästi kun jotkut huutelivat opettajille rumia asioita, jotka sai heidät todella surulliseksi. Joskus jopa itkuiseksi ja poistumaan kokonaan luokasta.

Opettajat eivät kuitenkaan kovin usein pääse todistamaan kiusaamista , siksi he vähättelevät tilanteita ja sanovat muutaman sanan kiusaajalle ja tarkkailee tilanneta hetken, jonka jälkeen poistuu paikalta. Itse ainakin muistan jokaisen tilanteen jotka menivät juuri näin, kohdistui se sitten minuun tai johonkin toiseen. Koulussa kuitenkin opettajat ovat vastuussa oppilaistaan, joten hieman isompi kiinnostus tälläisiin tilanteisiin pitäisi olla.

En itse ole ikinä ketään kiusannut, paitsi ehkä kolmos luokalla muistan kun porukassa leikimme tyhmää tönimisleikkiä. Joka oli kaikkien mielestä niin hauskaa, kuitenkin minun tönimis vuorollani muistan kun opettaja sattui paikalle ja tulkitsi tilanteen väärin ja siitä syntyi iso myrksy. Olimme hyviä ystäviä keskenään, ketä juuri tönäisin niin ei siinä meidän puolesta ollut mitään, mutta hänen vanhempien ja opettajien mielestä olin se kiusaaja siinä tilanteessa. Näin vanhempana kun ajattelee niin joo..,juuri tästä syystä kun ihmiset tulkistevat niin eritavalla, tämä oli erittäin tyhmä leikki. Siksi myös pieni nimittely, töniminen tai ärsyttävä kommentointi ei välttämättä kuulosta kaikkein korviin tai silmiin niin pahalta. Tässä taas toistan itsäni sanoen, että ei kukaan muu pysty ymmärtämään tillanetta paitsi itse kiusaaja, kiusattu tai silminnäkijä.



Mitä tässä kuitenkin yritän sanoa on, että älkää katsoko sivusta kun toista kiusataan, mene väliin ja auta. Älä pelkää erottua joukosta vaan ole oma itsesi. Jos näet jonkun yksin istumassa, hae hänet mukaan porukkaan. Älä jätä ketään yksin.

Jos et itse uskalla puuttua, hae apua aikuiselta. Se on heidän tehtävä, ei välttämättä lapsen.

Hauskaa lukuvuotta kaikille.

❤️


​- Maria

Tykkää-merkinnät

Kommentit

IP: 82.99.3.229