VADELMA-MINTTUSUKLAAMUFFINIT


Mikä sanamonsteri haha :D Mulle iski viikko sitten sunnuntaina järjetön leivontahimo ja aattelin kokeilla jotain uutta. Leivoin siis muffineja, joissa käytin makuina vadelmaa ja minttusuklaata. Oon joskus aijemmin kokeillu Uinon blogista tuttuja rahkamuffineja ja ihastuin heti ideaan käyttää rahkaa taikinassa! Siispä rahka on jäänyt osaksi mun leivontaa kyseisen kokeilun jälkeen.

Raaka-aineet

Kuorrute:

100g voita
1dl tomusokeria
400g minttusuklaarahkaa (itse käytin valion rahkaa)

Taikina:

1,5dl sokeria
2 kananmunaa
1dl sulatettua voita
200g minttusuklaarahkaa
2,5tl leivinjauhetta
3dl vehnäjauhoja
pakastevadelmia oman maun mukaan

Koristeena käytin tuoreita marjoja ja suklaapaloja

Valmistusvaiheet

Valmista ensin kuorrute sekoittamalla rahka, sulanut (ja jäähtynyt) voi ja tomusokeri keskenään. Laita massa pursotinpussiin ja jääkaappiin jähmettymään. Niksi! Saat massan helpoiten pursotinpussiin, kun asetat pussin ensin korkean lasin ympärille. Näin vältyt sotkulta. :p 

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuorrutteen ollessa jääkaapissa, valmista taikina. 

Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka sekä sulanut, jäähtynyt voi. Sekoita keskenään leivinjauhe sekä vehnäjauhot ja lisä�� muiden aineiden joukkoon. Lopuksi lisää varoen murskatut pakastevadelmat. 

Laita pellille n. 10 muffinivuokaa ja täytä ne taikinalla suunnilleen puoleenväliin. Niksi! Saat nopeiten ja helpoiten taikinan vuokiin laittamalla taikinan pursotinpussiin. Kaksi lusikkaa on myös ihan kätevä konsti, mutta kolmannen käden tarve tuntuu ainakin mulla olevan liian iso lusikoiden kanssa :D 

Paista muffineja uunissa 15-20min. Paiston jälkeen anna jäähtyä kaikessa rauhassa, muuten kuorrute ei pysy kasassa muffinien päällä. 

Tursota kuorrutetta leivosten päälle ja koristele oman mielen mukaan! 


Ihania herkutteluhetkiä! <3 

Tykkää-merkinnät

Kommentit