UNELMISTA TOTTA

Heippa tyypit ja mitĂ€ ihaninta alkanutta viikkoa 💙

MÀ oon tÀllÀ hetkellÀ todella onnellinen ja stressitön. Kilpailin lauantaina elÀmÀni ensimmÀistÀ kertaa Euroopan mestaruus kilpailuissa yhdessÀ mun rakkaan joukkueen kanssa. Kaikki tunteet on kÀyty laidasta laitaan lÀpi ja nyt mulla on tarve avautua aiheesta tÀÀllÀ blogin puolella. Luonnollisesti kisakuvat ei oo nÀin lyhyessÀ ajassa pÀÀtynyt vielÀ kuvaajalta meille asti, joten kaikki postauksen kuvat on viime SM-kilpailuista.

Aloitin kilpacheerleadingin vuoden 2011 kevÀÀllÀ HÀmeenlinnassa junioreiden alkeisjoukkueessa. Jo ensimmÀisissÀ treeneissÀ laji vei mut mukanaan. Pari vuotta kului ja nousin aikuisten joukkueeseen, jolloin samana vuonna aloitin valmentamisen minien edustusjoukkueessa oman harrastamisen ohella. Mun kunnianhimo ja rakkaus lajiin on ollut aina ihan ÀÀrimmÀisen suuri ja taisin HÀmeenlinna-aikoina parhaimmillaan urheilla samanaikaisesti jopa kolmessa joukkueessa valmentaen samalla kahtakin eri joukkuetta. Jossain vaiheessa tulin pisteeseen, missÀ totesin, ettei kotikaupungissa saamani tarjonta riitÀ ja aloin haaveilla muutosta isompaan kaupunkiin. Rakastin aina tulla treeneihin ja joukkuekaverit oli mulle yhtÀ suurta perhettÀ, mutta silloisten olosuhteiden ja joukkueiden tason alhaisuuden vuoksi halu nousta lajin huipulle kiinnosti pÀivÀ pÀivÀltÀ enemmÀn.

Pari vuotta takaperin sain mun ammatillisen tutkinnon pÀÀtökseen ja aloin pyöritellÀ pÀÀssÀni ajatusta Turkuun muutosta. Ajatus oli tosin ollut mielessÀ jo noin kolmisen vuotta, mutta sinÀ kesÀnÀ ajatus tuntui realistiselta. SiitÀ alkokin suuri työn- ja asunnonhaku prosessi ja loppukesÀstÀ mulla olikin nimmarit alla sekÀ työsopparissa ettÀ vuokrasopparissa ja vielÀpÀ samana pÀivÀnÀ, hullua! Turkuun pÀÀsin muuttamaan syyskuussa ja oli aika jÀttÀÀ HÀmeenlinna. Olin super innoissani, mutta samalla uusi elÀmÀ pelotti hyvinkin paljon.

Cheerleadingia pÀÀsin tÀÀllÀ Turussa jatkamaan alkuksi naisten A-joukkueessa, sillÀ edustusjoukkueet olivat jo SM-ohjelmiensa parissa siinÀ vaiheessa kautta. Kauden tullessa pÀÀtökseen osallistuin viimein sekajoukkue Raptorsien karsintoihin ja pÀÀsin sisÀÀn tulevalle kaudelle. Meni monta kuukautta sisÀistÀÀ, ettÀ olin nyt osa joukkuetta, josta olin haaveillut jo useita vuosia. Samana vuonna kilpailin mun ensimmÀiset SM-kilpailut, joissa saavutettiin toinen sija ja saatiin edustusoikeus EM-kilpailuihin seuraavalle vuodelle.

Kulunut kevÀt on ollu ihan sanoinkuvaamattoman raskas. Mulla on tÀhÀn joukkueeseen pÀÀsystÀ saakka ollut paljon kirittÀvÀÀ lajitaidoissa sekÀ eri tekniikoissa. EdellisissÀ joukkueissa en koskaan tuntenut olevani heikoinlenkki ja henkilökohtaiset taidot olivat keskivertoa paremmat. Uuden joukkueen myötÀ oon ollu todellisella koetuksella ja joutunut roikkumaan enemmÀn ja vÀhemmÀn joukkueen hÀtÀpÀÀssÀ. TöitÀ kehityksen eteen on pitÀnyt painaa valtavasti etenkin vapaa-ajalla, sillÀ treeneissÀ aika tarvittaville toistoille on rajallista. Tiesin jo tammikuussa, ettÀ tÀnÀ vuonna joukkue tulee olemaan todella kova ja kisajoukkueeseen pÀÀsy ei tule olemaan mulle itsestÀÀnselvyys. PÀÀsy EM-matolle on kuitenkin niin suuri kunnia, eikÀ yhtÀ uskomattomia tilaisuuksia tule usein vastaan, niin onhan sen eteen annettava kaikkensa. Valtavien paineiden ja loputtomalta tuntuvan odottamisen jÀlkeen kuitenkin sain paikkani kisakokoonpanosta, mikÀ oli enemmÀn, kuin olisin koskaan voinut toivoa. Mulla oli ohjelmasuorituksessa itselleni vaikeita kohtia, joiden suorittaminen vaati multa pÀÀn kasassa pitoa fyysistÀkin osaamista enemmÀn. NiistÀ kuitenkin selvittiin valmentajilta ja muilta joukkuelaisilta saamani tuen ja luottamuksen avulla, enkÀ voisi olla kiitollisempi.

Vaikka ensimmÀiset viisi harrastusvuottani urheilin aloittelijoiden tasolla kilpaillen ainoastaan mahdollisuuksien mukaan, tÀnÀ vuonna mielessÀni on ensimmÀistÀ kertaa koskaan ollut ajatus millaista elÀmÀ olisi ilman cheerleadingia. Jatkuva itsensÀ puskeminen ja itsekuri kaikessa mitÀ tekee, mutta samalla itselleen armollisena pysyminen vie enemmÀn energiaa, kun voisi kuvitella. Perfektionistina ja tÀydellisyyteen pyrkivÀnÀ persoonana epÀonnistumisten kÀsittely on ollut yksi suurimpia haasteita. Mun luonteeseen kuuluvat periksiantamattomuus ja motivaatio treenaamiseen sekÀ valtavan suuri rakkaus lajiin taitaa olla ne jotka on vienyt eteenpÀin kaikkien lukuisten pelkotilojen ja vastoinkymistenkin keskellÀ. TÀÀllÀ sitÀ kuitenkin vielÀ ollaan valmiina ottamaan vastaan tulevatkin haasteet. VielÀ on paljon opittavaa, eikÀ mua vielÀ saa irti tÀstÀ touhusta.

Postauksen kuvat on Tero Westerin kÀsialaa joulukuun SM-kilpailuista.

Mun sanoma tĂ€llĂ€ tekstillĂ€ on muistuttaa, ettĂ€ mahdottomiltakin tuntuvat asiat saattaa olla mahdollista toteuttaa. Vaikka kovin kliseiseltĂ€ kuulostaakin, unelmiin kannattaa uskoa vaikka se vaatis ottamaan askeleita epĂ€mukavuusalueelle. NiitĂ€ ei kuitenkaan tarvi pelĂ€tĂ€ ottaa, sillĂ€ ne saattaa olla niitĂ€ ratkasevia askelia, jotka vie sua just sinne suuntaan missĂ€ sun unelmat odottaa. Unelmia kohti kulkeva tie ei vĂ€lttĂ€mĂ€ttĂ€ oo se kaikkein helpoin kuljettava tie, mutta silti kaiken sen pÀÀssĂ€ olevan arvoinen. 💙

TykkÀÀ-merkinnÀt

Kommentit

Tinkavenlav,
KyllĂ€ jos joku niin sinĂ€ olet ansainnut paikkasi tuolla! ❀ se kaikki duuni mitĂ€ olet tehny tĂ€n eteen on ihan uskomatonta 😍
pinjasiina
pinjasiina,
Voi rakas ❀ kiitos! Suakin onneks oottaa syksyllĂ€ uudet kuviot 😍
nouw.com/pinjasiina
nipsu,
aivan upeesti kirjoitettu tekstiâ€đŸ™ oot kyllĂ€ melkosen työn tehnyt !
pinjasiina
pinjasiina,
Kiitos paljon ihana! ❀
nouw.com/pinjasiina
LaDolceMusica
LaDolceMusica,
Aivan upeeta! TsemppiÀ ^^
nouw.com/ladolcemusica
pinjasiina
pinjasiina,
Voi kiitos paljon! 😍
nouw.com/pinjasiina