MISTÄ OLEN KIITOLLINEN TÄLLÄ HETKELLÄ?

Moikku <3 Toivottavasti sulla oli ihana viikonloppu! Mun viikonloppu meni perheen kanssa yhteistä aikaa viettäessä. Ulkoiltiin, liikuttiin ja käytettiin ihan laittoman monta tuntia lautapelien äärellä.

Oon käyttäny viime viikkoina paljon aikaa osallistumalla erilaisiin webinaareihin, joita mun ihan lempi puhujat on järjestänyt. Niiden tuomasta fiiliksestä inspiroituneena ajattelin koota yhteen muutamia mun omia kiitollisuuden aiheita, jotka on pinnalla mun omassa arjessa tällä hetkellä. Oon ollu tosi epäaktiivinen kuvien ottaja lähiaikoina niin ajattelin valikoida pari fiilikseen sopivaa kuvaa viime vuodelta. Molemmat semmosista hetkistä, jotka saa vielä tänäänkin hymyn huulille.

Vapaa-aika toteuttaa kesken jääneitä asioita. Näihin lukeutuu mm monta kuukautta sitten hankkimani kirjan aloittaminen, pitkään harkinnan alla olevaan koulutukseen osallistuminen, kodin eri nurkkien läpikäynti, yhden verkkovalmennuksen loppuun käyminen ja olohuoneen lampun hankkiminen (johon meni reilu kaks vuotta...)

Mahdollisuus itsensäkehittämiselle. Tähän liittyykin erityisesti noi mun edellä mainitut inspiroivat webinaarit, joista oon saanu mielettömän paljon iloa mun päiviin, mikä ei varmasti oo mun lähipiirille jääny epäselväksi. :D Oon myös aloittanut yhden uuden itsensäkehittämiseen tarkoitetun työkirjan lukemisen ja pohtinut mun tän hetken tavotteita ihan urakalla!

Tila pysähtymiselle ja itsepohdiskelulle. Vaikka tavoitteiden asettaminen on mulle hirmu tärkeää, ihan yhtä tärkeänä oon oppinu pitämään tässä hetkessä elämistä. Tein viikko takaperin tosi ison oivalluksen Laura Peipon luennolla. "Helposti saatamme unohtaa ne asiat, jotka meillä jo on tavoitellessamme niitä asioita, jotka meiltä vielä puuttuu". Ihan mielettömän tärkeä oivallus mulle. Vaikka on hyvä olla joku määränpää mitä tavoitella seuraavaksi, on myös hyvä muistaa, että onni on meillä tässä hetkessä. Niinsanotulla "sit ku" ajattelulla ajaudutaan vaan kauemmaksi omasta onnellisuudesta.

Puhelut ja videopuhelut. Meillä on eri joukkueissa, joissa oon mukana tapana soitella n. viikon/kahden viikon välein videopuheluita ja vitsi miten hyvä olo niistä tulee. Myös puhelut muiden ystävien ja sukulaisten kanssa piristää mua niin paljon ja oon kiitollinen siitä, että meillä on mahdollisuutta pitää yhteyttä puhelimien välityksellä ja vielä nähdä samalla toista edes ruudulta!

Mahdollisuus urheilla, liikkua ja ulkoilla. Tuntuu hassulta läpi elämän urheilleena sanoa, että mun liikkuminen on tällä hetkellä monipuolisempaa, kun varmaan koskaan. Tää tilanne on avannut mun silmiä ihan älyttömästi ja saanut liikkumaan monin eri tavoin. Oon innostunu juoksemisestakin vaikka lenkkeily on kuulunu aina yhtiin mun inhokki liikuntamuotoihin. Nautin myös urheilusta tosi paljon enemmän, kuin ennen ja oon kiitollinen siitä, että saan yhä tehdä mulle yhtä maailman rakkaimmista asioista.

Urheiluseuran tarjoama tuki ja kotitreenimahdollisuus. Oon pitänyt yhteyttä monien eri urheiluseuroissa urheilevien kavereiden kanssa ja mun kiitollisuus omaa seuraa kohtaan on super iso tällä hetkellä. Saadaan valmentajien ja seuran viikottainen tuki ja joka viikolle kattavat, tarkat ja nousujohteiset treeniohjeet. <3

Näitä vois jatkaa ihan loputtomin, mutta tässä semmoset mitä mulla on tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä. Löydä säkin sun arjesta kiitollisuuden aiheita, niitä löytyy varmasti monia! Ihan hyvä myös muistaa, että vaikka kiitollisuuden tunteminen ja positiivinen ajattelu on etenkin tällä hetkellä tärkeää, on ihan ok tuntee niitä negatiivisiakin tunteita. Ja mitä tulee siihen, että osalla meistä on paljon normaalia enemmän aikaa käytettävänä on hyvä käyttää aika itselleen hyödyllisellä tavalla, mutta ihan yhtä tärkeää muistaa, että on ihan okei välillä myös laiskotella ja olla tekemättä mitään! Paljon pyörii nyt somessa päivityksiä (myös osittain itselläni), joissa tuodaan esille sitä miten paljon ollaan touhuttu ja saatu aikaan, joka ainakin mulle itelle tuotti alkuun ahdistusta. Muistetaan, että kaikkissa meissä supernaisissa ja supermiehissä asuu myös meidän sisäinen karvinen :D Ei aina tarvii jaksaa olla reipas. Tän illan suunnitelma oli vetää kunnon hikijumppa, mutta suunnitelma vaihtui lennosta ja päätinkin käperyä peiton alle jätskikipon ja suklaalevyn kanssa. <3

Kiitos sulle, kun tulit lukemaan tän postauksen, merkitsee mulle paljon!

Tykkää-merkinnät

Kommentit