Ootko koskaan miettiny teetkö asioita ulkoisen vai sisäisen motivaation innoittamana? Tai tiiätkö ylipäätään mitä eroa näillä kahdella on? Oon lähipäivinä pohtinu ihan urakalla mun omaa motivaatiota eri asioita kohtaan ja tuntu tarpeelliselta tulla avaamaan asiaa tänne bloginkin puolelle. Mielen päällä on ollu paljon kysymyksiä siitä mikä saa mut motivoitumaan ja miten erottaa tavoitteet niistä, joita on oikeesti innostava lähteä tavottelemaan ja mitkä saa mut mielummin jäämään sohvan nurkkaan makoilemaan. Näitä molempia on tullu koettua ja nyt vasta ymmärrän mikä ajatus niiden taustalla pyörii. Osallistuin viikonloppuna Laura Peipon workshoppiin, joka käsitteli tavotteita ja motivaatiota. Tää aihe on mulle tositosi tuttu vuosien varrelta mm kilpaurheilun myötä, mutta nyt mun silmät aukes ihan uudella tavalla. Tein monia oivalluksia mun omia henkilökohtaisia tavotteita kohtaan ja hoksasin, miksi osa mun aijemmin asettamista tavotteista ei koskaan toteutunut tai niiden toteutuessa niiden ylläpitäminen on ollut raskasta, eikä asiaa kohtaan löytynyt innostusta juuri lainkaan. Laura on ihan huippu tyyppi ja haluun ehdottomasti pistää hyvää kiertämään omien näkemysten pohdintojen kautta.

Haluun tässä postauksessa käyttää esimerkkinä mun yhtä nuorena asettamaa tavotetta liittyen mun omaan kroppaan, koska tiiän et mua seuraa todella moni nuori ja oma ulkonäkö ja siihen liittyvät paineet on valitettavan yleistä nuorten keskuudessa etenkin urheilupiireissä. Mun pitkäaikasin tavoite, jonka asetin itelleni monia vuosia sitten oli, että haluan näyttää hyvältä, saada isot lihakset ja tulla tämän seurauksena itsevarmaksi. Pitkän aikaa päädyin salille treenaamaan viikosta toiseen siinä uskossa, että mun pitäisi näyttää tietynlaiselta. Mua "motivoi" se, että haluan näyttää hyvältä, "samalta kun muut". Kuvittelin, että täyttämällä instagramin seuratut listaa kaikilla mahdollisilla fitness urheilijoilla ja muilla super naisilla kenen vartaloa ihailen ulkoisesti, saisin motivaatiota omaan treenaamiseen. Kuinkas kävikään? Ei silloisen feedin selaaminen ainakaan lisännyt mun innostusta treenaamista kohtaan vaan pikemminkin lisäsi paineita. Tunsin mun oman vartalon tosi huonoksi ja aloin ajatella entistä enemmän sitä miltä mun pitäisi näyttää. Olin tosi kateellinen monille urheilijoille ja mua suorastaan ärsytti selata niitä kuvia. Mun oli vaikea lähteä salille, koska inhosin siellä käyntiä, mutta muutkin käy niin miksen mäkin? En nauttinut perus salilla käynnistä tippaakaa. Näin jälkeenpäin oon ymmärtäny, että mun tavote upeasta urheilullisesta vartalosta lähti täysin ulkoisen motivaation innoittamana. Siitä miltä mun "pitäsi" näyttää ja mitä olin nähnyt somesta. Ei tavoitteen takana ollut mitään mun tärkeitä arvoja tai sisältä lähtevää motivaatiota. Syy oli todella pinnallinen.

Kun asetetaan itellemme tavotteita, niiden tulisi lähteä sisältäpäin. Jokin ulkoinen tekijä voi toimia ponnahduslautana ja auttaa meitä alkuun, mutta jos tavoite ei ole meille innostava ja oman arvomaailman pohjalta rakennettu niin tie saattaa jäädä melko lyhyeksi ja lopulta käteen jää vaan pettymys ja epäonnistumisen tunne. En muutama vuosi takaperin olis osannu luetella mitä mun omiin tärkeimpiin arvoihin kuuluu, mutta nyt niitä kuukausittain työstäessä mun ajatukset myös omia tavoitteita kohtaan on tosi selkeät. Mulle hyvinvointi ja jaksaminen on ihan ykkösarvo tällä hetkellä ja jos multa kysytään tänäpäivänä mikä saa mut treenaamaan, se johtuu siitä, että mulle urheilu tuottaa vaan niin helkkarin hyvää oloa. Minkään muu ei saa mun oloa yhtä hyväksi, kun liikunta ja sen tuoma fiilis. Heti, kun omat arvot on itelle selkeät on paljon helpompi pysyä motivoituneena ja on helpompi muistuttaa itseään miksi haluaa tehdä juuri sitä mitä on tekemässä. Nykyään viihdyn salilla, koska oon löytäny siellä ihan uuden tavan harjotella. Tavan mikä sopii just mulle. Mua ei enää motivoi se, että haluun näyttää hyvältä. Haluun et musta TUNTUU hyvältä. Mut saa pysymään motivoituneena se, että haluun olla vahva, haluun voida hyvin ja haluun suoriutua muusta elämästä mahdollisimman hyvin. Haluun olla virkeä, energinen ja elää niin pitkään, kuin mahdollista. On hiton paljon helpompi nykyään nousta siitä sohvalta, kun mä tiedän miksi mä treenaan. Sama pätee muuta elämää kohtaan, ei pelkästään treenaamista.

Olipas ihana kirjotella tätä tekstiä. <3 Toivottavasti herätti sussa jotain ajatuksia. Haluisin hirveesti kuulla muidenkin pohdintaa aihetta kohtaan! Jos ei kommenteissa niin mulle saa pistää instagramissa viestiä @pinjasiina !

Moikku <3 Toivottavasti sulla oli ihana viikonloppu! Mun viikonloppu meni perheen kanssa yhteistä aikaa viettäessä. Ulkoiltiin, liikuttiin ja käytettiin ihan laittoman monta tuntia lautapelien äärellä.

Oon käyttäny viime viikkoina paljon aikaa osallistumalla erilaisiin webinaareihin, joita mun ihan lempi puhujat on järjestänyt. Niiden tuomasta fiiliksestä inspiroituneena ajattelin koota yhteen muutamia mun omia kiitollisuuden aiheita, jotka on pinnalla mun omassa arjessa tällä hetkellä. Oon ollu tosi epäaktiivinen kuvien ottaja lähiaikoina niin ajattelin valikoida pari fiilikseen sopivaa kuvaa viime vuodelta. Molemmat semmosista hetkistä, jotka saa vielä tänäänkin hymyn huulille.

Vapaa-aika toteuttaa kesken jääneitä asioita. Näihin lukeutuu mm monta kuukautta sitten hankkimani kirjan aloittaminen, pitkään harkinnan alla olevaan koulutukseen osallistuminen, kodin eri nurkkien läpikäynti, yhden verkkovalmennuksen loppuun käyminen ja olohuoneen lampun hankkiminen (johon meni reilu kaks vuotta...)

Mahdollisuus itsensäkehittämiselle. Tähän liittyykin erityisesti noi mun edellä mainitut inspiroivat webinaarit, joista oon saanu mielettömän paljon iloa mun päiviin, mikä ei varmasti oo mun lähipiirille jääny epäselväksi. :D Oon myös aloittanut yhden uuden itsensäkehittämiseen tarkoitetun työkirjan lukemisen ja pohtinut mun tän hetken tavotteita ihan urakalla!

Tila pysähtymiselle ja itsepohdiskelulle. Vaikka tavoitteiden asettaminen on mulle hirmu tärkeää, ihan yhtä tärkeänä oon oppinu pitämään tässä hetkessä elämistä. Tein viikko takaperin tosi ison oivalluksen Laura Peipon luennolla. "Helposti saatamme unohtaa ne asiat, jotka meillä jo on tavoitellessamme niitä asioita, jotka meiltä vielä puuttuu". Ihan mielettömän tärkeä oivallus mulle. Vaikka on hyvä olla joku määränpää mitä tavoitella seuraavaksi, on myös hyvä muistaa, että onni on meillä tässä hetkessä. Niinsanotulla "sit ku" ajattelulla ajaudutaan vaan kauemmaksi omasta onnellisuudesta.

Puhelut ja videopuhelut. Meillä on eri joukkueissa, joissa oon mukana tapana soitella n. viikon/kahden viikon välein videopuheluita ja vitsi miten hyvä olo niistä tulee. Myös puhelut muiden ystävien ja sukulaisten kanssa piristää mua niin paljon ja oon kiitollinen siitä, että meillä on mahdollisuutta pitää yhteyttä puhelimien välityksellä ja vielä nähdä samalla toista edes ruudulta!

Mahdollisuus urheilla, liikkua ja ulkoilla. Tuntuu hassulta läpi elämän urheilleena sanoa, että mun liikkuminen on tällä hetkellä monipuolisempaa, kun varmaan koskaan. Tää tilanne on avannut mun silmiä ihan älyttömästi ja saanut liikkumaan monin eri tavoin. Oon innostunu juoksemisestakin vaikka lenkkeily on kuulunu aina yhtiin mun inhokki liikuntamuotoihin. Nautin myös urheilusta tosi paljon enemmän, kuin ennen ja oon kiitollinen siitä, että saan yhä tehdä mulle yhtä maailman rakkaimmista asioista.

Urheiluseuran tarjoama tuki ja kotitreenimahdollisuus. Oon pitänyt yhteyttä monien eri urheiluseuroissa urheilevien kavereiden kanssa ja mun kiitollisuus omaa seuraa kohtaan on super iso tällä hetkellä. Saadaan valmentajien ja seuran viikottainen tuki ja joka viikolle kattavat, tarkat ja nousujohteiset treeniohjeet. <3

Näitä vois jatkaa ihan loputtomin, mutta tässä semmoset mitä mulla on tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä. Löydä säkin sun arjesta kiitollisuuden aiheita, niitä löytyy varmasti monia! Ihan hyvä myös muistaa, että vaikka kiitollisuuden tunteminen ja positiivinen ajattelu on etenkin tällä hetkellä tärkeää, on ihan ok tuntee niitä negatiivisiakin tunteita. Ja mitä tulee siihen, että osalla meistä on paljon normaalia enemmän aikaa käytettävänä on hyvä käyttää aika itselleen hyödyllisellä tavalla, mutta ihan yhtä tärkeää muistaa, että on ihan okei välillä myös laiskotella ja olla tekemättä mitään! Paljon pyörii nyt somessa päivityksiä (myös osittain itselläni), joissa tuodaan esille sitä miten paljon ollaan touhuttu ja saatu aikaan, joka ainakin mulle itelle tuotti alkuun ahdistusta. Muistetaan, että kaikkissa meissä supernaisissa ja supermiehissä asuu myös meidän sisäinen karvinen :D Ei aina tarvii jaksaa olla reipas. Tän illan suunnitelma oli vetää kunnon hikijumppa, mutta suunnitelma vaihtui lennosta ja päätinkin käperyä peiton alle jätskikipon ja suklaalevyn kanssa. <3

Kiitos sulle, kun tulit lukemaan tän postauksen, merkitsee mulle paljon!

Hei hei heiii! Täällä ollaan uuden blogitekstin parissa! Niinkun oon sata kertaa aijemminkin sanonut oon niiiin hetkessä eläjä ja teen lähestulkoon kaiken mitä vaan voi fiilispohjalta. Blogi ja kirjottaminen yleisesti on ollu mulle aina yks tärkeimmistä tavoista purkaa tunteita ja tyhjentää päätä. Sillon, kun tein comebackin blogimaailmaan pohdin paljon viitsinkö lähteä tekemään sellasta mihin en satasella pysty sitoutumaan ja olemaan aktiivinen. Tulin kuitenkin siihen lopputulemaan, että ihan sama! Yleensä oon tottunu olemaan kaikessa vähän sellanen "kaikki tai ei mitään" tyyppinen heppu, mut päätin jo alkuun, että tästä en ota stressiä. Oon tainnu onnistua aika hyvin. Katoin viime postauksesta olevan kymmenen kuukautta, hups. "Sen pidemmittä selittelyittä" päivän aiheeseen. Mulle tuli pari päivää takaperin iltakävelyllä ihan hirvee hinku puhua vähän kiitollisuudesta ja tärkeiden asioiden äärelle pysähtymisestä. Ne on ollu mulle itelle niin mullistavia aiheita lähiaikoina, että en malta millään olla kirjottamatta niistä teille.

Avasin aihetta pikku pintaraapasuna viime vuoden loppupuolella mun instagramissa (@pinjasiina), mutta täällä blogin puolella nyt hiukan laajemmalta näkökulmalta. Oon suorittaja. Enää en niin vahvasti, mutta etenkin viime vuosi hujahti mulla ihan ohi niin sanotusti. Lähes koko mun 2019 meni päivästä toiseen "selviytymällä" ja suorittamalla suorituksia suorituksen perään. Mulla on todella korkea työmoraali ja mihin ikinä päätänkään hypätä mukaan pyrin tekemään sen niin hyvin, kuin pystyn. Mun oli vaikea sanoa mihinkään ei. Mun jatkuva tarve auttaa, miellyttää ja kerätä saavutuksia vei mut loppu vuodesta aika kovaan uupumukseen. Tein ihan super paljon isojakin asioita vuoden aikana. Miks silti joulukuussa tuntu pahalta? Siltä, ettei mikään saavutus tai suoritus tuntunu juurikaan miltään? No, en tainnu koko vuonna oikein pysähtyä, nauttia hetkessä olemisesta tai pitäny vapaapäiviä itseeni varten. Joulukuussa, kun lähdin pitkän työputken päätteeks viettämään joulua mun äidin luo Hämeenlinnaan, kaikki loksahti paikoilleen. Mulla oli jopa vähän tylsää, mikä pakotti mua olemaan ihan vaan kaksin mun ajatusten kanssa. Aloin kelailemaan vuotta taaksepäin ja pohtimaan mitkä mun lähtökohdat oli tammikuussa. Hittovie mitä oivalluksia tein sen loman aikana! Isoin opeista oli ehdottomasti se, että meidän on aivan mahdotonta olla ylpeitä omaan tekemiseen ja huomata sitä valtavaa kehitystä mitä meissä on tapahtunut, jos katse on liian lujaa kiinni siinä seuraavassa jutussa, joka pitäis hoitaa alta pois. Välillä olis niin hirmu tärkeetä ihan vaan ottaa aika itelle, pysähtyä, ja uskaltaa kääntää katse hetkellisesti sinne mistä on lähteny. Elänkö mä mun arvojen mukaisesti, ykkös arvona jaksaminen ja hyvinvointi, jos taistelen uupumuksen kanssa tekemättä sille mitään? Niinpä.

Sen lisäks, että oon tänä keväänä ottanu tavaks säännöllisin väliajoin tehä pieniä väli tsekkauksia missä meen mun elämän ja tavotteiden kanssa, oon alkanu tosissani pohtimaan kiitollisuutta. Yllättävän silmiä avaavaa ottaa pikku pausseja iltaisin ja pohtia mistä onkaan just tänään kiitollinen. Se asioiden määrä on ihan valtava. Etenkin tällä hetkellä, kun eletään haastavia aikoja, on ajatusmaailma mennyt itsellä ainakin vähän uusiksi. Ne mitä vielä muutama viikko takaperin oli prioriteetti ykkösenä ei merkkaa enää mitään. Ainakaan tällä hetkellä. Oon ihan eri tavalla heränny arvostamaan ihan perus ihmiskontakteja ja tajunnu miten paljon mä niistä sainkaan energiaa. Onneks tilanne ei oo ikuinen ja varmasti pian pääsee taas näkemään ystäviä ja läheisiä. <3 Niin hullulta, kun se alkuun tuntuikin tajuta oon huomannu tän tilanteen tuovan mun omaan elämään tosi paljon enemmän hyviä, kun huonoja asioita. En ehkä suoranaisesti sanois, että nautin olla lomautettuna ja elää osittain tukien varassa, mutta oon kiitollinen siitä, että meidät on pakotettu pysähtymään. Uskon, että ollaan saatu ihan hirmu paljon uusia arvostuksen aiheita ja "jouduttu" kokemaan suurta kiitollisuutta sellaisista asioista, joita ei olla ennen edes välttämättä huomattu. Muistetaan kaikki miten paljon hyvää tästä maailmasta edelleen löytyy. Yhdessä me päästään tämänkin yli. <3

Postauksen kuvat on ihanan Jaden nappaamia viime syksyltä.

Haluun kuitenkin tähän loppuun vielä sanoa, että en mä viime vuotta missään kärsimyksessä sentään elänyt. Paljon oli pinnalla tunteita ja asioita, jotka tuotti mulle haasteita, mutta oli mulla ihan mieletön määrä upeitakin juttuja! Muistetaan olla kiitollisia pienistäkin asioista mitä meijän ympärillä tapahtuu. Jatketaan ihmeessä keskustelua näistä aiheista kommenteissa tai yksityisviesteillä esimerkiks mun instagramissa!

Just SÄ oot ihan super <3