MIHIN PYRIN TÄNÄ VUONNA

MUUT

Moikka ihanat, toivottavasti teidän viikko on lähtenyt mukavasti käyntiin. Mä oon itseasiassa tällä hetkellä Tampereella, tulin tänne Emmin luo lauantaina. Viikonloppuna käytiin ihan vaan kahvittelemassa ja salilla, illat ollaan hengailtu Emmillä kattoen hyviä sarjoja ja semmosta. Nyt alkuviikosta oon tehnyt blogihommia sillä välin kun Emmi on ollut työharjottelussa. Eilen treffailin Juliaa lounaan ja kuvailujen merkeissä ja illasta käytiin Emmin kanssa vielä vetämässä kunnon jalkatreeni. Tänään ei oo mitään kummempia suunnitelmia, odottelen Emmiä harkasta täälä Espresso Housessa, jonka jälkeen käydään jossain syömässä ja illalla mun juna lähteekin takaisin kohti Seinäjokea. Ollut kyllä ihana miniloma ja tää Tampere tuntuu vähä kuin toiselta kodilta hahah.

Nyt kun vuosi on vaihtunut uuteen, monet tekee uuden vuoden lupauksia, mutta suurin osa meistä asettaa itselleen vain joitain tavotteita, joihin haluisi tänä vuonna päästä. Mulla on muutamia asioita, joihin haluisin pyrkiä nyt vuoden 2019 aikana ja ajattelinkin tulla jakamaan ne myös teille, koska siihen kiinnostusta löytyi.

Jokaisen vuoden alussa oon tehnyt sen kaikille aika tutun "liikun enemmän, syön terveellisemmin" -lupauksen, mutta se on lähes joka kerta mennyt vähän penkin alle, koska oon ottanut siitä ihan liikaa stressiä ja siksi jättänyt asian sikseen. Joten tämän vuoden alussa en halua painostaa itseäni sanalla lupaus vaan asetan mielummin itselleni tavoitteita, jotka ei oo heti aivan mahdottomia. Alotan mielummin jostain pienestä ja sittenhän tavotteita voi nostaa korkeammalle kun siltä tuntuu. Mutta lähetään katsomaan, mihin asioihin mä haluaisin tänä vuonna kiinnittää enemmän huomiota ja mihin haluaisin pyrkiä!

Pyrin pitämään itsestäni parempaa huolta, niin henkisesti kuin fyysisesti
- Vaikka olin viime vuodenkin ihan älyttömän onnellinen ja lähes koko vuoden mut näki hymy naamalla, aion tänä vuonna kiinnittää entistä enemmän huomiota omaan itseeni, omaan hyvinvointiin ja siihen mikä tekee mulle hyvän mielen. Aion jatkaa mun ajatusten kirjottelua kalenteriin ja erilaisten tehtäväkirjojen täyttöä, koska niissä pääsen tutustumaan mun sisimpään enemmän ja saan purettua ne mun tuntemukset mun sisällä johonkin ja nää jutut on niitä mun "omia hetkiä". Oon aloittanut nyt vuoden alusta kiitollisuuskalenterin, jonka ideana on kirjoittaa niitä asioita ylös, mistä on kiitollinen. Ja oon tehnyt sitä vielä sillä tavalla, että oon kirjottanut aina päivästä kerrallaan: mistä olen kiitollinen juuri tässä päivässä.

Aion myös kiinnittää huomiota siihen fyysiseen puoleen enemmän kuin viime vuonna. Nyt olenkin löytänyt ilon salitreeniin uudestaan ja haluaisin sen säilyvän koko tämän vuoden. Haluaisin oppia myös syömään säännöllisesti ja terveellisemmin, mutta aion myös herkutella!! Omaan hyvinvointiin liittyy moni asia ja vaikka oonkin tämmönen positive mind everyday -tyyppi niin ehkä voin vielä jossain parantaa ja lisätä sitä omaa hyvinvointia ja hyvää oloa. Tänä vuonna haluan olla entistä parempi versio itsestäni.

Pyrin panostamaan niihin oikeisiin ihmissuhteisiin
- Mä oon ihminen, joka yrittää aina viimeiseen asti ihmissuhteissa ja vaikka kuinka tietäisin, että ei tästä mitään tuu, mun on aina pakko vaan yrittää kunnes loppujen lopuksi tajuan, että käytin turhaan aikaani johonkin ihmiseen. Vuosien aikana oon menettänyt paljon niitä ystäviä, jotka on joskus ollut mulle maailman tärkeimpiä ja mulle läheiset on kaikki kaikessa ja siksi nää menetykset on kieltämättä aina tuntuneet pahalta. Oon kumminkin löytänyt elämääni ne ihmiset, joihin oikeasti kannattaa panostaa. Ne ihmiset, joille oon oikeasti tärkeä ja jotka ei heitä mua tosta vaan johonkin romukoppaan. Ne, jotka kohtelee mua niinku läheistä kuuluu kohdella. Näihin ihmisiin aion panostaa tänä vuonna sata kertaa enemmän. Ja niinä hetkinä kun vietän aikaa läheisten tai ystävien kanssa, aion minimoida puhelimenkäytön, koska mikään ei ole inhottavampaa kuin se kun räplää kännykkää nähdessään jotain ihanaa ihmistä, haluan mielummin keskittyä siihen ihmiseen.

Pyrin pitämään huoneeni siistinä
- Mä oon aina ollut yks niistä, joiden vaatteet päätyy päivän päätteeks lattialle ja viikon lopussa vaatteita löytyy lattialta jo iso kasa. Oon myös ollut taitava jättämään kaikki mun meikit ja meikkisiveltimet levälleen mun pöydälle ja yllättäen mun pöytäkin on täynnä tavaraa ja hyvä että omaa puhelinta on saanut enää siihen mahtumaan. Nyt uuden huoneen myötä aion pyrkiä siihen, että mun ei joka viikko tarvi olla poimimassa niitä vaatteita sieltä lattialta ja siivoamassa pöydälle tilaa. Vaatteet kaappiin tai pesuun käytön jälkeen, meikit meikkipussiin ja siveltimet purkkiin. Musta kyllä tuntuu, että mun uus huone antaa mulle ihan uutta motivaatiota enkä haluakaan peittää kaunista huonetta kaiken tavaran alle.

Pyrin vähentämään rumaa kielenkäyttöä
- Mun läheisimmät ihmiset, varsinkin ystävät tietävät, että mä oon aika paha suustani ja siitä tavasta pitäis päästä eroon, koska eihän naisen suuhun nyt oikeen sovi semmoset rumat sanat. Tähän mennessä oon vähän epäonnistunut tässä, mutta onneksi on koko vuosi aikaa parantaa. Yllättävän hankalaa kun on tottunut johonkin..

Pyrin tekemään parempia valintoja
- Kukaan ei oo voinut säästyä siltä tiedolta, että meidän maailma voi aika huonosti kun mietitään esimerkiksi ilmastonmuutosta. Jo viime lopun puolella aloin kiinnittämään huomiota niihin asioihin, millä voin itse vaikuttaa hyvällä tavalla ilmastoasioihin. Tänä vuonna haluan kiinnittää entistä enemmän huomiota näihin asioihin. Aion ehdottomasti vähentää vaatteiden ostoa ja jos jotain tarvitsen, niin yritän ensin etsiä sen käytettynä ennen suoraan kauppaan kävelyä. Heitin aika ison osan mun vaatteista pois ja ne pitäis saada nyt vietyä kirpparille. Ja koska vaatekaapista lähti aika iso osa vaatetta pois, olen sallinnut itselleni muutamat vaateostokset etten ihan aina kulje samassa paidassa.

Meillä kotona kierrätetään onneksi jo, ainoastaan muovin kierrättämiseen pitäisi panostaa enemmän. Muuten meillä kierrätetään pullot, tölkit, pahvit, paperit, tonnikalapurkit ja muut kierrätettävät, siitä oon kyllä todella onnellinen. Nyt Emmin muuton myötä oon ajellut autolla myös entiseen verraten paljon vähemmän ja työmatkatkin kuljin jalan.

Mutta tällä kohdalla en tarkottanut pelkästään ilmastonmuutokseen liittyviä juttuja vaan aion tehdä parempia valintoja myös itseäni ajatellen. Pyrin ostamaan esimerkiksi terveellisempää ruokaa ja yritän vähentää leivän syöntiä!

Pyrin elämään hetkessä enkä tulevaisuudessa
- Tässä en oo täysin epäonnistunut viime vuonnakaan, mutta usein huomaan jos tiedossa on jotain mukavaa vaikka viikon tai kuukauden päästä, niin aika helposti odottaa ja miettii vaan sitä tulevaa. Esimerkiksi tuleva Levin reissu alkaa olemaan lähellä ja oon jo varmaan 3 kuukauden ajan lähes viikottain höpöttänyt siitä jollekin vaikka reissustahan kannattaisi innostua vasta kun se on ihan tosi lähellä, koska ikinä ei tiedä jos jotain esteitä tulee eteen. Mutta haluan ehdottomasti elää tässä nykyhetkessä sen tulevaisuuden sijasta. Tottakai kivoja juttuja saa odottaa innolla, sitä en aio lopettaa, mutta ehkä ymmärsitte mitä tarkotin!

Pyrin panostamaan ihonhoitoon
- Oon aina ollut todella laiska hoitamaan ihoani ja se mun ihonhoito on ollut semmosta katkoilevaa, että välillä oon jaksanut esimerkiksi rullailla ja rasvailla naamaa. Vartaloa oon laiminlyöny vielä pahemmin, koska sitä en oo juuri koskaan rasvannut. Nyt kumminkin oon tän kuun ollut todella tarkka ja oikeasti rasvaillut päivittäin sekä kasvoja että vartaloa. Aion todellakin jatkaa tätä, koska tää menee myös siihen omaan hyvinvointiin. Ja ei ainakaan iho hilseile kuivuuden takia koko ajan!

Pyrin aikaistamaan nukkumaanmenoaikaa
- Nyt kun oon ollut täällä Emmin luona ja varsinkin nyt alkuviikon kun hänen on pitänyt herätä aamulla aikasin harkkaan niin itsellekin on tullut semmonen hyvä unirytmi. Ollaan menty nukkumaan joskus 22-23 välillä ja aamulla mäkin oon herännyt siinä 8-9 välissä. Oon siis nyt saanut itelleni semmosen hyvän unirytmin ja sen vuoksi oliskin tosi kivaa säilyttää tämä! Mä oon siis aikamoinen yökukkuja ja usein löydänkin itseni vielä yheltä yöllä räpläämästä puhelinta. Päivään tulisi paljon parempi rytmikin kun menisi aiemmin nukkumaan ja heräisi aiemmin.

Näitä tavotteita tein itselleni ihan mukavasti ja nää on tavotteina ehkä jonkun silmään "ihan lällyjä", mutta mulle nää ei oo mitään itsestäänselvyyksiä. Katsotaan sitten vuoden lopussa kuinka oon päässyt mun tavotteisiin. Millaisia tavotteita te ootte tehneet tälle vuodelle vai aiotteko ottaa ihan rennosti ilman tavotteita?

Mulla on tässä vielä tunti hyvää blogiaikaa ennen kun Emmi tulee tänne. Aionkin siis jatkaa kuvien muokkailulla ja katotaan jos saisin laitettua joitain uusiakin postauksia vähän alkuun. Kiinnostaako teitä muuten vielä esimerkiksi viime vuoden suosituimmat Instagram-kuvat tai viime vuoden asut? Ois kiva tietää vähän oisko tämmöseen kiinnostusta niin tiedän niitäkin ruveta työstämään. Nyt toivotan teille mahtavaa keskiviikkoa, moi ♥

  • MUUT

Tykkää-merkinnät

Kommentit