VOIKO KAIKKEA SAADA JA KANNATTAAKO EDES VÄKISIN YRITTÄÄ

Olen lähiaikoina pyöritellyt useinkin kysymystä: voiko kaikkea saada? En tarkoita tietenkään kysymystä sen äärimmäisessä merkityksessä, vaan ihan inhimillisellä tasolla pohtien.

Jokainen asettaa itselleen luonnostaan jotain tavoitteita ja toiveita sen suhteen millaista se oma onnistunut arki olisi. Voi kuitenkin käydä, että nämä ajatukset onnistuneesta arjesta on silti jotain todellisuuden vastaista - vai onko?

Kun toivon säästäväni rahaa, saavani hyvän opiskelurytmin, urheilla ja syödä tasapainoisesti sekä löytää riittävästi aikaa läheisille, niin nämä asiat eivät ole yksittäin suuria tai millään tapaa mahdotonta toteuttaa. Olen kuitenkin kokenut, että ainakin itseni täytyy käydä välillä aikamoista kamppailua toteuttaakseni nämä kaikki hyvän arkeni kriteerit.

Jos haluan kiriä rästiin jäänneet kouluhommat se veroittaa aikaa ainakin joko urheilusta tai ystävien näkemisestä. Ja jos taas puoleestaan vietän aikaa ystävieni kanssa minulle kasvaa huoli rahatilanteestani. Tasapainottelu on jokapäiväistä ja joskus se tuntuu hyvinkin kuluttavalta.

Kuuluko arjen edes onnistua täydellisesti? Tai ei edes täydellisesti, mutta silleen tavallisesti niinkuin toivoisi. Onko mahdollista, että kaikki perus asiat rullaavat helposti ja näiden asioiden kanssa ei tarvitse liiemmin painiskella? Mitä mieltä te olette?

Tuntuu turhalta ottaa liikaa huolta väistämättömästä, sillä ainakin lähes kaikki lähipiiristäni ovat sanoneet etsivänsä tätä arjen tasapainoa toistuvasti. Mutta toisaalta tuntuu, että jos lopettaa tämän yrittämisen saada kaikki osa-alueet toimimaan keskenään niin sitä jollain tavalla kokee sen luovuttamisena kuin vain tilanteen hyväksymisenä.

Miten te saatte arkenne toiminaan tai kuuluuko arjen edes olla mutkatonta vai onko se vain sitä, että "sitähän se elämä on"?

Tiedä häntä, mutta toistaiseksi paras ratkaisuni on ollut yrittää parastaan sen minkä henkiset ja fyysiset voimavarat antavat arjen kiireiden keskellä. Ottaa niitä pieniä hetkiä itselleen päivän/viikon keskelle ja kuitenkin muistaa elää mahdollisimman paljon hetkessä, kiitollisena niistä kaikista onnistuneista ja hyvistä asioista.

Tässä oli hieman sunnuntain pohdintojani. Ihanaa päivää kaikille ♥

Nenna

Löydä minut myös täältä: Instagram, YouTube & Facebook

Tykkää-merkinnät

Kommentit

stepstoselflove
stepstoselflove,
ihanan pohdiskeleva teksti Nenna!❤️ mun mielestä elämässä ja arjessa on just tuosta tasapainottelusta kyse! kun jotaon juttua tekee, niin toisesta pitää hetkellisesti tinkiä. se balanssi löytyy kaikkeen pikkuhiljaa ja kokeilemalla😘 kauniita kuvia susta ja ihana toi villapaita!!
nouw.com/stepstoselflove
NennaKalsi
NennaKalsi,
Voi kiitos Emilia ihanasta kommentista ❣️ Niin se varmaan on, sitä ’tasapainottelua’ ✨ ja toi villapaita oli ihan paras alelöytö 5€:lla !!
nouw.com/nennakalsi
mprepula
mprepula,
Ihanan pohdiskeleva teksti! Itse käyn samaa kamppailua jatkuvasti, valitettavasti.
nouw.com/mprepula
NennaKalsi
NennaKalsi,
Se on aina jotenkin ihana kuulla, ettei käy yksin niitä kaikkia asioita läpi vaan muutkin tietää ja ymmärtää! Kiitos tästä kommentista ♥
nouw.com/nennakalsi
onarainyday
onarainyday,
Todella hyvä teksti! Itsekin olen tätä asiaa välillä miettinyt, kun asettaa itselleen tavoitteita ihanasta, tasapainoisesta ja helpostakin arjesta. Eihän se yleensä toteudu vaan melkein aina on jotakin pientä, mikä saattaa stressata. On vaikeaa luopua omista tavoitteistaan ja todeta, ettei kaikkea voi saada, mutta itse ainakin luulen, että se ois oikeastaan vaan hyvä asia.
nouw.com/onarainyday
NennaKalsi
NennaKalsi,
Ihana tää sun kommentti! Kiitos siitä, ja luulen, että oon itsekkin tosiaan samoilla jäljillä... turha taistella sitä väistämätöntä vastaan: Sitä, että yrittäs saada kaiken tai sitä, että ei yrittäis!
nouw.com/nennakalsi