TÄTÄ ON VAIKEA SANOA ÄÄNEEN

Olin eilen pitkästä aikaa salilla ja vannon, että minun teki mieli lopettaa treenini kesken ainakin lähemmäs 30 kertaa. Juoksumatolla katsoin ajan etenevän sekunti sekunnilta eteenpäin ja sen pidemmälle en pystynyt ajatella.

Ostin eilen ihanan Emman tarjoaman saliohjelman Fitverstaalle hintaan 2,90€ (ovh 49€)! Ajattelin, että tarvitsen nyt taas jonkun sanomaan minulle mitä teen, miten teen ja milloin teen, ja näin halpa treeniohjelma tuntui oikealta ratkaisulta tähän. Tuntuu niin käsittämättömältä, kuinka treenistä on muodostunut minulle nykyään stressinaihe, kun se on ollut aikoinaan pitkälti koko arjen perusta ja elämäntapa. Kuitenkin tämän ohjelman avulla sain tehtyä treenini, sillä olin päättänyt mennä salille ja tehdä tämän ensimmäisen harjoituksen ohjeiden mukaan alusta loppuun.

Tämä on aihe mistä minun on ollut oikeasti aika vaikea puhua, muuten kuin ehkä ihan lähimmäisten ystävien kesken. Enkä usko, että heistäkään kuin ehkä pari tietää minun todellisen tilanteen asian kanssa. Tietenkin sitä on tullut vitsailtua aiheesta kuinka "treeni ei enää oikein kulje ja vähän on "massakausi", hehheh", mutta sen totisemmin en ole aiheesta juurikaan puhunut.

Miksi olen niin häpeissäni sen asian kanssa, että en enää treenaa niinkuin ennen? Miksi minun on osittain pakko ylläpitää vieläkin itsestäni sitä sporttista imagoa tutuilleni, vaikken treenaamisesta juurikaan ole lähiaikoina nauttinut? Satunnaiset mystoryt salilta ovat olleet ne ainoat kerrat, kun siellä olen käynyt. Ja miksi minun on silloin niin suuri tarve näyttää muillekkin, että "kyllä minäkin treenaan"? Niin, että miksi? Suoraan sanottuna en oikeastaan ole ihan varma ja se on yksi syy miksi haluan aiheesta nyt kirjoittaa.

Erosin lähes kuuden vuoden parisuhteesta noin kaksi vuotta sitten ja silloin elämäni muuttui. Se oli ikään kuin eräänlainen täyskäännös elämässäni. Moni lähipiiristäni ihmetteli tuolloin käyttäytymiseni syitä ja kuinka tämä kaikki tuli niin yhtäkkiä. Todellisuudessa mikään ei ollut tullut yhtäkkiä. Olin vain edennyt siihen pisteeseen saakka, että tajusin tekeväni elämässäni liian paljon asioista, joista en nauttinut. Liian moni asia tuntui suorastaan pakolta. Enkä edes tiennyt mikä oli sitten sitä, mitä minä halusin, joten käytännössä lopetin kaiken mistä arkeni oli aiemmin koostunut ja lähdin etsimään itseäni.

Päätös oli varmasti vaikein mitä olen tehnyt elämässäni, mutta silti paras, sillä tiedän, että ilman sitä minulle olisi tullut varmasti tämä sama kriisi, mutta vain myöhemmin. Tähän valintaan liittyi kuitenkin tosi paljon myös niitä heikkoja hetkiä.

Minulla olisi niin paljon sanottavaa tuosta ajastani elämässäni, ja käyn vieläkin lähes joka päivä arjessani läpi asioita, jotka tapahtui ennen tätä elämäni muutosta ja niitä, mitä sen jälkeen seurasi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun puhun avoimesti siitä kuinka aloin jopa vihaamaan treenaamista. Kaikki tuntui vain liian pakolta.

Miksi en sitten vain sanonut sitä, etten enää treenaa niinkuin ennen, jos en edes treenaamisesta juuri tykännyt? Se oli varmaankin itselleni vain liian iso askel katsoa peiliin ja kohdata se muutos, mitä itsessä oli tapahtunut. Tietenkin sen tiesin, mutta sen ajatteleminen tai siitä puhuminen tuntui vain osittain mahdottomalta.

Minulla on myös hyvin ristiriitaiset tuntemukset siitä, että treenaamiseni on vähentynyt. Olen hävennyt painoani, joka on kasvanut, mutta samaan aikaan en enää ihannoi samanlaista vartalomallia niinkuin ennen. Mielestäni kurvikkaat ja itsevarmat naiset ovat niin mielettömän kauniita!

Tiedän myös, ettei itselläni ole ongelmaa ylipainon kanssa, joka johtaa siihen, että olen tuntenut usein, ettei minulla ole oikeutta puhua aiheesta. Koen, että en saisi valittaa 15kg, jotka olen saanut reilun viimeisen vuoden aikana, ja jotka ovat silti tuottanut minulle paljon itsetunto-ongelmia. Tuntuu, että ihmiset ajattelisivat minua typeränä, kun puhun kerääntyneistä kiloistani, joihin joku ulkopuolinen ei edes osaisi kiinnittää huomiota. Pelkään, että joku loukkantuisi ja ajatuksiani pidettäisiin turhamaisina. Tästä huolimatta, koen kuitenkin, että epävarmuuteni on ollut todellista ja jokaisen pitäisi saada olla avoin asioista, joiden kanssa itse omalla tapaa kamppailee. Kyse on kuitenkin pelkästään siitä, että minulla itselleni on ollut epävarmuutta omasta kehostani, eikä kyse ole ollenkaan yleisistä kauneusihanteista/mielipiteistäni. Mielestäni kaikki ovat kauniita, kun he ovat itsevarmoja itsestään, mutta se itsevarmuus ei ole itsestäänselvyys, joka tulisi tietyn vaatekoon myötä.

Tietenkään en halua suoranaisesti korostaa tätä asiaa kuvissa, joita jaan, jolloin muutosta mitä itsessäni on tapahtunut ei näy niin selvästi ihmisille, ketä en arjessa tapaa usein. "Sulla on niin paljon ihania vaatteita" on lause, jonka olen kuullut monta kertaa, kun olen pohtinut, etten tiedä mitä laittaisin päälle. Siinä kohtaa ajattelen usein mielessäni vastausta "niin on, mutta niistä puolet ei mahdu enää päälleni ja en haluaisi ostaa niin paljoa lisää uusia vaatteita, koska toivon vielä mahtuvani niihin vaatteisiin uudelleen lähitulevaisuudessa". Tästä voinkin myöntää, että olen useita kertoja huomannut kyyneleiden valuvan poskiani pitkin, kun olen ollut erittäin innoissani lähdössä ulos ystävieni kanssa ja huomannut kuinka lempimekkoni ei näytä enää samalta päälläni kuin ennen tai farkut eivät ole mahtunutkaan enää päälle.

Tiedän, että en ole asiani kanssa yksin. Meitä epävarmoja on varmasti enemmän, kuin niitä jotka ovat oikeasti itsevarmoja. Nykymaailman ihanteet, jotka muodostuvat pitkälti sosiaalisessa mediassa ja täydelliset kuvat, joita tulee kymmeniä ellei satoja kertoja vastaan päivässä on aihe, josta on puhuttu paljon, ja halusin tuoda oman ääneni kuuluville aihetta sivuuttaen. Mielestäni on myös tärkeää puhua siitä, kuinka ihan kenellä tahansa voi olla ulkonäköpaineita ja epävarmuutta riippumatta siitä kuinka paljon niitä kiloja on.

Liian helposti tulee katsottua kaikkia muita pintapuolisesti: heidän kuviaan ja päivityksiä ja ohimennen tapahtuvia kohtaamisia arjessa. Silloin jää varmasti näkemättä paljon asioita, joita kyseinen ihminen käy läpi. Meillä jokaisella on varmasti omat epävarmuutemme, heikkoutemme ja pelkomme, mutta ainakin minä unohdan tämän hyvin usein. Katson muita ylöspäin ja näen vain sen kaiken kauneuden ja täydellisyyden, jota heillä on - ja jota he eivät puolestaan välttämättä edes itse huomaa.

On tosi vaikea päästä irti siitä "aktiivisesti urheilevan henkilön"-identiteetistä, mikä heijastuu omaan treenaamiseen. Aina kun olen saanut treenimotivaatiota niin on ollut heti ajatus siitä, että on treenattava vähintään se 4-5kertaa viikossa, että vähemmästä ei olisi muka edes hyötyä. Tämä on puolestaan johtanut siihen, että olen treenannut pari viikkoa tosi aktiivisesti ja pistänyt sen jälkeen parikuukautta stressin ja kiireen piikkiin "ettei vaan ehtinyt". Nyt kuitenkin pitkästä aikaa treenaaminen tuntuu mielestäni kivalta idealta, kun muistan keskittyä siihen hyvään oloon ja tunteeseen, jota se tuo, enkä siihen "miltä minun pitäisi näyttää". Toivon saavani elämääni taas hyvän ja tasaisen treenitahdin, josta saa sitten energiaa arkeen.

Kirjoitin tämän postauksen pitkälti itseäni varten, jotta saisin käsiteltyä tätä itselle arkaa aihetta, jolloin sen ei tarvitsisi olla niin suuri kuin se on. Tämä postaus on myös kirjoitettu teille kaikille, jotka saitte siitä edes ripauksen tukea, ymmärrystä tai uusia näkökulmia.

Elämä ei ole täydellistä, kukaan meistä ei ole täydellinen, kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, joten miksi yrittää pitää itsestään yllä kuvaa, että kaikki olisi täydellistä. Ne epätäydelliset hetket ja asiat, joita tapahtuu on kuitenkin vain sitä elämää.

Nenna

Find me on: Instagram, Facebook & YouTube

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Emmavilhelmiina
Emmavilhelmiina,
Ihana teksti Nenna!❤ Tiedätkös, mulla on ollut ihan samanlaisia fiiliksiä. Ahdistusta vaatteista, jotka eivät mahdu enää, ajatuksia siitä, mitä muut musta nyt ajattelevat. Olen valittanut ulkonäköäni ja epävarmuutta poikaystävälleni, mutta en ole silti tehnyt mitään muuta, kuin rypenyt itsesäälissä ja -inhossa. Kun päätin nyt vihdoin ottaa härkää sarvista, mulle on tullut tässä 1.5 kuukaudessa ihan mahtava fiilis. Innolla sovittelen vaatteitani ja ihastelen uutta itseäni, vaikka poikaystävän mielestä olen kuulemma ollut koko ajan kaunis. Tsemppiä sulle, aloita rauhassa ja kuuntele itseäsi❤ Unohda suorittaminen ja nauti liikunnasta 😊
nouw.com/emmavilhelmiina
NennaKalsi
NennaKalsi,
Ihana kommentti Emma! ❤ Parasta huomata kuinka oikeesti ei yksin kamppaile näiden juttujen kanssa, vaan oikeesti on niin monta muutakin, jotka tasan tietää ja ymmärtää!! Kiitos!! 😚
nouw.com/nennakalsi
stepstoselflove
stepstoselflove,
Voi hitsiläinen mä voin niin samaistua tähän D: Jouduin syyskuussa aloittamaan liikuntakiellon, joka tuntui sillon superpahalle. Nyt liikuntakielto loppui, mutta en vaan millään saisi itteeni enää liikkeelle. Treenaaminen lähinnä ahdistaa, eikä tunnu enää ollenkaan hyvälle ;d Pakko löytää meille molemmille joku oma tapa treenata! Tsemppiä ajatusten kanssa! ♥
nouw.com/stepstoselflove
NennaKalsi
NennaKalsi,
Ahdistus treenaamisesta on niin tuttu juttu... Kyllä me molemmat löydetään vielä taas uudelleen se uusi oma tapa urheilla, mikä tuntuu hyvälle ja tuo sen hyvän olon ✨ Ihana kun kommentoit tähän ❤
nouw.com/nennakalsi
saaraw
saaraw,
oot upea ja rohkea kun kirjoitit, ja ihana kun kirjoitit!! Kävin itse aika samanlaisen vaiheen läpi kun aikanaan erosin pitkästä parisuhteesta ja sitten löysin cheerin uudestaan mikä toi myös treenamiseen innon takaisin kun pääsi tekemään juttua mistä nauttii. Mutta mä oon miettinyt aika paljon samanlaisen postauksen kirjoittamista, mutta just jotenkin oon pohtinyt tuota onko oikeutta kirjoittaa postausta, sillon kun moni muu ei välttämätttä ole huomannu eroa, mutta kuitenkin se mitä on pään sisällä kokenut ja tuntee epävarmuutta, niin ei se ole mistään koosta kiinni, kaikki voi kokea epävarmuutta ja kaikilla on "oikeus" sitä kokea, ja musta on hienoa, että toit asian esiin!! <3
nouw.com/saaraw
NennaKalsi
NennaKalsi,
Iso kiitos ❤️ ihanaa kuulla, että löysit sitten tien takaisin lajin äärelle joka motivoi ja auttoi voimaan hyvin uudelleen! Ehkä pitää itsekkin miettiä uusia vaihtoehtoja tuon perinteisen sali+lenkkeilyn ohelle 👌🏼 Olisi ihana lukea sulta postaus kanssa aiheesta, sillä mielestäni näistä kokemuksista pitäisi puhua enemmän!! Meillä kaikilla on todella oikeus meidän tuntemuksiin ja niiden jakaminen yleensä auttaa niiden käsittelyssä ✨
nouw.com/nennakalsi
NooraMaijaKatariina
NooraMaijaKatariina,
Mulle on kertynyt painoa myös viimeisen parin vuoden aikana paljon ja terveydellisistä syistä olisi tosi tärkeää pudottaa ne pois. Jotenkin kumminkin se aloittaminen ja kaikkien ruokien tarkka katsominen tuntuu niin raskaalta ja vaikealta, että mä en vaan pääse alkuun. Olen sinut itseni kanssa vaikka ylipainoinen olenkin, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin koko ajan täysin tyytyväinen vartalooni. Ihanaa, että kirjotit tästä aiheesta, koska mä oon miettinyt täysin samoja asioita myös todella paljon... ❤️
nouw.com/nooramaijakatariina
NennaKalsi
NennaKalsi,
Ihana kuulla sun kokemuksista myös!! Ihmisiä varmasti kiinnostais myös lukea sultakin ihan sikana postaus aiheesta, kannustan nyt kaikki ottamaan aiheeseen kantaa jos on ajatuksia ❤️ ja ymmärrän tuon stressin koko muutoksesta, se voi tuntuu vaan aivan liian suurelta ja ylitsepääsemättömältä, jos alkaa miettiä sitä kaikke mitä on edessä... Itse koitan nyt lähteä rakentamaan arkeani uudelleen pienillä asioilla ja lisätä liikuntaa omilla ehdoillani! Tsemppiä sulle ❣️
nouw.com/nennakalsi
noorahakanen
noorahakanen,
Rohkeaa avata tätä asiaa! Oot nainen lujaa tekoa ja upea yksilö. Jos treenaminen tuntuu pakkopullalta niin ei tekemisestä nauti! Pikkuhiljaa ku alkaa tekemään niin alkaa myös nauttimaan! Tsempit sinne ihana ❤️
nouw.com/noorahakanen
NennaKalsi
NennaKalsi,
Kiitos Noora ❤️ Pitää koittaa vaan nyt alottaa hitaasti ja ehkä miettiä uudelleen mikä on se urheilulaji, joka motivoi mua tarpeeksi... pikku hiljaan ✨💪🏼
nouw.com/nennakalsi
emiliaveronikan
emiliaveronikan,
Rohkea postaus hyvästä aiheesta!👌 Tuttuja fiiliksiä ja ajatuksia. Mulla on ongelmana aina se, että haluan kaiken ja heti tai en yhtään mitään. Ja juuri mitä kirjoititkin, että ei pitäisi vaatia itseltään liikaa 😊
nouw.com/emiliaveronikan
NennaKalsi
NennaKalsi,
Kiitos!! 😚 Se on oikeasti vaikea lähteä kipuamaan hitaasti ylös, kun on kerran tiippunut korkealta ja kovaa... Kunhan koittais vaan muistaa sen, et se on sama juttu jokaisella siinä tilanteessa 🙏🏼
nouw.com/nennakalsi
SaraV
SaraV,
Todella rohkea ja upea kirjoitus ❤️ Itsekin olen painiskellut vähän samojen ongelmien ja tunnelmien kanssa. Treenasin vielä lukiossa joku 4/5 kertaa viikossa ja pidin salitreenistä niin paljon. Sitten mun personal traineria vaihdettiin ilman, että siitä olisi eka keskusteltu mun kanssa. Kemiat ei yhtään kohdannut uuden trainerin kanssa, eikä salille enää tehnyt mieli mennä. Asun täällä keskellä ei mitään, joten tuo lähinkin sali on 20min autolla, eikä enää tule kuljettua lukioon tai muuta, niin ei sinne salille enää tule lähdettyä. Oon aina ollut isompikokoinen, ja yleisesti se on ollut mulle fine. Lukiossakin tiesin treenaavani enemmän ja syöväni terveellisemmin, kuin ne mua viisikokoa pienemmän tytöt. Mutta nyt on tullut vielä pari kiloa lisää ja yhtäkkiä oon kauheessa kriisissä ja nämä sun tuntemukset kuulostivat kyllä tosi tutuilta. Toisaalta olen päässyt jo siihen pisteeseen, että tahtoisin päästä jo salille ja liikkumaan, mutta tosiaan saleja ei täälläpäin juuri näy. Toisaalta kuitenkin se salille lähteminenkin ahdistaa kovin paljon, sillä tiedän, etten pysty treenaamaan siten kuten ennen. En jaksaisi samoja painoja ja toistoja. Silti täytyisi nyt vaan yrittää ja löytää itselleen se mukava liikuntamuoto!
Tsemppiä sulle, oot oikeesti upea ❤️
nouw.com/sarav
NennaKalsi
NennaKalsi,
Voi kiitos Sara, menin nyt taas ihan sanattomaks tästä sun kommentista ❤️ Ihana, että jaoit tähän sun kokemuksia ja ajatuksia ja ymmärrän sua niin hyvin!! Toivon mukaan me löydetään uudelleen joku tapa liikkua, mikä toimii meille ja josta tulee hyvälle tuulelle, ja lähtee tekee tätä kaikkea vain oman hyvinvoinnin takia 🙏🏼✨
nouw.com/nennakalsi
Sini,
Hyvä kirjoitus! ^_^ Oon kamppaillut kanssa vähän samanlaisten fiilisten kanssa, kun urheilumäärä on vähentynyt. Ennen joukkuevoimistelun tai tanssin treenejen muodossa se oli luontainen osa arkea, mutta nyt suhtautuminen on niin paljon vaikeampaa, kun treenit, ajankohdat ja tavoitteet pitää suunnitella itse. Kirjoittelinkin vuosi sitten, miten itsetuntoni oli hyvin sidoksissa siihen, miten paljon urheilen. https://sinimalism.com/confidence-based-on-sports/
Toivottavasti liikunnan ilo löytyy sullakin takaisin! Joskus ehkä ainoa keino on pitää kokonaan taukoa hetken ja huomata sitä kautta, että tekeekin mieli vähän liikkua! 😊 Mutta sitä on aina niin helppo olla ankara itselleen, vaikka tietää ettei pitäisi...
sinimalism.com/
NennaKalsi
NennaKalsi,
Varmasti just useimmille tuo haaste, jonka mainitsit, että on vaikea asettaa itselle niitä tavotteita, jotka on ennen tullut automaattisesti jonkun harrastuksen myötä. Pitää käydä ehdottomasti lukemassa toi sun kirjoitus, sillä ajatuksia aiheesta pyörii niin paljon päässäni!! Kiitos ihanasta kommentista, toivon myös että se urheilun ilo löytyy uudelleen, ehkä sitten vain uuden harrastuksen myötä 💛✨
nouw.com/nennakalsi