SYDÄNTÄ LÄMMITTÄVÄ VIERAILU

Moikka!

Tällä viikolla tuli taas nautittua aikalailla keskivertoa parempaa arkea, kun äitini ja siskoni tulivat vierailulle Tukholmaan. Päivät sisälsivät yhdessä ihania hetkiä, paljon hyvää ruokaa, sekä pitkiä kävelyitä syksyisessä säässä.

Nämä kuvat tässä yläpuolella ovat keskiviikolta, kun menimme ensimmäisenä syömään Taverna Brilloon, joka sijaitsee Stureplanilla. Tilasimme kaikki pizzat ja emme kyllä pettyneet. Saattoi jopa olla ehkä elämämme ainakin yksiä parhaimpia pizzoja, mitä olemme syöneet, jos ei muuta. Itselläkin oli testissä tämä hieman erikoisempi pizza, joka sisälsi mätiä. Yhdistelmä kuulostaa erikoiselta, mutta toimii oikeasti todella hyvin!

Päädyimme myös pyörähtämään Nybrogatanilla järjestettyyn myyntitilaisuuteen, jossa oli shoppailijoille tarjolla viiniä samalla, kun sai kierrellä ja ihastella myynnissä olevia tuotteita. Tuolta olisi kyllä löytynyt vaikka mitä uniikkia itse kullekkin, mutta tällä kertaa päädyimme vain katselemaan ja nauttimaan tästä suloisesta tunnelmasta, mikä tapahtumassa oli.

Illan kruunasi jälkiruoat Creme Stockholm:ssa, joka oli aika tyhjillään näin keskellä viikkoa ja illasta. Kaiken kaikkiaan meillä oli kyllä aivan super ihana ja onnistunut ensimmäinen ilta ♡

Pääsin itsekin majoittumaan äitini ja siskoni kanssa tämän vierailun ajaksi hotelliin, jonka he olivat varanneet. Scandic Anglaisin sijainti on mielestäni aivan 5/5, sillä Stureplanilta on todella helppo lähteä kiertelemään kaupoille ja myös ihan vain ulkoilemaan, joko Humlegårdeniin tai Strandvägeniä piktin kohti Djurgårdenia.

Onnistuimme välttymään sateilta ja kävelimme tämän takia paljon paikasta toiseen pysähdellen aina välillä kahville, kaupoille tai syömään.

Yksi ikuinen kaupungin lempparini on kyllä tämä ravintola Vau de Ville, josta olen blogin puolella myös aiemminkin maininnut. Tästä on myös tullut jonkunlainen perinne käydä, siellä syömässä, kun äitini tai isäni on luonani vierailulla.

Kokonaisia päiviä meillä oli yhdessä vain kaksi, mutta aika tuntui paljon pidemmältä. On hassua kuinka lähiaikoina tosiaan on ollut sellainen olo, että samaan aikaan aika suorastaan lentää ja viikot vaihtuu vain seuraavaan, mutta silti parista päivästä onnistuu saamaan niin paljon irti.

Kuvia taltioitui paljon enemmän ja useammastakin paikasta, mutta minun täytyy rajata niitä hieman tätä postausta varten. Haluan kuitenkin sanoa parisen sanaa Richestä, jossa kävimme syömässä perjantaina. Ravintola on varmaan yksi Tukholman legendaarisimmista, sillä se on aivan Östermalmin sydämmessä ja ollut siinä jo 125 vuotta. Ravintolassa on myös muodostunut yhdeksi kuuluisaksi annokseksi lihapullat ja koska tämä ravintola puhututtaa ja samoin nämä lihapullat niin olihan ne pakko sitten tilata.

Mitä mieltä olin sitten Richestä: Palvelu oli todella nopeaa ja ystävällistä. Tarjoilijat eivät kuitenkaan yrittäneet puhua mitään muuta ylimääräistä small talkia, kuin hoitivat vain työnsä asianmukaisesti. Miljöönä ravintola on todella kaunis ja viihtyisä, mutta ravintolan kanssa on samoissa tiloissa myös baari, joka oli näin perjantai-iltana hyvin täynnä ja aiheutti todella kovaa puheensorinaa ja melua. Annokseni oli erittäin hyvä - niin hyvät kuin lihapullat nyt vain voivat olla. Äitini tilasi myös risoton, joka oli erittäin hyvä, mutta ei ehkä kuitenkaan kategoriaan "parasta mitä olen ikinä syönyt". Ravintola on tosiaan keskivertoa kalliimpi ja itselläni oli ehkä suhteellisen korkeat odotukset sille. Voin suositella Richeä, mutta en tiedä menisinkö sinne aina uudestaan ja uudestaan kerta toisensa jälkeen. Ehkä ensi kerralla, voisin kokeilla sinne päädyttäessä ennemmin brunchia tai lounasta. Uskon, että ravintolan legendaarinen maine tuleekin sen pitkästä historiasta, nopeasta ja asianmukaisesta palvelusta, sekä siitä, että annokset, jota he tarjoilevat, ovat hyviä ilman sen suurempia taikatemppuja.

Kiitos vielä kerran äidille ja siskolleni näistä ihanista hetkistä, joita jaoimme tällä viikolla!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, xx

Nenna

Minut löytää myös täältä: Instagram, YouTube & Facebook

Tykkää-merkinnät

Kommentit

emiliaveronikan
emiliaveronikan,
Oi nam mitä kuvia ja aika perheen kans on kyllä parasta ♥
nouw.com/emiliaveronikan
NennaKalsi
NennaKalsi,
Vatsa kyllä vieläkin kylläisenä tämän viikon jälkeen 😍 ja niin kyllä on, perhe on perhe ❤️
nouw.com/nennakalsi
stepstoselflove
stepstoselflove,
Perheen kanssa vietetty aika on kyllä kaikista arvokkainta ❤️ vitsi noi ruoat näyttää niin herkulliselle 😋
nouw.com/stepstoselflove
NennaKalsi
NennaKalsi,
Jep sitä on kyllä nyt viime vuosina oppinut todella arvostamaan, koska se ei enään arjessa oo itsestään selvää, kun asutaan eri paikoissa! Oli kyllä niin hyvää 😍🤤 kiitos ihana ja mukavaa viikkoa sulle 💛
nouw.com/nennakalsi