FLAMSTEAD, ENGLANTI

Hei ja ihanaa sunnuntaita kaikille!

Vain viikko on mennyt siitä, kun vielä oltiin näissä maisemissa, vaikka tuntuukin jo siltä, että matkastamme olisi kulunut paljon pidempi aika. Ikuinen matkailijasieluni halajaisi jo mielellään takaisin, kun alkaa ihastelemaan kuvia paikoista, jossa kävimme. Reissu oli tosiaan suhteellisen lyhyt (5 päivää) ja aika intensiivinen (Pariisi + Lontoo + Flamstead), sillä kaikissa kohteissa olisi voinut viettää paljon pidemmän ajan.

Pariisista sain mielestäni todella paljon irti kahdessa vuorokaudessa, vaikka mielelläni olisin sielläkin voinut olla vaikka kaksi viikkoa. Lontoon piipahdus oli oikeastaan aika mukava, sillä siellä olen ollut niin monta kertaa, että emme edes isäni kanssa yrittäneet lähteä pois hotellin läheisyydestä, sillä kumpikaan ei kokenut siihen tarvetta näin lyhyellä visiitillä.

Matkamme täysin uusi kohde itselleni oli tämä pieni englantilaiskylä, jossa olimme viime viikon lauantaina ja sunnuntaina tätiäni tapaamassa. Vaikka paikka olikin hyvin pieni, niin olisin siellä mielelläni viettänyt pidemmänkin ajan, sillä uskon, että parasta olikin juuri kuinka tuntui, että siellä sai nauttia vain "olemisesta" ja ei tarvinnut lähetä suorittamaan mitään kattavaa kierrosta eri turistinähtävyyksillä. Toivonkin, että voin palata tuonne tätini luokse joku hetki - sulkea puhelimen ja vain olla osana tuota suloista englantilaista elämää.

Kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin sanat, joten annankin nyt niiden puhua puolestaan!

Nenna

Minut löytää myös täältä: Instagram, YouTube & Facebook

  • Travel

Tykkää-merkinnät

Kommentit

stepstoselflove
stepstoselflove,
Buu eikö mun kommentti tullut eilen tähän postaukseen! Kehuin miten ihanalle tuo kylä näyttää ❤️😍
nouw.com/stepstoselflove
NennaKalsi
NennaKalsi,
Onneksi tuli nyt ❣️ Kiitos ihanainen tästä kommentista 😍🙌🏼
nouw.com/nennakalsi