BACK IN BUSINESS

Hei taas ihan luvattoman pitkän ajan jälkeen!

Täällä kuitenkin nyt ollaan ja hyvillä mielin. Viimeiset kuukaudet ovat menneet täydessä blogihiljaisuudessa puhtaan kiireen ja stressin takia. Nyt on kuitenkin kesä aluillaan ja kalenteriin vapautuu paljon aikaa, kun kouluasiat eivät paina päälle samalla lailla, jonka takia haluan uudelleen aktivoitua blogin kanssa ja päästä taas postausten pariin useammin - sillä tätä on ollut oikeasti ikävä!

Lensin keskiviikkona Helsinkiin ja tällä kertaa täällä olisi tarkoitus olla lähemmäs kolme kuukautta! Eli niinkuin aiemmatkin kesät, niin tämäkin kuluu tutussa ja kauniissa kesä-Helsingissä. Lomailuksi tämä ei kuitenkaan pelkästään mene, sillä työni alkavat taas maanantaina ja pääsen "konttorirottailemaan" ihan täyden työviikon puitteissa pitkälti läpi kesän. Onneksi kuitenkin kaikki viikonloput ovat vapaita ja niille onkin tehty kovaa tahtia suunnitelmia... tiedossa on näillä näkymin ainakin pari matkaa Suomen ulkopuolelle, muutama road trip, mahdollisesti festarit, mökkireissu ja paljon paljon kaikkea muuta kivaa!

Tänään pääsin myös oikein kesäiseen tunnelmaan, kun kävin katsomassa Espalla Marimekon kesänäytöstä. Haluaisinkin jakaa sieltä teille kahdeksan suosikkiani:

1. Mustavalkoinen toimii aina asuissa ja sitä on turha kiistää tätä lookia katsoessa!

2. ...silti kesällä on kiva päästä leikittelemään väreillä ja minusta tämä all-green outfit oli aivan täydellinen tässä aurinkoisessa säässä Espalla! Olen myös huomannut kuinka omaankin vaatekaappiin tulee kesän myötä aina niin paljon väriä lisää.

3. Tämä mekko! Voitteko kuvitella mitään mukavempaa? Itselläni on kotona juuri tällainen pitkä maksimittainen sinivalkoraitainen Marimekon YÖPAITA ja ihan mahtavaa, että tässä mallistossa, on samalla idealla, mutta ihan arkikäyttöön tehty tällainen mekko!

4. Unikko-kuosia ei vain voi olla rakastamatta, tai en ainakaan minä! Vannon, että joka kerta, kun kesän aikana näen tämän takin jollain niin tulen kateellisena kuolaamaan perään hehe.

5. Äskeisen takin jatkoksi haluaisin listata tämänkin Unikko-kuosisen mekon. Se on jotenkin niin iätön ja mielestäni suomalaista suunnittelua parhaimillaan, vaikka erinäisiin kesäjuhliin - i h a n a.

6. Kaikki läheiseni tietävät, että minä olen mekkoihminen niin pitkälti kuin vain mahdollista, sen takia ei ihme, kun tämä kesäinen, elegantti ja tyttömäinen mekko nappasi huomioni!

7. Tämä paita yhdistettynä saman Pikku Vikuri-kuosin housuihin oli sellainen kokonaisuus mitä varmasti useampi näytöksessä himoitsi! Niin kaunis statement-asu, joka sopisi todella moneen tilanteeseen.

8. Viimeisenä, mutta ei tosiaan vähäisimpänä: näytöksen oma lempparini! Punaisella Iso Vikuri-kuosilla olevat housut ja takki - on omaan makuuni 100%:sti ja ilmestyy varmasti vielä moniin uniini kesän aikana...

Pääsittekö te näkemään Marimekon kesänäytöksen? Ja mikä näistä kahdeksasta asusta olisi teidän lempparinne?

Ihanaa viikkoa kaikille ja palataan toivottavasti pian

Nenna

Minut löytää myös täältä: Instagram & Facebook

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Jennavan
Jennavan,
NIIN kivoja ja inspiroivia kuvia!!!😍😍
nouw.com/jennavan
NennaKalsi
NennaKalsi,
Voi kiitos ihana!! 😍😘
nouw.com/nennakalsi