AJATUKSIA MATKAN JÄLKEEN

Hei!

Matkailu kyllä todellakin avartaa. Jotenkin on nyt taas reissun päällä huomannut sen kuinka matkoilla harvemmin enää ”pakenee” omaa elämäänsä, vaan ennemminkin siellä tuntuu kohtaavansa sen. Arjessa ainakin itselläni kiireen keskellä harvemmin on aikaa liiemmin pysähtyä pohtimaan omaa elämää sen syvällisemmin, mutta nyt taas reissussa sitä tuli ajateltua entistä enemmän.

Nähdäkseen lähelle on joskus mentävä kauas.

Thaimaassa tuli nähtyä paljon köyhyyttä ja se luonnollisesti herättää itsessä kiitollisuutta ja antaa perspektiiviä omille murheilleen. Myös meren aallokkoa katsoessa ja samalla omaa diipimpää spotifyn listaa kuunnellessa on aikaa oottaa hetki itselleen ja käsitellä asioita, jotka arjessa jäävät taka-alalle.

Kuvat puhuvat tietenkin puolestaan ja niistä näkeekin pitkälle reissun fiiliksen. Voin nyt kuitenkin tiivistää sen, että matka oli erittäin onnistunut. Itselläni oli hyvin vähän ennakko-odotuksia, jonka takia lähestulkoon kaikki oli kivempaa kuin osasin toivoa. Myös itse Thaimaa oli oikeastaan juuri sellainen kuin olin kuvitellut. Kontrasti rikkauden ja köyhyyden välillä näkyy kaikkialla. Hienoja 5 tähden hotelleja löytyy ympäriltä, mutta saman aikaisesti on myös nähtävissä paikallisten vaatimaton asutus ja elämä.

Hyvänä esimerkkinä se kuinka meidän hotellimme kuntosalilla oli kaksi työntekijää, joiden ainut tehtävä oli avata salille tulijoille ovi, jonka jälkeen he ojensivat vesipullon ja hikipyyhkeen. Myöskin kun joku urheilijoista oli juonut vesipullonsa tyhjäksi, he kävivät tuomassa uuden pullon treenin lomassa. Tämä tuntui itsestäni absurdilta, että tällaiseen työhön oli palkattu kaksi työntekijää koko päiväisesti, ja silti todennäköisesti nämä työntekijät ansaitsivat paremmin rahaa kuin, joku joka työskenteli jossain paikallisessa ravintolassa työntekijänä.

Vietimme matkan aikana hyvin paljon aikaa hotellilla, sillä päätarkoituksena oli kuitenkin vain rentoutua ja nauttia lämmöstä. Reissu oli kuitenkin suhteellisen lyhyt ja olimmekin Thaimaassa vain 8 päivää. Ehdin kuitenkin muutamana päivänä kierrellä hieman enemmän kaupungilla.

Asiat jotka eivät kuitenkaan somessa päässeet esille on mm. se kuinka aikaerorasitus sotki rytmiä perillä ja nyt, kun eilen palasin Aasiasta niin olen tänään voinut suhteellisen huonosti; minua on huimannut ja olen saanut kuumia aaltoja pitkin kehoani. Eli vaikka omalla kohdallani olen onnekas siitä, että unirytmin saan helposti kurottua oikeaan suuntaan (koska pääsen uneen aina niin helposti), niin se ei silti poista sitä tosi asiaa, että näinkin lyhyellä aikavälillä matkustaminen rasittaa kehoa, jonka takia se itsellänikin oireilee.

Toinen asia, jonka kohtasin oli se, että iltaisin Thaimaassa oli todella paljon hyttysiä ja selvisi, että olin allerginen näille paikallisille itkikoille. Minulle tuli jokaista pistosta kohden vähintään noin 3cm halkaisijaltaan oleva punainen ja turvoksissa oleva purema, joka kutisi aivan mielettömästi. Aloitin kuitenkin sitten reissussa syömään antihistamiinia tuplamäärät ja otin kortsonikuurin hoitaakseni puremia - mutta silti vieläkin niitä löytyy useita jaloista.

Tämäkin on kuitenkin tietenkin pieni ja inhimillinen seikka, ja olenkin iloinen, että esimerkiksi kukaan matkaseurastamme ei kärsinyt paikallisen ruoan/bakteerikannan takia, tai mistään vakavasta.

Lensin tänään kotiini Tukholmaan ja pakko myöntää, että tällä hetkellä tuntuu aivan mielettömän ihanalta maata omassa sängyssä - kaikista huikeista kokemuksista huolimatta mitä matkan varrella taas kertyi.

Koti on maailman paras paikka!

Tähän väliin myös mainittakoon, että juuri ennen reissua sain tietää, että onnistuin nappaamaan uuden asunnon, johon tulen muuttamaan seuraavan kuukauden aikana! En malta odottaa, vaikka itse pakaaminen ei taaskaan liiemmin huvittaisi..

Seuraava matka on kuitenkin tiedossa jo aivan pian - nimittäin suuntaan jälleen lentokentälle ensi viikon perjantaina! Silloin tiedossa on vajaan viikon mittainen matka Sveitsiin, jonne lähden isäni kanssa hänen ollessaan samalla myös työmatkalla siellä.

Nyt kuitenkin nautin seuraavasta neljästä päivästä erittäin paljon, ja siitä että pääsee vain viettämään edes hetken sitä tavallista kirjastoelämää/arkea. Sillä vaikka sitä aina yrittäisi itselle uskotella niin reissussa ei tietenkään saa opiskeltua niin hyvin kuin kotona ja se ”tavallinen arki” osaa mielestäni olla myös oikeasti aika kivaa.

Jet lagin takia taidankin jo melkein suunnata nyt iltatoimien pariin ja pian nukkumaan.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ♡

Nenna

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Roosa
,
Ihana <3 ja tervetuloa kotiin !!
NennaKalsi
NennaKalsi,
Kiitos ihana ❤️😚
nouw.com/nennakalsi
stylia
stylia,
Niin ihania kuvia, wau😍
nouw.com/stylia
NennaKalsi
NennaKalsi,
Voi kiitos paljon & ihanaa viikkoa sulle ❣️
nouw.com/nennakalsi
emiliaveronikan
emiliaveronikan,
Ihana reissupostaus, ja tosi kiva kun toit esille reissun ei-niin-hyviä puolia. Ihanaa arkista viikkoa sinne <3
nouw.com/emiliaveronikan
NennaKalsi
NennaKalsi,
Kiitos paljon Emilia & toivottavasti sulla on ollut mukava viikko ja tulossa pian jo kiva viikonloppu 😘
nouw.com/nennakalsi
stepstoselflove
stepstoselflove,
Voi että, kuulostaapa ihanalle reissulle<3 Ja niin kauniita kuviakin :-* Thaimaassa on kyllä toi varjopuoli, että elintasoerot näkyy niin selkeesti.. Kiva kun pääset taas pian reissuun<3
nouw.com/stepstoselflove
NennaKalsi
NennaKalsi,
Tuolla oli kyllä niin kuvauksellista kaikkialla ✨ vaikka juurikin olikin se karu ja rosoinen puoli myös esillä... Kiitos kommentista Emilia & ihanaa viikkoa sulle ❣️
nouw.com/nennakalsi