48 TUNTIA PARIISISSA

Bonjour!

Nyt on takana tasan 48tuntia Pariisissa! Huvittaa jopa kuinka lentoni laskeutui Pariisiin keskiviikkona 13:10 ja nyt matka jatkuu täältä junalla, joka lähtee kaksi vuorokautta myöhemmin 13:13.

Silti voin sanoa, että saatiin tästä lyhyestä ajasta kuitenkin niin paljon kuin mahdollista irti.

Tässä yläpuolella on kuvia meidä hotellilta, jonka nimi on Hyatt Regency Paris Etoile. Varmasti hienoin hotelli, jossa olen ikinä ollut, sillä maisemat olivat oikeasti aivan henkeä salpaavat. Ei harmittanut tällä kertaa viettää hieman ylimääräistä aikaa hotellilla, sillä tuota näkymää olisi voinnut oikeasti tuijotella loputtomiin.

Tässä yllä näkyy mun ensimmäisen päivän asu! Pidin siitä kovasti ja se sopi mielestäni hyvin matkustuspäivään ja oli kuitenkin ”Pariisi henkinen” jos näin voi sanoa.

Ensimmäisenä päivänä kävin kävelemässä hotellimme lähikatuja ja kävin myös Riemukaaren luona.

Rakastan aivan mielettömän paljon korkeita paikkoja, jonka takia voikin arvata kuinka onnessani olen täällä ollut, pilvenpiirtäjähotellissa ja näköalapaikoilla.

Olen ollut Pariisissa tosiaan vain kerran aiemmin ja omien laskelmieni mukaan se taisi sijottua aikaan, jolloin olin 5.luokalla. Joten voinkin myöntää, että lähes tulkoon kaikki tuli koettua aivan kuin ensimmäistä kertaa nyt. Eiffelistä minulla oli jonkinlainen muisto ensimmäiseltä kerralta, mutta sekin täytyi tietenkin kokea nyt uudelleen.

Näin pari päivää myöhemmin voin tosiaan todeta Pariisin vienneen sydämmeni. Miten voi olla, että suloisia kahviloita tulee kokoajan vastaan ja punakatoksisia ravintoloita löytyy useita kauniiden katujen varrelta. Kaikki alueet joilla kävimme oli kauniita ja todella sellaisia ’pariisilaisia’, mitä nyt olin pystynyt etukäteen haaveilemaan.

Tästä kuienkin vastakohtana ne alueet, joilla emme vieraileet. Kuten kaikissa suurissa kaupungeissa niin Pariisissakin on niitä hyviä ja huonoja alueita. Matkalla lentokentältä hotellille näin esimerkiksi useita kodittomia tien varsissa ja nyt kun tänään ajoimme kaupungin halki kohti rautatieasemaa, huomasi selkeästi mistä kohtaan alkoi huonompi/köyhempi alue. Tämä on tietenkin aina todella ikävää nähtävää, kun itse lomalla elää yltäkylläistä ja hulppeaa elämää.

Kiitollisena, onnellisena ja Pariisi-huumassa on nyt kuitenkin aika suunnata matka kohti uutta kohdetta.

Lontoo nähdään parin tunnin kuluttua!

Nenna

  • Travel

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Alisatalasma
Alisatalasma,
Aivan upeita kuvia!<3 Ai että kun nyt haluaisin matkustaa Pariisiin!
nouw.com/alisatalasma
NennaKalsi
NennaKalsi,
Kiitos 😍 Pariisi on kyllä aivan mielettömän ihana ja tää lokakuu ajankohtana oli ihan sika hyvä!
nouw.com/nennakalsi
Emmavilhelmiina
Emmavilhelmiina,
Ihania kuvia taas jälleen kerran 😊 <3 Mäkin olen ollut Pariisissa kaksi kertaa ja aiemman kerran juurikin 5. luokalla 😃
nouw.com/emmavilhelmiina
NennaKalsi
NennaKalsi,
Kiitos Emma!! Ja eikä vähänkö hauska, että sulla sama juttu 😄 molemmat siis tietäö nyt millaista Pariisi oli kokea uudestaan ja silti ”ensimmäistä kertaa” 😍😍
nouw.com/nennakalsi
SlowAndSimple
SlowAndSimple,
Kaikki Pariisikuvat aiheuttaa mulle ikävän tunteen vatsaan. Se on jostain syystä mun lempi kaupunki ja mä vaan haluaisin matkustaa sinne uudestaan niin pahasti, että mahaan sattuu 😃 Ihania kuvia ❤️
nouw.com/slowandsimple
NennaKalsi
NennaKalsi,
Ymmärrän kyllä todella hyvin miksi Pariisi on sun lemppari 😍 aivan mielettömän upea kaupunki ja niin paljon nähtävää ja koettavaa! Kiitos kommentista ☺️
nouw.com/nennakalsi
jennamiraa
jennamiraa,
Wautsi, mitä kuvia! Tosiaan itekin olen vieraillut Pariisissa 8. luokalla ja ikävöin kaupunkia niin paljon! Haluaisin käydä siellä uudestaan ja myöhemmin toteuttaa siellä tavoittelemaani uraa. Osaatko sä puhua ranskaa?
nouw.com/jennamiraa
NennaKalsi
NennaKalsi,
Vau sehän kuulostaisi aika hienolta! Olisi myös varmasti upeaa asua tosiaan Pariisissa ja oppia kaupunki aivan uudella tavalla 😍👌🏼 Itse en ranksaa osaa valitettavasti puhua, kuin nämä tavalliset kiitokset ja tervehdykset 😟 Kiitos Jenna tästä kommentista!
nouw.com/nennakalsi
emiliaveronikan
emiliaveronikan,
Voi vitsi mun matkustuskuume vaan kasvaa näiden kuvien myötä!
nouw.com/emiliaveronikan
NennaKalsi
NennaKalsi,
Itselläkin tulee, vaikka vain viikko mennyt reissusta... Se on vain, että kai matkailijan sydän ei saa koskaan tarpeeksi! <3 Kiitos tästä kommentista Emilia!
nouw.com/nennakalsi
jennamiraa
jennamiraa,
No niin olisi!
nouw.com/jennamiraa
stepstoselflove
stepstoselflove,
Ah, mikä onnellisuus mulle tuli tätä lukiessa. Pariisi on niin ihana <3 Ja niin oot kyllä säkin :-* Niin upea Pariisitar kaikissa kuvissa!<3
nouw.com/stepstoselflove
NennaKalsi
NennaKalsi,
Voi kiitos super paljon! Tää kommentti sai kyllä hymyn huulille ihana <3
nouw.com/nennakalsi