Onko luonnonmukainen aina parempi?

Aivan ensimmäiseksi haluan sanoa, että mielestäni on todella hyvä, että hevosen lajityypilliseen käyttäytymiseen ja luonnonmukaisiin olosuhteisiin on alettu kiinnittää enenevässä määrin huomiota. Itse pidän esimerkiksi äärimmäisen tärkeänä sitä, että hevoseni saa nauttia riittävästä tarha-ajasta, lajitovereiden seurasta ja usein syötetystä ja riittävän suuresta määrästä korsirehua. Toisaalta eivät minunkaan hevoseni olosuhteet ole niin luonnonmukaiset kuin voisi olla. Se ei elä lauman kanssa pihatossa keskellä suurta laiduntarhaa ilman loimea vapaalla heinällä. Se syö teollista rehua, eikä etsi itselleen yrttejä ja kasveja luonnosta ravinnoksi. Se ei kulje kengättä, sitä raspataan, rokotetaan ja herra ties ratsastetaan sen terveenä ollessa. Missä siis menee se raja, jossa luonnonmukaisuus ja lajityypillisyys on riittävää? Entä milloin se menee överiksi? Mitkä ovat juuri ne oikeat olosuhteet, joissa hevonen on onnellisimmillaan?



Jos aletaan miettiä hevosen "luonnollista" olotilaa ja lajityypillistä käyttäytymistä perinpohjaisesti, voidaan todeta, ettei aroilla elävä vilihevonen kehittynyt evolutiivisesti ratsuksi. Hevonen ei siis kaipaa ihmistä selkäänsä, eikä kärsi ratsastamattomuudesta samalla lailla kuin vaikka lajitovereiden puutteesta, jos sillä vain on mahdollisuus liikkua vapaasti vaikkapa laitumella ja perustarpeet ovat kunnossa. Vaikka nykyhevonen on jalostettu hyvinkin kauaksi tästä muinaisesta keski-aasian sitkeästä selviytyjästä, on ratsastaminen, ajaminen ja kaikenlainen käsittely aina kompromissi hevosen luonnollista ja lajityypillistä tilaa puritanistisesti ajatellen. Jos hevonen eläisi täysin luonnontilassaan, se keskittyisi suurimman osan ajasta ruoanhankintaan, kamppailisi aroilla vähistä resursseista, pakenisi petoja ja jäisi niiden hampaisiin ollessaan vanha, heikko tai vahingoittunut. Ei olisi eläinlääkäreitä joka nurkan takana antamassa antibiootteja tulehduksiin tai plasmahoitoa jännevammaan. Kukaan ei pukisi loimea kun tuulee ja sataa ja vain vahvimmat selviytyisivät. On varmaan sanomattakin selvää, että aivan näin ekstriimin luomuun menoon ei toivottavasti yksikään hevosenomistaja tähtää, tai voi samantien vapauttaa lemmikkinsä kehä kolmosen ulkopuolella metsään ja katsoa miten se pärjää.



Toinen ääripää on se kuuluisa kouluratsu, joka viettää koko päivän sisällä omassa karsinassaan sisäloimen ja sisäsuojien kanssa. Se syö kaiken rehunsa myslinä tai pellettinä, ei pääse edes haistamaan toista hevostai ettei nyt vain sattuisi mitään, ja se otetaan tunniksi päivässä treeniin paketoituna pinteleihin ja blingblingiin. Tämäkin mielikuva herättää varmasti monessa kylmiä väreitä ja ajatuksen "voi hevos parka". Vaikka nämä edellämainitut esimerkit ovat pitkälti liioiteltuja, on havaittavissa, että tietyt ihmisryhmät kallistuvat enemmän toiselle ja toiset toiselle puolelle. Usein saattaa olla, että kyseisissä "jengeissä" ollaan myös hyvin varmoja siitä, että se oma toimintatapa on ainoa oikea ja toiset ovat joko luomuhippejä tai eläinrääkkääjiä. No kumpi puoli sitten on oikeassa? Itse olen kallistunut ajattelemaan, että mitäpä jos sitä ainoaa oikeaa toimintatapaa ei olekaan, tai mitä jos se on aina tapauskohtainen?



Muistan vuosia sitten erään tallinvaihdoksen yhteydessä, kun aloin muutaman viikon jälkeen uudessa paikassa saada eräältä henkilöltä palautetta siitä, että hevoselleni tekisi hyvää olla laitumella, ja ihmeteltiin miksi ihmeessä en laita sitä laitsalle muiden kanssa. Henkilöllä ei ollut mitään tietoa taustoistamme, mutta hänellä oli vuosien kokemus hevosista ja omista kylmäverisistään, jotka pärjäsivät hyvin ulkona vaikkapa ilman loimea pakkasella. Ihmettelin vähän tätä muiden asioihin puuttumista, kunnes ymmärsin miltä touhuni hänen silmissään pakosti näyttää: nuori wannabe -koulutuupparityttö uuden hevosen kanssa, hevonen seisoo tarhassa yksin kun muut nauttivat laitsasta, on pinteleitä ja kylmällä säällä sisäloimia ja mitähän vielä. Eli pahiman luokan kuplamuoviinpakkajaprinsessa, joka ei tajua hevosen parasta tai luonnollisten olojen tärkeyttä. Ymmärsin, että kyseinen hekilö ajatteli vain hevoseni parasta, ja selvästi halusi auttaa, vaikkakin hänen omat hevosensa ja taustansa olivat hyvin erilaisia kuin minun. Homma ratkesi sitten täydessä yhteisymmärryksessä sillä, kun kerroin että hevonen ei ollut minulle uusi tuttavuus, vaan olin omistanut sen jo monta vuotta, sitä oli kokeiltu laitumelle pitkiä pätkiä useaan otteeseen, mutta se vain juoksi, stressasi ja laihtui siellä syömisen ja rentoutumisen sijaan. Hevonen oli yksin, sillä tarhakaveria ei oltu vielä uudelta tallilta löydetty, mutta sellainen oli hakusessa. Ymmärsin kyllä täysin ajatuksen laitumella olon etujen taustalla, mutta tässä meidän tapauksessa se vain ei ollut hevoselle järkevä vaihtoehto.



Nykyäänhän Eevillä on cushingintauti, joka nostaa kaviokuumeriskiä senverran, ettei kokopäiväinen laiduntaminen ole sille tämänkään takia mahdollista. Tästä huolimattakin tiedän, ettei hevoseni nauttisi esimerkiksi pihattoelämästä tai ympärivuorokautisesta laitumella olosta. Sillä on ollut aikanaan mm. iso laiduntarha ympäri vuoden, jonka portille se tamppasi talvella postimerkin kokoisen alueen, jossa se seisoi. Se ei suostunut menemään hankeen, ei, vaikka heitin sille sinne heiniä ja havuja houkuttimeksi. Kerran se yritti, mutta totesi että "hyi" ja loikki äkkiä takaisin postimerkkiinsä. Eevi on ollut myös pienessä laumassa metsätarhassa, jossa se seisoi surullisen näköisenä mudassa, eikä se päässyt kunnolla syömään, koska se ei uskaltanut ylittää pienenpientä ojaa joka erotti sen heinistä. Erään kesän laidunkokeilun jälkeen hevonen oli laihempi kuin koskaan ja sai mahahaavan vahdittuaan laidunkavereita herkeämättä koko ajan. Eevi on myös sateella välittömästi pää alhaalla ja korvat niskassa, värjötellen loimista huolimatta tarhassa surkean ja laiminlyödyn näköisenä. Hevoseni on siis mitä ilmeisimmin hieman prinsessa, ja vaikka mä kuinka itse ymmärtäisin mikä on hevoselle luonnonmukaista, mä en voi pakottaa mun hevosta nauttimaan niistä asioista, koska "tämä kuuluu sun lajityypilliseen käyttäytymiseen." Olen siis sitä mieltä, että hevosen olot ja niiden luonnonmukaisuuden aste tulee määrittää sen hevosen itsensä mukaan, varmistaen mahdollisimman hyvä vointi kyseiselle yksilölle, eikä minkään ulkoisen periaatteen perusteella. Vaikka mun hevonen vaatii ehkä hieman citymmät ja inhimillistetymmät olosuhteet ollakseen tyytyväinen, en silti pakottaisi ketään pukemaan täydessä karvassa olevalle issikalleen ulos kolmea loimea ja kieltäisi laittamalla yöksi laitumelle.


Olen siis sitä mieltä, että hevosen pidossa ei ole karkeita ääripäitä ja suoranaisia eläinsuojelurikkomuksia lukuunottamatta oikeaa ja väärää, vaan jokaista hevosta tulee kohdella yksilönä ja olosuhteet katsoa sen mukaan. Toki lajityypillisen käytöksen mahdollistaminen, perustarpeiden täyttäminen ja luonnonmukaisuus on hyvästä niin pitkälle kuin mahdollista, mutta luomu vain luomun takia ei ole mielestäni hyvä asia, mikäli se ei enää palvele evosen hyvinvointia vaan omistajansa ideologiaa. Sama pätee tottakai myös toiseen suuntaan hevosen ylenmääräiseen suojeluun ja normaalin elämän rajoittamiseen vaikkapa loukkaantumisen ja arvon menettämisen pelossa. Mun oma nyrkkisääntö onkin, että vaikka jollain olisi hyvinkin eri näkemys hevosen pidosta kuin mulla ja asiat toteutettaisiin hyvin eri mallilla, niin kauan kun hevosella on hyvä olla niin live and let live!

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Piia,
Tosi hyviä pointteja! Vaikka itse taas edustan sitä pihattoääripäätä kylmänkestävän, laumassa viihtyvän ponini kanssa, kannatan itsekin sitä, että aina mentäisiin hevosen mukaan. Jos ponini hyvinvointi sitä edellyttäisi, siirtäisin sen silmänräpäyksessä pihatosta toisenlaisiin oloihin vaikka yksin tarhaamaan. Laidunlauden välttäisin kokonaan, jos voisin. 😀
Olisipa hevosmaailmassa enemmänkin sellaista avarakatseisuutta kuin tästä kirjoituksestasi huokui! Liian usein keskustelu varsinkin netissä ajautuu just siihen kahtiajakoon, että hevonen joko "seisoo mudassa jossain pressukatoksen alla" tai "seisoo yksin loimikasan alla postimerkissä". Niiden ääripäiden väliin mahtuu kuitenkin hevosharrastuksen koko kirjo, ja ennen kaikkea hyvinvoivia hevosia monissa eri olosuhteissa!
kolmasponi.fi
MummeliJaMä
MummeliJaMä,
No nimenomaan! Juuri tämä joko- tai -ajattelu itseänikin välillä ärsyttää, niitä erilaisia toimivia hevosenpitotapoja ja "harmaan sävyjä" kun tänne hevosmaailmaan mahtuu niin paljon. Ja olen aivan varma, että iso osa hevosista olisi äärimmäisen tyytyväinen noin kivoissa luonnollisissa oloissa, kuin missä teidän poni saa asustella. Tämä meikäläisen rouva herkkähipiä sen sijaan ei ole ikinä ihan sisäistänyt miten hevosen kuuluisi toimia ja selvitä elossa yhtään ruraalimmissa oloissa, mutta suotakoon se hänelle 😃
nouw.com/mummelijamä
Pallurablogi,
Hyvä teksti! Mä olen sellainen semisti ituhippu luomuilija, mutta kuitenkin pohjimmiltani kermaperse. Pyrin järjestämään Palluralle mahdollisimman lajityypilliset olot, mutta pidän mielessä kuitenkin sen, että myös minun pitää nauttia tästä harrastuksesta. Ja toki sekin rajoittaa Palluran oloja että se asuu toisen ihmisen tallissa eikä minun omassani, joten en aina voi tehdä niin kuin haluaisin.
pallurablogi.blogspot.com
MummeliJaMä
MummeliJaMä,
Joo tämä on myös usein sellainen ikävä rajoittava tekijä, että ellei ne hepat ole omassa pihassa niin muiden ehdoillahan sitä vähän mennään. Tuo Palluran laumameininki vaikutti kyllä teidän viime postauksen perusteella niin ihanalta! 😊
nouw.com/mummelijamä