Klinikkapäivän lopputulos

Eilen oli se päivä, jota jännitin ja stressasin jo pitkään etukäteen: klinikkapäivä. En nukkunut kunnolla varmaan viikkoon ja nappailin närästyslääkkeitä kaksin käsin, sillä olin aikalailla valmistautunut pahimpaan. Meillehän oli varattu aika Kangasalalle lokakuun loppuun, mutta oikean etusen turvottelu oli senverran hälyyttävää, että päädyttiin varaamaan uusi aika jo aiemmin Viikkiin. Kaikenkaikkiaan tilanne näyttin mun silmään lähtökohtaisesti huonolta: epämääräinen ontuminen vasemmassa takasessa, joka saattaa johtua nivelten kulumisesta, ja siihen päälle potentiaalinen oikean etusen jännevamma, joka on syntynyt vaikka hevosella ei ole yli kuukauteen edes treenattu...



Klinikka-aamuna lähdettiin liikkeelle aikaisin, sillä aika oli heti klo 10 aamulla. Tutkimus alkoi sillä, että eläinlääkäri ja kandit kokeilivat käsin Eevistä joka paikan läpi ja tamma koki selvästi olonsa äärimmäisen tärkeäksi kun kolme ihmistä hyöri ympärillä ja ell vielä opasti kandeille mihin on hyvä kiinniittää huomiota hevosen kunnossa. Eevi reagoi voimakkaasti oikean etusen tutkimukseen ja kuulutuaan miten Eevin takajalkojen nivelet naksuvat ja tunnusteltuaan ne eläinlääkäri kysyi heti varovasti mitkä mun odotukset tältä reissulta ovat ja mitä toivoisin voivani vielä tehdä tämän hevosen kanssa. No, ihan realistisin, eikä niin ruusuisin odotuksinhan sinne oli lähdetty.


Röntgenmuotia. Ja Eevi hyvissä.

Seuraavaksi siirryttiin ortopedin luo, joka aloitti myös tunnustelemalla ja sitten katsomalla hevosta liikkeessä. Käveltiin ympyrällä, ravattiin suoralla, käveltiin suoralla, ravattiin ympyrällä. Vaikka vasemman takasen ontuma oli eläinlääkärinkin mielestä ollut kotona varsin selkeä, tsemppasi Eevi jännittyneenä uudessa paikassa senverran että epäpuhtautta oli paljon vaikeampi havaita klinikalla. Sen lisäksi oikean etusen ontuma oli niin suuri ja selkeä, että se peitti aikalailla alleen kaiken muun. Ortopedi sanoi, että taivtuskokeita ei kannata alkaa tässä vaiheessa tekemään ,ettei aiheuteta lisävahinkoa oikealle etuselle. Hänestä molemmat takaset olivat hieman epämääräisen näköiset, mutta vian paikallistaminen olisi vaatinut lisää juoksuttamista, mikä ei tässä tilanteessa ollut järkevä vaihtoehto. Niinpä keskityttiin oikean etusen tutkimiseen ja päätettiin ottaa takasista vain kinner- ja takapolvikuvat.



Oikea etunen ultrattiin ja eihän sieltä mitään mukavaa löytynyt. Lopulliseksi diagnoosiksi saatiin oej syväkoukistajan tukisiteen vakava vaurio ja syväkoukistajajänteen lievä vaurio, joiden kuntoutuminen on ell mukaan hevosen iän huomioiden jokseenkin kyseenalaista. Koska hevonen on jo 20v, ei kudos uusiudu enää samalla tavalla kuin nuorella, ja meille sanottiin suoraan, että ennuste on huono. Ortopedi suositteli kuitenkin viemään hevosen vielä kotiin ja odottamaan 3kk, jonka jälkeen jalka kontrolloidaan ja katsotaan onko mitään paranemista lähtenyt tapahtumaan. Parhaassakin tapauksessa vaurion kuntouttamiseen menee varmasti 6-12kk ja meitä kehotettiin miettimään seuraavaa klinikkakäyntiä varten mummohepan vaihtoehdot läpi. Sen sijaan röntgenkuvat takajaloista olivat maailman kahdeksas ihme: kintereet ja takapolvet olivat todella siistit! Eläinlääkäri sanoi, että kuvissa oli vain pienenpieniä muutoksia, suurimmassa osassa ei mitään, mikä on tämänikäiselle hevoselle todella hyvä tilanne.


Klippausurakkaa parin päivän takaa, ja tämä kipakka sh-welsh-risteytys on pitänyt mut kiireisenä viimeviikon.

No, seuraavat kolme kuukautta näyttävät jokseenkin ankeilta, mutta olo on siinämielessä helpottunut, että nyt on selvää mitä lähdetään tekemään: kävelyä pienissä pätkissä kovalla alustalla, kylmäystä, odotusta ja toivomista. Tehdään parhaamme euraavaan klinikkareissuun asti ja jos se ei riitä, on vain hyväksyttävä tosiasiat. Nyt on kuitenkaan turha miettiä muuta kuin muorin oej:n kuntoutusta, tai sen pidemmälle kuin seuraavaa kolmea kuukautta. Takapään ontumiseen ei vieläkään saatu vastausta, mutta on sentään selvää, että ongelma on nyt jossain ylempänä lanneselässä. Lanneselän piikitykseen ei nyt kannata lähteä, ennenkuin oikean etusen kohtalo selviää, ja voi olla että lepo itsessään auttaa mikäli kyseessä on jonkinlainen rasitus/tulehdustila. Jos etunen saadaan kuntoon ja takapää oireilee edelleen, tai tilanne jotenkin pahenee, niin toki tätä asiaa lähdetään tutkimaan sitten lisää.



Tietysti mua huolestuttaa jonkinverran myös hevosvanhuksen yleiskunto seuraavan kolmenkuukauden aikana. Ei ole ihan simppeliä yrittää pitää 20v rouvaa notkeana ja lihaksessa kun muuta ei pysty tekemään kuin kävelemään. Oikeastaan se on aika mahdotonta. Mikäli jalka siis paranisikin, ollaan parhaassakin tapauksessa varmasti erittäin haastavan kuntoutusurakan edessä 3kk päästä. Yritän nyt käyttää kaikki mahdolliset jumppapoppakonstit, infrapunat ja back on trackit, jotta vanhus pysyisi edes auttavassa kunnossa seuraavaan klinikkakäyntiin asti. Luojan kiitos ensiviikolla on kaikennäköistä HIHSiä ja muutamia kivoja hevosteluja jo bookattuna, ettei mene ihan Eevin kohtalon märehtimiseksi tämä homma. Nyt vaan eteenpäin, sanoi mummoheppa lumessa, me ei olla vielä luovutettu, joten stay tuned!

Tykkää-merkinnät

Kommentit