Kaikki mulle heti tänne nyt!

Ratsastuksessa kehitys on usein suhteellisen hidasta muihin lajeihin verrattuna. Sekä ratsastajan että hevosen on opittava lukemattomien toistojen avulla suorittamaan asiat teknisesti oikein ja hevoselle täytyy kehittää vielä oikeanlaiseen liikkumiseen vaadittava lihasvoimakin. Kehitys tapahtuu aaltoillen, kaksi askelta eteen ja yksi taakse, ja ratsastajalta vaaditaan melkoisen paljon kärsivällisyyttä, jotta jaksaa sinnikkäästi vuosien ajan harjoittaa itseään ja hevostaan kohti parempia suorituksia. Mä olen pitänyt itseäni suhteellisen kärsivällisenä ihmisenä. Mikäs tässä kotona kaikessa rauhassa treenatessa, kun mitään aikataulupaineita ei ole mihinkään suuntaan? En tiedä oliko syynä nuo Eevin keväiset sairastelut vai mikä, mutta jotenkin huomaamatta mulle onkin hiipinyt mieleen sellaisia ajatuksia, että pikkuhiljaa takaseinä alkaa häämöttää ja tässä pitää nyt äkkiä keretä opettelemaan vielä mahdollisimman paljon, ennenkuin mun rakas ratsureima siirtyy täysin oloneuvokseksi, saati pilvenreunalle. Salakavalasti mun "kyllä tässä ehtii" ja "meillähän on koko loppuelämä aikaa" -mielialaan on hiipinyt säröjä, sellaista orastavaa hätää siitä, että aika loppuu kesken ja pitää keretä tehdä vielä mahdollisimman paljon kun hevonenkin on jo näin iäkäs.


(Kuvituksena muutamia julkaisematta jääneitä kisakuvia keväältä tutun ponilla Edillä.)


No tämä pienoinen kiire ja ahdistushan sitten konkretisoitui tänään Eevin kanssa valmennuksessa. Tamma on tuntunut nyt viimeajat aika hyvältä, ja ollaan työskennelty paljon laukanvaihtojen kanssa. Viimeviikolla tehtiin tehtävää, jossa tehtiin pitkälle sivulle kaksi vaihtoa, ensin myötälaukasta vastalaukkaan ja takaisin myötälaukkaan, ja yritettiin pitää vaihdot mahdollisimman laadukkaina ja hevonen kuuliaisena ja rentona. Eevillä on ollut taipumusta ottaa vaihdoista hieman kieppiä, ja olin onneni kukkuloilla, kun tehtävä sujuikin odotuksia paremmin ja rouva pysyi hyvin avuilla läpi tehtävän ja saatiin nättejä vaihtoja aikaan. Kiva homma sinänsä, mutta kelataanpa sitten tähän viikkoon ja tämän aamun valmennukseen. Jatkoimme samalla teemalla ja koska tamma tuntui selkään tosi hyvältä ja yksittäiset vaihdot tulivat lävistäjillä kivasti, alkoi kuskille iskeä pieni ahneus. Opekin sanoi, että jos menee hyvin, yritetään tehdä kolme vaihtoa pitkillä sivuilla, ja meitsin päässä alkoi piipittää joku ääni että nyt pitää kyllä äkkiä saada nää vaihdot hyviksi että ehditään ehkä vielä vähän sarjojakin joskus opettelemaan ennenkuin aika loppuu ja ja ja...



No. Jotenkin siinä tehtävän tuoksinnassa en sitten oikein saanut suhteellisen reippaan tammani kanssa puolipidätteitä oikeasti takasiin saakka, heppa vain vyöryi mun käsien läpi ja vaihdot oli joko epäpuhtaita, avun jäljessä tai niitä ei tullut ollenkaan. Yritin siinä sitten pidellä ohjista että hei mä oon täällä kyydissä ja sun pitää ottaa se paino takasille ja keskittyä tähän tehtävään ja tehdä niitä vaihtoja kun jo viimeviikollakin tää meni niin hyvin että nyt pitäis kyllä molempien oikeesti osata jo! Mulla meinasi itsellä iskeä stressi, hevonen ei ymmärtänyt mitä mä halusin ja ajauduin lopulta sähläämään niin, että en ollut enää edes varma missä laukassa milloinkin oltiin. Sen sijaan, että olisin nollannut tilanteen ottamalla hevosen käyntiin ja järkkäämällä omat raajani ja aivoni, jäin sinne laukkaan vain kyytiin sähläämään ja häseltämään yhä enenevässä määrin hämmentyneen hevoseni selässä. Aivot sanoi lähinnä "kyllä tän pitäis nyt onnistua jo ja vähintäänkin ne kolme vaihtoa uralla sujua leikiten, nyt on hei kiire opetella kaikki maailman temput ennenkuin ollaan molemmat montussa" sen sijaan että olisin miettinyt vaikka tehtävän kannalta todennäköisesti oleellisempaa "puolipidäte, pohje, vaihto"...



Lopulta valmentaja vihelsi pelin onneksi poikki, käski ottaa käytiin ja kysyi, että miten mä luulen että se hevonen voi vaihtaa kun ei mulla ole edes jalat oikeinpäin siellä, eikä puolipidätteet mene läpi. Omat aivot olivat ihan tiltissä ja vasta tässä kohtaa heräsin ja havahduin siihen, että enhän mä enää ollut henkisesti itsekään koko tehtävässä mukana ollenkaan, mietin vain sitä että mielellään olisi pitänyt osata ykköset eilen ja kolmoset oikeestaan viimeviikolla. Hetki vedettiin tamman kanssa happea ja mietin että mitäpäs jos en nyt menisi taas näin paljon asioiden edelle ja keskittyisin vaikka ihan siihen mitä ollaan juuri nyt tekemässä, eli kaksi laadukasta ja rentoa vaihtoa uralla, ei yhtään mitään sen ihmeellisempää...



Kukaan ei varmaan ole yllättynyt, että kun rauhoituin, huolehdin, että sain puolipidätteen läpi ja ajoitin avut oikein enkä roikkunut ohjissa niin tadaa, se hevonenhan teki ne kaksi vaihtoa uralla ihan ongelmitta molempiin kierroksiin. Valkkukin totesi, ettei hän olettanutkaan tämän tehtävän uppoovan heti kuin veitsi voihin, ja mua ehkä vähän nolotti. Mulla oli ollut niin kiire jo päästä eteenpäin ja seuraavaan vaiheeseen, että olin unohtanut kokonaan ratsastaa tässä ja nyt ja tehdä ne tällä hetkellä relevantit asiat kunnolla.



Ei päästy tänään tekemään niitä kolmea vaihtoa per pitkä sivu, mutta sen sijaan mä opin jotain ihan muuta. Tai oikeastaan sain napakan muistutuksen siitä, että kiirehtimällä ei tule kuin... no kyllä te tiedätte. Eli kiire ei ole mihinkään, aika ei maailmasta lopu, ja mulla on suurella todennäköisyydellä vielä aikalailla 50 vuotta aikaa kun pystyn jotenkuten ratsailla keikkumaan. Eli kyllä mä ehdin opetella. Jos en tämän hevosen kanssa, niin joskus jonkun seuraavan. Ja vaikka jossain joku tiimalasi valuisikin mun kohdalla sellaista tahtia, että en saisi ratsastaa elämästäni enää kuin vaikka yhden kuukauden, niin ei se asioiden ahnehtiminen ja hätiköinti auttaisi siinä kohtaa yhtään mitään. Hommat on opeteltava sitä tahtia kuin ne oikeasti ehtii sisäistää ja jos ei jotain ehdi elämänsä aikana ikinä suorittaa, niin sille ei voi oikeasti mitään. Koska hevosten kanssa kiirehtimällä ei kyllä saavuta mitään muuta kuin ongelmia. Tärkeintä on antaa itselle ja ratsulleen se aika, mikä itse kullakin asioiden opetteluun menee, ja tehdä ne tämänhetkiset hommat kunnolla. Se on nimittäin ratsastuksessa ihan varmaa, että sinne "maaliin" minne kiirehtii ei sillä kiirehtimisellä tule ikinä pääsemään, jos nykyhetkessä hommat tulee sen kiireen takia hutiloitua.

Kaikki kuvat Kirsi Helenius

Tykkää-merkinnät

Kommentit