Ihmeiden aika ei ole ohi!

Tänään se oli, mun kauan odottama ja pelkäämä päivä, eli Eevin kontrollikäynti Viikin yliopistollisessa eläinsairaalassa. En nukkunut edeltävänä yönä montaakaan silmäystä, ja matkaan lähdettiin hyvinkin jännittyneillä fiiliksillä. Oikeastaan olimme kaikki aika varmoja, että tämä olisi Eevin viimeinen reissu. Hassua miten sitä muka miettii järjellä kaikki vaihtoehdot läpi ja valmistautuu kuukausien ajan pahimpaan, mutta sitten kun se itse päivä, jolloin ajatus rakkaan hevosystävän päästämisestä vihreämmille laitumille realisoituu, ei siihen olekaan yhtään sen valmiimpi kuin jos kaikki tulisi eteen yhtäkkiä. Eevi meni tuttuun tapaansa puolijuoksua koppiin luullen varmaan taas pääsevänsä johonkin siistiin paikkaan. Jotenkin vähän masentavaa kun toinen oli niin innoissaan lähdössä reissulle jonka ennuste oli näinkin heikko.

Vielä mennään vanhoilla kuvilla (kansion "jotain löllöilyverkkaa" v.m.2015 -kätköistä), mutta uusia onneksi saadaan jo pian ;)


Klinikalla aloitettiin katsomalla ontuuko hevonen liikkeessä, jonka jälkeen edessä oli oikean etusen ultraus. En oikeastaan tiennyt kumpi lopputulos olisi huonompi: selkeä lausunto, ettei paranemista olisi tapahtunut, jolloin päätös hevosen lopettamisesta olisi yksiselitteinen, vai epämääräinen arvio siitä, että jonkinlaista kehitystä olisi ehkä havaittavissa, muttei voitaisi olla kovin toiveikkaita jalan kuntoutumisesta, jolloin epävarmuus ja huoli tulevasta vain jatkuisivat. Kaikkien yllätykseksi jänteessä oli kuitenkin tapahtunut selkeää paranemista. Ilmeisesti Eevin vanhoissa kudoksissa on vielä potkua, sillä repeämä oli pienentynyt merkitsevästi, jalassa ei ollut enää palpaatioarkuutta ja lämpöilykin oli kadonnut. Juoksutuksen ja ultrauksen jälkeen eläinlääkäri jopa uskalsi esittää arvion siitä, että Eevin kuntoutuminen ratsukäyttöön olisikin mahdollista!



Olin tuloksesta todellakin iloisesti yllättynyt, mutta en aivan vielä helpottunut. Olimme jo etukäteen päättäneet, että mikäli oikean etusen osalta on vielä toivoa, ultrataan klinikalla ollessa samalla kertaa SI-nivel. Olin jo pidempään pelännyt SI-alueen vaivoja syyksi Eevin takaosan ongelmiin, ja jännevamman kuntouttaminen etujalassa olisi varmasti melko mahdoton tehtävä, jos takapää olisi rikki eikä sille voisi näinollen varata painoa liikutuksessa. Olin jotenkin aivan varma, että kun etujalan ennuste olikin näin yllättävän hyvä, olisi SI-ultrassa meitä odottamassa jokin kamala pommi. Tai ainakin jotakin pikku kulumaa, joka jäisi vähintäänkin kalvamaan omassa takaraivossa siinä kohtaa kun hevosta pitäisi alkaa liikuttaa enemmän ja kokoamaan etujalkojen säästämiseksi. SI-ultran tulos oli kuitenkin päivän toinen lottovoitto, sillä eläinlääkäri ei kyennyt havaitsemaan siellä mitään ongelmaa. Yhtäkkiä mun olo olikin aika toiveikas. Mitäpäs jos tästäkin kaikesta vielä selvitäänkin!?



Tuntuu että olen vieläkin vasta tämän kaiken informaation sulatteluprosessin keskellä. Että ihan oikeasti mun hevosessa ei taida olla mitään muuta ortopedista vikaa kuin tuo oikean etusen jännevamma ja sekin, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, on lähtenyt paranemaan odotukset ylittäen. Edelliskerralla klinikallahan kuvattiin takapolvet ja kintereet, jotka olivat pitkälti puhtaat/ei ollut kuin pienenpieniä muutoksia, eli 21v hevoselle erinomainen tilanne. Tällä reissulla nuo kintereet piikitettiin nyt vielä kaiken varalta, jotta Eevin olisi jatkossa mahdollisimman helppoa käyttää takasia ja saataisiin näin toivottavasti minimoitua kuormitusta etusilta. Herkkänä hevosena Eevi kun saattaa reagoida jo aivan pieniin muutoksiin nivelissä, emmekä halunneet takajalkojen vaivojen heijastuvan yhtään tuonne paranemisprosessissa olevaan etupäähän. Yllättävän vanhaksi tämäkin karvahirviö on pötkinyt ilman että sitä on koskaan aiemmin piikitelty mihinkään, ainakaan viimeisen 10 vuoden aikana mulla ollessaan.



Tällä hetkellä olo on aivan sanoinkuvaamattoman helpottunut. Eevistä luopuminen olisi ehkä avannut mulle sellaisia taloudellisia mahdollisuuksia ja ovia, joissa olisin päässyt treenaamaan täysipainoisemmin ja kisailemaankin, mutta kaikilla meidän yhteisillä vuosilla ja tämän hevosen kultaisella luonteella on mulle niin paljon painoarvoa, etten olisi ollut vielä yhtään valmis luopumaan siitä. Tällainen hevonen tulee kuitenkin vastaan vain kerran elämässä. Nyt lähdetään kuntoutuksen kanssa liikkeelle erittäin varovasti ja pikkuhiljaa. Aikahan sen lopulta vasta näyttää millaiseen kuntoon ja käyttöön Eevi tästä toipuu, mutta edellytykset palata eläkekouluratsun hommiin ovat olemassa. Tie takaisin hyvään kuntoon tulee olemaan pitkä ja kivinen, mutta oikeastaan mä odotan sitä prosessia innolla! <3

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Milla,
Todella ihania uutisia, jes!! ♥
karkkkipaiva.blogspot.com/
MummeliJaMä
MummeliJaMä,
No eikö, oon leijunut ihan pilvilinnoissa monta päivää!
nouw.com/mummelijamä