Perjantaina laitoin Panskun liinan päähän ja ravipuomit viuhkaksi sille eteen. Ajattelin että tällainen selkäjumppa tekisi hyvää vapaapäivän jäljiltä ennenkuin kiipeän taas itse kyytiin. Alkuun tamma näytti hieman jäykältä ja lähti hyvinkin pienellä ravilla liikkeelle, mutta vertyi hyvin ja lähti venyttämään ravipuomeille todella hienosti. Eevin kanssa palattiin taas selästä käsin tehtäviin treenailuihin käyntipuomien, väistättelyjen yms. kera. Eevi oli erittäin pirteänä ja jos askellaji olisi ollut mikä tahansa muu kuin käynti, voin luvata että muutamat komeat lähdöt olisi saatu aikaan... Onneksi muori pysyi kuitenkin ihan lapasessa ja saatiin hyödynnettyä pakkasenergiaa meidän hommiin eikä riehumiseen. Tuntuu että Eevin liikkuvuus ja ratsastettavuus on parantunut selkeästi jo viikon jumppailujen avulla. Tuota eroa ei varmastikaan ulospäin mitenkään huomaa, mutta kun itse vertaa sitä perstuntumaa ensimmäisestä ratsastuskerrastamme näihin viimeisiin, on fiilis jo ihan eri.
Lauantaina kiipesin taas Pandoran selkään, tällä kertaa lampaankarvasatulalla. Halusimme testata voisiko laukan vaikeus johtua satulasta, sillä tamman laukka oli kuulemma ollut hieman haastava keskiviikona hypätessäkin. Itse vähän mietin että mitenköhän pystyn keikkumaan kyydissä, sillä Pansku on aika isoravinen ja kookas hevonen. P yllätti kuitenkin positiivisesti ja oli karvasatulalla todella rento ja kiva ratsastaa ja kun selkä lähti toimimaan, oli ravikin yllättävän pehmeää olla kyydissä. Kaikista positiivisin yllätys oli kuitenkin laukka, joka rullasi ihan selvällä erolla aiempaan ja tamma vaikutti todella paljon tyytyväisemmältä kuin hetkeen tässä askellajissa. Ei tehty mitään superhikitreeniä, lähinnä nautittiin rennosta fiiliksestä ja siitä että tamma liikkui nyt tyytyväisenä kaikissa askellajeissa muutamien siirtymisten ja nostojen kera. Omistajan kanssa juteltiin että nyt lähtee satula tsekkaukseen.
Eevin kanssa jatkettiin vielä lauantaina jumppaa selästä, ja tänään sunnuntaina se pääsee taas rentoutumaan talutellen ja infralampun alle tallinpitäjän toimesta. Pandoran omistajakin palasi jo kotimaahan, joten meikäläinen istuu täällä mukavasti kahvikupin ääressä blogia kirjoitellen (tenttiinlukua vältellen) ja lepuuttaa takamusta huomisen valkkua varten. Tällainen mummoheppojen viikko siis meikäläisellä takana. Olen todella iloinen Eevin yhteistyöhalukkuudesta ja orastavasta kehityksestä näin lyhyessä ajassa, sekä Panskun laukkaongelman ratkeamisesta. Yksi ratkaisematon yhtälö on kuitenkin tuon oman tammani tarhaus, joka on harjoittelukerroilla meinannut aina mennä ihan älyttömäksi riehumiseksi. Isoon tarhaan totuttelu onkin tapahtunut toistaiseksi lähinnä narun päässä, mutta haluaisin mahdollisimman nopeasti ja silti turvallisesti saada tuon eläimeni normaaliin päivärytmiin ja kunnon tarhaan kaverin kanssa. Sisällähän se ei siis onneksi seiso, vaan pääsee päivittäin ulos pikkutarhaan itsekseen, mutta joku sotasuunnitelma mun on nyt tähän keksittävä millä saadaan Eevi ymmärtämään että normitarhassa voi hevonen olla ilman että laitetaan kaikki raajat kerralla päreiksi.
