Tunteiden siivousfriikki, poissa silmistä poissa mielestä?


Tuntuu, että olen kadottanut sen taidon mistä olen ollut ylpeä, sen taidon minkä varaan tämäkin sivusto nojaa. Kirjoittamisen taitoon.
Muistan, kuinka ennen pystyin kirjoittamaan mistä vain sanasta joka putkahti päähäni, kehittämään siihen tunteita ja herättämään sen henkiin. Vai pystyinkö? Tuntuuko se nyt vain siltä, kun yhdenkin sanan kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia. Kuka minä olen enää ilman sitä? Kun kyseessä olisikin vain kirjoittamisen tukos, tuntuu että myös ajatuksissani ja tunteissani on tukos.
Tukos jonka syynä on pelko.
Mitä sitten ajatuksissani on pelättävää, miksi en enää uskalla laittaa lauseen perään pistettä. Ehkä pelkään kirjoittaa jotain, jonka joudun kuitenkin pyyhkimään, ehkä pelkään kirjata asioita, jotka myöhemmin heitän eteeni todistusaineistoksi siitä kuinka hyväuskoinen ja tyhmä olinkaan, taas.
En uskalla kirjoittaa onnesta, koska jos kirjoitan siitä, minulla on vain lisää todisteita ja syitä miksi vihata itseäni. Koska onnea minun elämässäni ei koskaan kirjoiteta kuulakärkikynällä, se on vain vesiväri, joka liukenee niin nopeasti, ettei se ehdi edes kuivumaan.
Joten miksi koskaan kirjoittaa jostain, kun siitä ei muuta todistusaineistoa jää kuin vain tahra lattialle. Ja vaikka kuinka pyyhkisit lattian puhtaaksi, tahra ei koskaan poistu sieltä mistä sen pitäisi, oman mielen nurkista.
Ja olen vain niin väsynyt siivoamiseen, jokaisen tunteen läpikäymiseen ja siihen ettei ne kuitenkaan mene pois. Joten olisiko parempi vain olla aiheuttamatta sotkua?
Koska, onko muutakaan vaihtoehtoa?
Mä koitan keksiä järkevää suuntaa mut sitä ei oo, on nii vaikeet antaa valojen sammua vetää vihdoin liipasinta ja ampua


  • tunteet

Tykkää-merkinnät

Kommentit