Sunnuntain tunteet


Vaikka kirjoitankin paljon, toiset julkaistaviksi toiset omille silmille, asioiden sanominen ääneen on aina ollut vaikeus. Vaikka osaisinkin luonnehtia kirjaimilla paperille kuinka olen ihminen joka on joskus liian toiveikas ja innokas, ja joka on pystyttänyt myös muurin eteensä, suoraan silmiin katsottaessa osaan vain kohauttaa olkiani. Kuin ne asiat sanottuina eivät olisikaan enää samat sanat kuin paperille kirjoitettuna. Ja joskus sormet menevät ristiin kirjoittaessakin, miten oikein kuvailla tunteitaan, miten selittää se tunne mitä toinen ei ymmärrä, ja kun vastaus näin minä tunnen ei riitä.
Tai sitten ajatukseni pyörivät liikaa ja odottavat liikaa jopa itseltään, yhdestä ajatuksesta ja sanasta on saatava kokonainen lause jotta sen voi selittää. Kun kukaan ei kuitenkaan voi täysin tietää mitä tunnet, toiset sanovat rakkaus ja he tuntevat iloa ja lämpöä, toiselle se on tunne joka pitää saada järkeiltyä, onko vielä niin, onko vielä niin lämmin, onko vielä oikein. Toiset ihastuvat tuosta noin vain, unohtavat huomenna. Toiset taas miettivät jokaisen askeleen, ei en ole vielä ihastunut, minä vain mietin vielä sinua, punnitsen ja pohdin, eihän vielä ole oikein. Voiko tunne olla aito kun vielä epäilee?
Miksi minä heti epäilen kun joku sanoo minusta positiivisen asian; mitä se oikein tahtoo minusta, miksi ihmeessä se noin sanoo ja se luonnollisin ajatus mitä se nyt minusta vitsailee ja pilkkaa.
Toisinaan toivoisin olevani ihminen joka ei miettisi ja pohtisi liikaa asioiden taustoja ja merkitysiä, osaisi vain heittäytyä, sanoa kiitos kun kuulee kohteliaisuuden, hypätä kun vieressä olisi suora polkukin. Mutta ei, olen ihminen jonka on laskettava jokaisen sanan matemaattinen yhtälö ja tarkka määritys. 


  • tunteet

Tykkää-merkinnät

Kommentit