ole tässä -läsnä

Työhaastatteluissa esitetään aina tuttu kysymys; mikä on sinun paras ominaisuutesi? Käsi ylös kuka muukin mainitsee sellasen asian kuin multitaskaus hyväksi ominaisuudekseen, sen kuinka monet langat pysyvät kädessä tiukallakin hetkellä. Itse voin vielä asiaa korostaakseni näyttää kännykästäni kuvan, jossa todella pidän neljän koiran hihnoja yhdellä kädelläni kiinni. Taitavaa eikö?

Mutta kuvan takana kuitenkin on se huono asia, mitä en muista silloin kun pidän monia lankoja käsissäni. Ja se on se kysymys miksi. No miksi pidin lukuisia remmejä yhdellä kädelläni, aivan, koska kännykkä oli toisessa kädessä valmiina ikuistamaan tämän ja muita hetkiä Ja nykypäivänä jakamaan sen myös someen. Mutta kuitenkin tärkeämpää olisi sen hetken toisille jakamisen sijaan, itse elää siinä hetkessä. Joten onko tämä kuitenkaan hyvä ominaisuus, pitäisikö minun mielummin kertoa sen olevan yksi huonoista puolistani?

Koska tämä multaskaus, josta kerron haastatteluissakin ylpeyttä äänessäni, on saanut minut pohtimaan, saanko mitään oikeasti aikaan sillä? Päivittäin kuitenkin torun itseäni siitä kun en saa mitään aikaiseksi, ja vieläkin tuo palapeli on kasaamatta. Juoksenko pää niin sanotusti kolmanteja jalkana jokaisena päivänä. Ja jos pääkin on juoksussa mukana, huomaanko koskaan että se mitä juoksin pakoon, olikin vain pölypallo pelottavan möhköfantin sijaan. Tai se vesikuppi mikä minun piti täyttää aamulla on vieläkin tyhjänä, sillä aloin samalla miettimään mitä kaupasta piti ostaa ja lopulta päädyinkin siivoamaan vaatekaappiani samalla kun tyhjensin tiskikonetta.

Viime viikolla katsomaani Risto Reipas ja Nalle Puh -elokuvan sanomaa siteerakseni joskus kun tekee 'ei mitään', päätyy johonkin todella hyvään. Koska joskus unohdamme itsemme niin kiireen keskelle, että unohdamme kuinka olla tekemättä ei mitään. Unohdamme olla tietoisesti läsnä.

Viikottaisissa DKT ryhmä käynneissäkin, meitä opetetaan tunteiden säätelytaitojen lisäksi, keskittymään vain tähän hetkeen. Keskittymään siihen mitä tunnen, haistan, näen, kuulen vaikka vain katsoessani ikkunasta ulos. Ei keskittymään siihen kuinka monta ihmistä on jo pukenut talvitakin päälleen eikä mietimään sitä, pitäisikö minunkin jo hankkia uusi välikausitakki.

Kuin pieninä vinkkeinä ja muistutuksina olen myös huomannut aiheen olevan yleinen monessa julkaisussa, tämän viikon MeNaiset lehdenkin kolahtaessa postiluukustani, lukiessani artikkelia Pääasiat kuntoon mietinkin, yrittääköhän maailmankaikkeus vihjata minulle jotakin? Sillä paras lahja ja treeni aivoillesi on rauha, sillä rauhalliset jopa tylsät hetket ovat niitä hetkiä kun aivot saavat aikaa palautua ja käydä läpi päivän asioita. Ja juuri niissä hetkissä, ainakin itselläni parhaimmat ideat ja oivallukset syntyvät.

Tämäkin teksti sai alkunsa perinteisellä sunnuntai kävelyllä koirieni kanssa, kun akku oli puhelimesta loppu enkä voinut edes pokemonia pelota. Mietinkin miksi en ottaisi tätä tavaksi, perinteisen pidemmän sunnuntai lenkin sijaan, jättäisinkin puhelimeni kotiin tietoisesti. Mitä väliä on kertyykö kilometrejä pokemonissa, vai jos minulta meneekin legendaarinen raidi ohi? Entä jos niiden instargram kuvien ja pokemonien sijaan, saankin ikuistettua ihanan hetken koirieni kanssa, hetken johon voin palata vain kun näen punaisten lehtien lähtevän nousevan maasta pienen pyörremyrskyn tapaan.

Ja tiedättekö mitä muutakin havahduin tuntemaan tällä lenkillä, kuin vain sen että käteni olivat lämpimät sormikkaiden ansiosta. Sen oivalluksen tunteen, että stressaamalla ja yliajattelemalla ihmissuhteitanikaan en saa muuta aikaiseksi kuin ne kuuluisat pirun kuvat seinälle, mutta yleensä kun olen vain tekemättä ja suunnittelematta mitään, voi yllättäenkin päätyä johonkin todella hyvään.


  • tunteet

Tykkää-merkinnät

Kommentit