Käännätkö korttisi oikein?

Omistan outoja tapoja, tai pikemminkin outoja sopimuksia maailman kanssa ” jos nyt näen perhosen saan syödä tämän karkin, jos nyt tuuli tekee lehtipyörteen, on minun parempi valita vasen, jos nyt ukkonen iskee niin minä ja hän, ollaan kokonaan loppu.

Mutta entä jos olisinkin tehnyt asiat käänteisesti, mihin sitten olisin päätynyt? Olisinko kuitenkin syönyt sen karkin, oliko oikealla sittenkin se parempi polku. Niin paljon pystyisi katsomaan toiselta puolelta, mutta se toinen puoli jäisi ikuiseksi mysteeriksi. Pakohuoneeksi jonne ei edes pääse tekemään ratkaisuja.

Miksei elämässäkin voisi kääntää kortteja ympäri valinnan tehtyään, kuin napakympissä, käännetään tuoli ympäri ja katsotaan millainen neiti B olisi ollut. Mutta saisiko sitten valita toisin, kaduttaisiko? Entä jos taaksepäin ei voisi kääntyä? Olisiko parempi ampua itsensä suoraan jo risteyksessä, jotta valinta olisi helpompi?

Jos voisitkin jättää mustan maijan pöydälle, jonkun toisen löydettäväksi. Antaisit toisen hävitä.

Mutta mikä hauskuus siinä enää olisi? Kun eikö kuitenkin olisi hauskempi elää tunteisiinsa nojaten? Vai olemmeko silloin tyhmiä? Kenen tunteet muka kertoisivat koskaan totuuden.

Kun minä ajattelen tunteilla, sanotaan toruen etten ajattele järjellä, katson asioita punaisten lasien läpi, pitävätkö he siis minua tyhmänä? Tyhmänä jos päätän sydämeni päättää ja ottaa taas riskin, riskin että se murenee taas enkä pääsepäiviin ylös sängystä, riskiin että ruokahaluni menee ja pudotan huomaamattani painoa, riskiin ettäolen valmis nielemään ne punaiset pillerit ja unohtamaan kaiken.

Kyllä, ihminen joka on leikkinyt elämällään puolet elämästään ja seisonut reunalla, tuntee että riski on sen arvoinen. Kyllä se on sen arvoinen, varsinkin kun riskin vastakohta on mahdollisuus. Mahdollisuus siihen, ettei enää reunalle tarvitse mennä. Se että reunaa ei enää ole?

Se että mahdollisuutena on elämä.



Tykkää-merkinnät

Kommentit