Huono äiti

Tai siis, koiranomistaja.

Otin ensimmäisen koirani sen aikaisen poikaystäväni kanssa, ja vaikka ehkä vähän vastaan laittoikin, meille tuli chihuahua. Olin ennen ollut henkeen ja vereen kissa ihminen, mutta tutustuessani enemmän tähän rotuun ihastuin ja menetin sydämeni täysin. Tietysti pieni ja suloinen koko oli siinä yhtenä osapuolena, en välittänyt muiden mielipiteistä räksyttävästä rodusta  ja niiden niin sanotuista haitoista, olin tehnyt päätökseni.

Sääntö nro 1: Tutustu eri koirarotuihin rauhassa ja mieti mikä sopii sen hetkiseen että tulevaisuudessa elämäntilanteeseesi, hankaloittaako elämääsi pitkät iltakävelyt ja että olet kokoajan sidottu kotiin jos et löydä hoitajaa. Ota myös huomioon mahdolliset eläinlääkärikulut yllättävien tapahtumien vuoksi, onko sinulla varaa ja aikaa olla koiran kanssa?

Jo ensimmäisen kerran kun sain syliini alle kilon kokoisen nyytin, tiesin menettäneeni sydämeni lopullisesti. Vaikka olinkin untuvikko koirien kanssa, minulla oli takana poikaystävän puolelta sukua auttamassa ja neuvomassa. Isoin kiitos kuuluu etenkin hänen tädilleen joka antoi minulle hyviä koulutusneuvoja, rauhoitteli kun hermoilin turhia ja jokaisella kerralla kertoi kuinka onnellinen koirani on minun luonani. Koirasta tuli minun vauvani, ja kutsuin itseäni äidiksi, poikaystävääni isäksi, vanhempiamme papaksi ja mammoiksi, ja häntä kutsuin rakkaudeksi.
Sääntö nro 2: Sinä olet koiran pomo, ja sen on toteltava sinua. Koira tarvitsee sääntöjä ja kureja, se ei päätä mitään vaan omistaja, pomo, on vallassa. Koira on perheenjäsen mutta ei lapsesi, kohtele sitä kuin koiraa.
Yhden vuoden aikana pelkäsin päivittäin menettäväni koirani, ja elinkin ystävieni sanojen mukaan transsissa. En pystynyt olemaan kotona, sillä siellä odotti tyhjä asunto, ilman tervehdystä kaaduin vaan maahan itkemään asunnon tyhjyyttä. Öisin näin painajaisia ja herätessäni heräsin painajaiseen sillä kukaan ei nukkunut vieressäni. Olin yksin. Eikä kukaan tuntunut ymmärtävät miltä minusta tuntui. Joten kun sain koirani takaisin, pidin siitä tiukasti kiinni ja päätin että en murehtisi enää olenko kouluttanut koirani oikein, vai vetääkö koirani lenkillä. Tai kokisi huonoa omatuntoa siitä että minulla oli öisin varmuuden vuoksi sanomalehteä lattialla. Minä olin vain niin onnellinen, etten ollut enää yksin.
Sääntö nro 3: Koira tekee tarpeensa ulos ja se on tehtävä pennusta lähtien sille selväksi.
Joten kun sain tilaisuuden toiseen, ja lopulta kolmanteen koiraan, en miettinyt pidempään. Suurin pelkoni ei ollut miten saisin toiset koiran tottumaan uusiin tapoihin tai ihmisiin, se oli kuinka osaisin jakaa rakkautta. Varmaan jokainen äiti miettii joskus samaa kun toinen lapsi tulee perheeseen.
Vaikka tiedän etten ole paras koiranomistaja sääntöjen ja rutiinien suhteen, tiedän tekeväni jotakin oikein, sillä koirani tottelevat minua ja luottavat minuun. Ja vaikka kotiin tullessanikin koirani tervehtivät minua hyppien ja sormia syöden, en katso sitä pahalla, olen vain niin onnellinen että ne ovat siinä.
Sääntö nro 4: Koira tervehtii sinua vain luvallasi, hyppiminen ja innostuminen on kielletty.
Aiemmin arka koira joka ärisi ihmisten tullessa liian lähelle, nukkuu nykyään aivan kiinni minussa nenä nenää vasten. Ja koira joka oli niin levoton ettei pystynyt nukkumaan jos liikuin vähänkin, kuorsaa nykyään kaikista kovimmin minun häärätessäni kotitöitä ja muita askareita.
Sääntö nro 5: Koiran paikka ei ole sängyssä eikä sohvalla.
Ja tuo ensimmäinen rakkaus on nykyään 11vuotias, se tunnistaa sormet peukalosta pikkurilliin, tietää milloin ei on ei, ja tietää milloin lupa on annettu. Ruoka-aikaan meillä ensin istutaan ja otetaan katsekontaktia, sitten vasta saadaan ruokakuppi nenän eteen.  Ja jotakin olen varmaan tehnyt oikein sillä jokainen heistä rakastaa minua virheistäni huolimatta.
ps. säännöt eivät ole suoria sääntöjä vaan muiden minulle tokaisemia mielipiteitään koirien kasvatuksesta. eikä niitä tulisi ottaa tosiaan.

Tykkää-merkinnät

Kommentit