Ei ääntä ilman kuulijaa

Kuukausi sitten minun maailmani romahti, vaikka ulospäin sitä ei näkynyt. Jouduin hyvästelemään itselleni rakkaimman koiran (anteeksi Rafi ja Ritchie mut Misa oli kuningatar) yllättäen. Ensimmäisen viikon jaksoin pitää itseni kasassa, seuraavalla viikolla matka Roomaan sai minut käsittelemään asiaa paremmin, mutta vieläkin tsemppasin. Kun tulin matkalta, romahdin täysin. Tuntuu kuin olisin kuivunut kasaan ja kaikki voima elimistöstäni olisi haihtunut, en ollut vain väsynyt tai uupunut, olin aivan tyhjä.

Mutta tieto siitä, että sinä olet ollut vierelläni, on tuonut minulle turvaa. Vaikka olisin väsynyt ajattelemaan, väsynyt hymyilemään, vain tieto on pitänyt minut liikkeessä ja yrittämässä. Tieto meistä, myötä- ja vastoinkäymisissä, on pitänyt minut pinnalla. Ja nyt kun en voi luottaa siihenkään, tuntuu että hukun.

Ja en tiedä haluanko edes palata pinnalle.

Tykkää-merkinnät

Kommentit