”Avaat silmäsi ja hengität, kyllä huomenna sä ymmärrät vielä elossa oot”


Minä hengitän taas, olenko se oikeasti minä joka hymyillen herää uuteen aamuun, pienet kiukuttelut tietyst niinkuin jokaisella päivän mittaan, mutta enemmän minä hymyilen kuin ennen. Enkä koskaan kaksi vuotta sitten aloittaessani uuden työn, tiennyt sen tuovan elämääni lisää sydämeen meneviä ihmisiä.
Olen pitkästä aikaa tuntenut kelpaavani joukkoon omana sekona itsenäni, eikä tarvitse häpeillä miltä näytän ulospäin tai mitä ja miten ajattelen. Tietysti onhan itseäänkin taputettava selkään siitä hyvästä että uskalsin lähteä kotona ja avata elämäni ovet uusille tuulille.
Nyt kiitos kaiken tämän ryhmän ansiosta, ja etenkin toiset muita enemmän ovat saaneet minut taas hengittämään ja näkemään että elämä on tässä ja nyt. Turha miettiä huomista, sillä se on jo mennyttä.
Mitä positiivisia muutoksia tämä on tehnyt elämääni? Minä tahdon poistua kotoani enemmän, tahdon lähteä ulos. Tahdon kikatella ravintolan sohvilla kippurassa vatsa kipeänä inside jutuille ja laitella epämääräisiä snäppejä muille työkavereille. Minä puhun enemmän, tietysti on osia mitkä tulee aina olemaan vain minun tiedoissani, mutta jo se että osaan sanoa kun ahdistaa on paljon. Minä vaihdoin työpaikkaa. Toimistotöihin.
Vihdoinkin alkaa tuntumaan että ehkä tämä elämä tästä sittenkin saa palaset paikoilleen.


Tykkää-merkinnät

Kommentit

s
,
Ooo, wau!:D
mirya,