THROWBACK THURSDAY: ENGLAND

Päätin aloittaa syyskuun kunniaksi pienen TB Thursday postaussarjan liittyen ulkomaan matkoihimme. Lomakuumeen iskiessä on kiva pysähtyä hetkeksi muistelemaan menneitä reissuja! Ja nyt kun miettii, niin ollaan kyllä keretty näkemään ja kokemaan paljon tämänkin vuoden aikana. Ensimmäisenä vuorossa on meidän helmikuinen Englannin reissu!

2/2018
London & Nottingham


Poikaystäväni oli yllättänyt minut ja ostanut joululahjaksi viikonloppureissun Lontooseen sekä Nottinghamiin. Suuntasimme reissuun helmikuun loppupuolella. Vietettiin ensiin kaksi yötä vilkkaassa Lontoossa josta jatkettiin matkaa vielä yhdeksi yöksi Nottinghamiin. Päivät menivät kävellessä ja ihmetellessä kaupunkia. Kierrettiin eri nähtävyyksiä, käytiin mitä idyllisimmissä kahviloissa sekä tietenkin shoppaillessa. Reissu oli kaikinpuolin ikimuistoinen, sillä poikaystäväni kosi minua siellä!

Lontoosta matka jatkui junalla Nottinghamiin, minne menimme Brian Fallonin keikalle. Nottinghamiin ei kiireellisen aikataulun vuoksi keritty tutustumaan sen tarkemmin, mutta pikaisella silmäyksellä kaupunki vaikutti kuitenkin ihan viihtyisältä. Haaveissa olisi ehdottomasti päästä Lontooseen uudestaan, sillä parin päivää meni aivan liiaan nopeasti. Ensi kerralla on myös päästävä ehdottomasti johonkin musikaaliin!


Mua voitte seurata myös Instagramissa @miiranorppa tai Bloglovinissa @miiranorppa!

xx Miira

#throwbackthursday #throwback #traveling #travelblog #nouw #nouwinspiration

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Anngelic
Anngelic,
Your images are beautiful. And it looks like you enjoyed London more than I did =)
nouw.com/anngelic
miiranorppa
miiranorppa,
Thank you!🙏 Yes! Our London weekend was amazing and I really want to visit again there🤩
nouw.com/miiranorppa