THROWBACK THURSDAY: THAILAND PART 2

5/2018
Koh Tao

Photos & editing by me


Se ois taas torstai ja throwback -postauksen aika. Tällä kertaa seikkailut jatkuvat uudella saarella - Koh Taolla. Oltiin käyty vuosi sitten päivän snorklausreissulla saaren ympärillä. Kokemus oli ollut yksi ikimuistoisimpia, joten sinne oli päästävä uudestaan ihastelemaan vedenalaista maailmaa. Olin ostanut omat snorkkelit Koh Phangan saarelta, mutta halvalla ei saa hyvää ja mun snorkkelit meni rikki heti ekalla käyttökerralla, haha.

Varattiin tälläkin kertaa päivän snorklausreissu ja mun odotukset oli korkealla. En tiedä mitä vuodessa oli käynyt tai oliko aika vain kuultanut mun muistot, mutta korallit ja vedenalainen maailma eivät enää vaikuttaneet niin eloisalta kuin vuosi takaperin. Nähtiin toki paljon erikokoisia ja näköisiä kaloja. Pysähdyttyämme Shark Baylle ja oppaan kertoessa, että sielä voi nähdä haita pysyin visusti metrin päässä meidän veneestä välttäen ei niin toivotun tapaamisen hain kanssa. Pojat puolestaan lähtivät snorklaamaan kauemmas ja onnistuivat näkivät pari metriä pitäkän hain sekä jättikilpikonnan.

Vietettiin Koh Taolla yhteensä kolme yötä erittäin kivassa ja melko uudessa hotellissa. Löydettiin myös sen läheltä hyvä ja edullinen ravintola, jossa syötiinkin muutamana päivänä putkeen. Annokset maksoivat parisen euroa olutpullon kera.


// Hi, there! It's time to throwback Thursday post and it's about Koh Tao! We were there also one year ago but made only one-day snorkeling trip from Koh Samui. It was one of the unforgettable things in our life so we wanted to go and stay a bit longer there. This time I bought my own snorkel from Koh Phangan - but because I have chosen the cheapest one it went broken the first time when I used it, haha.

We took this time also the one-day snorkeling trip. I don't know what was happened in a year but the sea life didn't look so colorful anymore. I was a bit disappointed, but we still saw a lot of fish. We stopped the place called by Shark Bay and when our tour guide told that there might be sharks I was staying one meter away from our boat, haha. Boys went snorkeling further away and yes, they saw the shark and the giant turtle.

We stayed three nights in beautiful Koh Tao. Our hotel was pretty new and really nice! We found a good restaurant near the hotel. A dinner with a bottle of beer cost maybe two euros - so it was super cheap also!

xx Miira

#throwback #throwbackthursday #travel #travelblog #thailand #kohtao #travelblogger #nouw #nouwblogger #nouwinfluencer #nouwinspo

Tykkää-merkinnät

Kommentit

THROWBACK THURSDAY: THAILAND PART 1

5/2018
Koh Phangan

Photos & editing by me


Se ois taas throwback thursday postauksen aika ja tällä kertaa matka jatkuu Kambodzasta takaisin Thaimaaseen pienelle Koh Phanganin saarelle. Treffattiin ystävämme kanssa Bangkokissa, josta lensimme yhdessä toiselle puolen Thaimaata Surat Thaniin. Jatkettiin sieltä vielä saman päivän aikana lautalla Koh Phangangin saarelle. Perillä oltiin illalla piemän aikaan ja lähtiessämme etsimään ravintolaa saari vaikutti melko hiljaiselta. Ensivaikutelma kävi seuraavana päivänä toteen suunnattuamme saaren eteläosaan, jossa nähtiin vain muutama turisti meidän lisäksi.

Tunnelma oli suorastaan aavemainen, kun muita reissaajia ei näkynyt lähimailla ja kadut loistivat tyhjyyttään. Koska emme olleet varanneet hotelleja etukäteen, päätettiin lähteä tutkimaan saaren pohjoispuolta ja katsomaan minkälainen meininki siellä on. Löydettiinkin kiva hotelli aivan merenrannasta ja päätettiin jäädä sinne.

Samaisella hotellialueella näin myös ensimmäistä kertaa käärmeen, minkä voitte varmasti uskoa olleen kaikkea muuta kuin mieluinen kohtaaminen. Vuokrattiin skootteri muutamaksi päiväksi joka mahdollisti sen, että pääsimme kiertämään saarta paremmin. Viihdyttiin Koh Phanganilla yhteensä neljä yötä, joka oli omasta mielestäni tarpeeksi pitkä aika saaren näkemiseen. Sen jälkeen suunnattiin kohti sukeltajien paratiisia Koh Taoa, josta lisää seuraavassa throwback thursday postauksessa!

xx Miira

#nouw #nouwblogger #nouwinspo #nouwinfluencer #travel #travelblog #thailand #kohphangan

Tykkää-merkinnät

Kommentit

20 X EPÄONNISTUNEET GOPRO KUVAT REISSUSTA

It wasn't so easy to take good pics with GoPro...


Ihanaa perjantaita kaikille! Mulla oli todella kovat odotukset meidän reissussa GoPron suhteen joten en tiennyt pitäisikö itkeä vain nauraa, kun vihdoin ja viimein sain siirrettyäni kuvat koneelle ja katsottua ne ensimmäisen kerran läpi. Miten voi olla mahdollista, että yli 200 kuvasta ei löytynyt yhtään oikeasti onnistunutta kuvaa? Kuvat olivat joko epätarkkoja, tärähtäneitä tai aivan vinossa ja oudossa kuvakulmassa otettuja. Kaikkea muuta kuin julkaisukelpoisia. Kallistuin kuitenkin enemmän naurun puolelle ja päätin tulla jakamaa myös teille 20 randomisti valittua kuvaa.

xx Miira

Tykkää-merkinnät

Kommentit