VIIKONLOPPU


Heippaa ja ihanaa sunnuntai-iltaa! Toivottavasti kaikilla on mukava viikonloppu takana! Täällä ainakin on mennyt oikein kivasti. Perjantaina töiden jälkeen tiedossa oli siivousta, pyykkäystä ja epätoivoista etsintää mistä löytäisin viimeiset kaksi jaksoa Totuus Harry Quebertin tapauksesta, kun cMoresta niitä ei vielä näy. Tilattiin Woltista siipiä ja chillailtiin pelin jälkeen kotona.

Lauantaina mies lähti heti aamusta Helsinkiin ja mä laitoin Fridalle viestiä, että tehdään jotain kivaa - arvaatteko jo, että suunnattiin kuvailemaan! Käytiin myös Puistolassa kahvilla, enkä voinut vastustaa kiusausta toscapullasta kuuman kahvin kaveriksi. Lähdin myös reippain mielin testaamaan yhden uuden jumpatunnin, mutta siitä lisää myöhemmin! Ilta menikin yksin kotona ihania hömppä leffoja katsellessa ja juustoja nautiskellessa!

Tämä päivä alkoi kuvien muokkauksella ja kirjoitin yhden blogipostauksen valmiiksi ensi viikkoa varten. Iltapäivän puolella sain miehen kotiin ja käytiin myös katsomassa Lumo light festival. Onnekseni kamerajalusta oli jäänyt autoon niin saatiin hauskoja kuvia pitkällä valotusajalla. Tälle illalle tiedossa vielä sohvalla löhöilyä ja voi olla, että aletaan katsomaan jotain uutta sarjaa! Palaillaan taas!

H&M jacket

Balmuir scarf

Gina Tricot knit

Louis Vuitton bag

Zara gloves

H&M headband

xx Miira

Tykkää-merkinnät

Kommentit

VIIME PÄIVIEN KUULUMISIA


Ihanaa keskiviikko iltaa kaikille! Koko marraskuun alku on ollut niin synkkä ja sateinen, ettei aurinkoa ole juuri paksun pilvipeitteen takaa näkynyt. Sen takia olenkin ihan ekstra iloinen siitä, että viime päivinä ollaan saatu nautittua pieni pilkahdus valonsäteistä ja kerettiin jopa eilen kuvailemaan pitkästä aikaa Fridan kanssa ennen mun iltavuoroa.

Viime viikonloppu meni hyvin! Pitkästä aikaa saatiin nauttia koko viikonloppu yhdessä Oulussa hengaillen, sillä lauantaina oli kotipeli. Perjantai-ilta meni aikalailla cMorea katsellessa sohvalla paksun peiton alla. Alettiin nimittäin katsomaan aikaisemmin viikolla Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja tarkoituksena oli katsoa jäljellä olevat jaksot loppuun, mutta jaksot loppuivat kesken kun en ollut tajunnut, ettei kaikkia vielä ole tullut näkyviin. Torstaina tulee taas kaksi uutta jaksoa, niitä odotellessa siis!

Lauantai alkoi aamutreenillä ja jatkui kaupungilla viime hetken ostoksia tehdessä sekä rentouttavalla kahvihetkellä, jonka jälkeen pikaisesti kotiin ja hirveässä kiireessä hallille, jossa järjestettiin Kärpät Goes X-mas tapahtuma ja saatiin kerättyä 11 130€ suoraan hyväntekeväisyyteen. Kiitos vielä kaikille osallistuneille! Tapahtuman jälkeen kokkailin kotona ensimmäistä kertaa sinisimpukoita ja vaikka itse sanonkin, niin niistä tuli ihan super hyviä! Päätettiin lähteä myös extempore Sunrise Avenuen keikalle, kun ilmaantui mahdollisuus saada sinne liput!

Sunnuntaina suunnattiin pitkästä aikaa brunssille Roosteriin yhdessä meidän kaveripariskunnan kanssa. Pari tuntia vierähti nopeasti kuulumisia vaihdellessa ja nauttiessa aamupalasta oikein pitkän kaavan mukaan! Roosterin brunssi on kyllä ehdottomasti yksi suosikeistani täällä Oulussa!

Muuten uusi viikko on pyörähtänyt käyntiin tuttuun tapaan töiden parissa ja olen onnistunut kiskomaan itseni salille pitkästä aikaa treenailemaan! Kävin tänään testaamassa myös Pound nimisen jumpan, jossa rumpukapulat ovat merkittävässä osassa treeniä! Huh mikä tunti ja mietin jo ensimmäisen viiden minutin jälkeen mihin olenkaan lähtenyt mukaan. Selvisin kuitenkin voittajafiiliksin treenistä! Tässä pikaiset kuulumiset tältä erää, palaillaan taas!

Täältä pääset seuraamaan ⤵
Instagram @miiranorppa
Nouw @miiranorppa
Bloglovin @miiranorppa
Blogit.fi @miiranorppa

xx Miira

#oulu #life #nouwinfluencer #nouw

Tykkää-merkinnät

Kommentit

MITEN TUKHOLMAN REISSU MENI?


Heippa ja ihanaa torstai-iltaa kaikille! Miten teidän viikko on mennyt? Mulla on takana ainakin aivan super kiireinen alkuviikko, joten kerkesin vasta nyt tulla päivittelemään kuulumisia ja jakamaan kuvia Tukholman reissusta!

Meidän viikonloppu meni oikein kivasti! Eka yö oltiin meidän kavereiden luona, jotka ollivat muuttaneet muutaman metropysäkin päähän Tukholman keskustasta. Toinen yö oltiin Mornington Hotel Stockholm City hotellissa, joka sijaitsee Östermalmilla aivan kivenheiton päässä kaikista kaupoista ja ravintoloista. Oon yöpynyt kerran aikaisemmin samaisessa hotellissa ja molemmilla kerroilla olen viihtynyt sielä erittäin hyvin.

Parin päivän aikana käveltiin varmaan kymmeniä kilometrejä ympäri Tukholman katuja, kierreltiin kauppoja, syötiin erilaisissa ravintoloissa joihin päädyttiin monen eri sattumuksen kautta ja nautittiin lasti tai kaksi viiniä. Käytiin kahvilla, ihmeteltiin Tukholman menoa ja meininkiä sekä hengailtiin ekaa kertaa - ainakaan pitkään aikaan - drinksun verran hotellin aulabaarissa. Säät puolestaan olivat marraskuulle tuttuun tapaan sateiset ja harmaat, enkä enää muista milloin viimeksi aurinkoa on näkynyt, haha.

Voitteko muuten uskoa, että mä en taaskaan löytänyt reissusta mitään? Aina, kun lähdetään oikein tarkoituksella shoppailemaan, niin mä oon se joka tulee tyhjin käsin kotiin. Puolestaan silloin, kun en etsi mitään, onnistun löytämään vaikka miten paljon kaikkea kivaa!

Täältä pääset seuraamaan ⤵
Instagram @miiranorppa
Nouw @miiranorppa
Bloglovin @miiranorppa
Blogit.fi @miiranorppa

xx Miira

#stockholm #travel #weekend #nouw #nouwinfluencer #nouwblogger #travelblogger #life #weekendgetaway #swedish

Tykkää-merkinnät

Kommentit