992.

Nää päivät on jotenkin herkkiä
eikä se oo pelkkä syksy ja väsymys mä tunnen jotenkin syvemmin tän kaiken lopullisuuden en oo kuolemassa mutta tai emmä tiiä.
Eilen telkkarissa oli perhe lasten kanssa työskentelevä kertoi isälle ja äidille että lapset käyttäytyvät huonosti koska eivät saa riittävästi rakkaudenosoituksia.
Tilassa oli muitakin mut mulla oli jo kyyneleet silmissä kun ohjelma päättyi siihen kuinka lapset sponttaanisti halasivat isäänsä kun tämä ei ollut enää pelkkä rankaisija vaan osoitti välittävänsä.
Ja uutisissa aivan liikaa itkettäviä uutisia emmä niitä kuolemasta kertovia osaa itkeä vaan juuri niitä jossa välitetään tuntemattomistakin ihmisistä.
Äiti kirjoitti eilen etten tiiä mitään rakkaudesta. Ehkä se olikin oikeassa, keneltäpä mä olisin siitä oppinut? Se kirjoitti kuinka mun sanat on satuttaneet sitä ja muita. Eikö sillä olekaan mitään väliä että sen sanat on rikkoneet mut kokonaan? Niin kokonaan että haluan kuolla, jotta se ei pysty enää satuttamaan. Mä oon väsynyt taistelemaan ja ymmärrän että kun lähden, mulla ei oo enää mitään turvaa sitä vastaan. Että sitten ei oo enää ketään kenen selän taakse mennä piiloon, jos se suuttuu oikeasti eivätkä pelkät sanat enää riitä sille.
Sitä mä pelkään ehkä jopa eniten yksin asumisessa sitä et se tietää ettei mulla oo enää ketään jolta kysyä onko oikein et se sanoi näin ja se tietää et silloin mä uskon kaiken mitä se sanoo.
Se hallitsee mua on aina hallinnut kaikki sanoo et elämä on sun mut ne ei ymmärrä kuinka äidistä ei voi ottaa eroa.
Että avioero narsistista on eri asia kuin se et narsisti on sun äitis.
Mut joku mulle tän elämän antoi ehkä ajatteli mun olevan vahvempi tai jotain tai sitten ei vaan ajatellut riittävän pitkälle.
Siitä mä oon kuitenkin onnellinen, ettei äiti yritä satuttaa siskoa tällä tavalla. Ja että siskolla on paljon vahvoja ihmisiä ympärillään, teki äiti mitä tahansa.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229