988.

Ilta-aurinko hämää mua säteillään
mä oon ollut yksin vasta viisi minuuttia sen hetken että asetuin tähän sängynreunalle istumaan en ikinä edes istu tässä näin vaan nojaan aina seinään.
Mutta nämä kyyneleet päivät ovat kaatuneet öiden syliin mä oon istunut alhaalla ja puhunut paljon unohtanut kaiken vihan jota vielä hetki sitten tunsin mutta nyt mä ymmärrän mun on pakko lähtee täältä vaikka haluaisin jäädä.
Syitä on kymmenittäin mä en voi antaa itseni jatkaa näin mä en ansaitse tätä en edes keskusteluita lähdöstä ja jäämisestä mun täytyy vaan lähtee jotta noille muille on enemmän aikaa ja jotta mun paikan saa joku muu.
Mä oon nää päivät taistellut muka oikeuksieni puolesta kirjoittanut tekstejä jossa sanon ettei mua voi kohdella näin ja nyt mä tajuun juuri näin mua kuuluu kohdella.
Kaikki tää paha kaikki mun kipu tää on oikein mulle jotta ymmärtäisin päästää vain irti toivostani ja lähteä.
Emmä tiiä mitä se elämä yksin on loppuun saakka syveneviä haavoja ja lääkkeiden väärinkäyttöä ehkä nukahtaminen veden varaan tai kylpyhuoneen lattialla yliannostus.
Eihän sitä koskaan tiedä.
Mut sit avunpyynnöt saa luvan loppua viillot ja lääkkeiden väärinkäyttö vain sellaisina hetkinä kun kukaan ei näe mua varmasti niistä joko selviää hengissä tai sitten ei mutta sellaisen epäsuoran avun itkemisen täytyy loppua.
Jos haluan apua pyydän sitä tekemättä mitään sanon että tahdon osastolle jos koen sitä kaipaavani tai siitä hyötyväni ja jos haluan kuolla niin teen sen kokonaan enkä melkein.
Emmä aikuiseksi muuttaessanikaan kasva mut on tän pakko muuttuu vaikka en yhtään tahtois myöntää sitä itselleni mä en oo enää se viistoistavuotias jonka sosiaaliviranomaiset voi pelastaa kotiolojen aiheuttamalta pahalta ololta.
Nyt mä oon enää aikuinen joka on itse vastuussa pahasta olostaan ja ratkaisujen täytyy olla sen mukaisia.
Ja mistä sitä tietää vaikka nyt olisin valmis vastuuseen jos se että koko elämän paino lasketaan mun harteille ehkä mä opin tän elämän säännöt siinä elämällä sen että jos en tahdo olla yksin mun täytyy itse etsiä ihmisiä elämääni eikä epätoivoisena roikkua kaikissa jotka mun elämässä käväisee.
Ja tää on niin turhaa nää vuodet oon takertunut lähes jokaiseen ammattilaiseen joka mun asioissa on ollut mukana mun täytyy nyt oikeasti ymmärtää tiennythän mä oon jo tän pitkään että ammattilaiset ei oo pysyvästi mun elämässä jos tahdon että joku jää mun täytyy pitää itse kiinni siitä ihmissuhteesta tehdä töitä sen eteen.
Kun helppohan se on ammattilaisten kanssa olla ne on siinä koska niille maksetaan ne kuuntelee koska niiden kuuluu eikä niiden elämästä saa kysyä mitään.
Mut sen näkee sit et miten mun lopulta käy maanantaina keskustelu mun muutosta jatkuu ja sit täytyy alkaa järjestelemään asioita niitä on monta juttua joista mä en tiiä mitään toivon vaan ettei liikaa tälle mielelle.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229