973.

Mä tuijotan ihmisiä kaupassa
miten ne hallitsee syömisensä miten ne osaakin elää tuolla tavalla miten ne ei jatkuvasti pelkää kaikkea?
Ymmärrän kyllä ettei musta koskaan tuu tuollaista lupasin jatkaa terapiaa mut kun nyt löydän biisit syvästä vihasta mä tajuan kuinka tuun maanantaina vastaamaan ensimmäiseen kysymykseen mä lopetan en tuu enää ikinä.
En puhu ohjaajille en puhu kenellekään mitäpä se muille kuuluu mitä mä elämälläni teen?
Turhaa mä terapiaa jatkaisin ei musta ihmistä saa ja kaiken lisäks mua raivostuttaa se ihminen niin paljon ettei tässä oo enää mitään järkeä.
Vaikka niin mua raivostuttaa kaikki muutkin ostin sellaiset kuulokkeet joiden avulla on helppo kadota tästä maailmasta voin laittaa ne päähäni ja esittää etten kuule mitään mitä mulle sanotaan.
Ei mun tarvitse niille puhua ei mun oo mikään pakko olla enää sosiaalinen mun ei tarvitse esittää ja nauraa mä saan vihata niitä katsein ja tiuskaista jotakin jos on pakko vastata.
Sillä mä vihaan mä vihaan kaikkia mä vihaan terapeuttia ja mä vihaan ohjaajia äitiä ja isää niitä kaikkia jotka haluu aina vaan satuttaa mua.
Ja niitä jotka kertoo mitä ne on puhuneet ja tehneet ohjaajien kanssa miten ohjaajat on reagoineet niiden sanomisiin noita lauseita mä en kestä kuulla ollenkaan en enää sillä jokainen vaan varmistaa mua kaikki vihaa, kaikki haluaa satuttaa.
Mä oisin valmis lähtemään ja se hetki tulee kyllä toivon että ennen kuin meri jäätyy niitä kuukausia mä en kestä kun on vaan pimeää, pimeää eikä mahdollisuutta hukkua.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229