967.

Mä kävelen viimeistä kertaa näiden peltojen viertä
väriloistoon taipuneita puita mä nään vielä mut tänne en palaa.
Mä lähden huomenna aamukokouksessa yks koskee olkapäätä kysyy jotain tavallista asiaa mua itkettää entä jos se ei oo huomenna aamussa ja mä en nää sitä enää koskaan enhän mä hyvästejä voi kenellekään jättää en pyytää halausta en edes vilkaista silmiin jotta en paljasta suunnitelmia.
Mut toisaalta kun ratkaisen asian lähtemällä itse mun ei tarvi kohdata sitä hetkeä kun hän lähtee.
Mun ei tarvitse enää ikinä itkeä kenenkään jälkeen tää ikävä päättyy ja silloin kaikki on hyvin.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229