955.

Kun istun pimeässä huoneessa yksin
syön suklaata ja odotan vain muistan aivan liian selvästi turvan.
Niin selvästi että olisin valmis juoksemaan alas varmasti vähiten turvallisen ohjaajan luo ja pyytämään apua.
Tää tunne on täysin kestämätön olo todellisen epätodellinen tää on aikamatka menneisiin vuosiin sun läheisyyteen ja niihin huoneisiin joissa me vietettiin aikaa yhdessä.
Nyt joku käy puhumassa mun puolesta kuulen sen sanoista huolen mut kukapa mua todesta ottais on tää tie nähty niin monta kertaa.
Enkä mä kaipaa enää todestaottamisia mä kaipaan kuolemaa juuri tämän huoneen tavoin pimenneellä rannalla.
Turhaa mä kerron olevani valmis te tiiätte sen jo turhaa mä puhun enää mistään nyt on osoitettu riittävän monta kertaa kuinka mä en oo minkään arvoinen enkä ansaitse elämääni yhtään turvallista ihmistä mun kuuluu tuntee pelkoa ja yksinäisyyttä mun täytyy jotta ymmärrän kuinka pohjattoman huono ihminen oon.
Mä en tahdo alkaa nukkumaan mutta montako muutakaan vaihtoehtoa mulla on mä tiiän niissä unissa mä oon turvassa taas itken tutuilla sängyllä heistä pelastajaa.
Mä en jaksa enää mä en vaan jaksa enää.
Ja nyt mä tarkoitan tätä enemmän kuin koskaan ennen mä oon niin loppu niin valmis kuolemaan etten oo koskaan ennen ollut.

Gillar

Kommentarer

Skriv kommentar...
IP: 82.99.3.229