952.

Varjot kasvavat, on tullut ilta Nurmen kukat jo sulkeutuneet Karjaa noudetaan pois laitumilta Ja hiljaa ovat järvien veet Joskus pelkäsin, en enää pelkää Tyynin mielin nyt ootan mä vaan ei heikoille käännetä selkää vielä portin mä nään raollaan Ja kun viimeisen lauluni kuulet se on kaunis ja rauhallinen ehkä hiljainen hyräily tuulen taikka viserrys varpusen - Tilkkutäkki
Mulla on niin rauhallinen olo muutaman kerran nämä rutiinit läpi ja sitten mietin läpi pimenevän rannan kylmentyvät kädet juomat, suklaan sen missä kohtaa julkaisen kirjeen blogiin etten varmasti jätä niille mahdollisuutta estää mua.
Pelko on vaihtunut tähän unenomaiseen maailmaan mä nään kaiken ympärilläni kirkkaammin laskevan auringonkullan noiden puiden runkoja vasten vaikka mua väsyttää vaikka tahtoisin lakata ymmärtämästä mä ajattelen.
Mä ajattelen läpi kaiken kiitän kaikesta mitä sain mutta en itke yhtäkään asiaa jota vielä toivoisin.
Edes hänen näkeminen ei mielelläni mä tietysti näkisin hänet mutta jos tää maa vaatii mä lähden ja me tavataan ehkä joskus jossain siellä tai sitten ei.
Kaikki on osa valtavan suurta kokonaisuutta maailmankirjassa lukee mun kuolinpäivä sen jälkeen kaikki musta katoaa ehkä nämä tekstit jää muistoksi viimeinen kirje ymmärrettäväksi mut elämä mun elämä se päättyy.
Mä en kirjoita näitä siksi että tahtoisin jonkun estävän mua mä kirjoitan koska tää on ainoa minkä osaan ja nää tekstit kuolemaa rakastavat saa mut aina vaan varmemmaksi.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229